sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Hiipivä tunne

Minusta tuntuu, että tästä uusimmasta ei tule loppujen lopuksi mitään. Tyttö ei selkeästikään osaa aikatauluttaa omaa elämäänsä, joka johtaa "tavataanko huomenna" -viestien äkillisen muuttumisen yön yli hauduttuaan "emmä ehdikään tavata sua tänään" -viesteiksi. Tuo on nyt tapahtunut pari kertaa lyhyen ajan sisään, joten ärsyttää hieman jos on itse varannut aikaa toiselle mutta toinen tuntia-paria ennen feidaakin. En oikein pidä tuollaisesta piirteestä ihmisessä ja tekee hän sen sitten tahtomattaan tai tahallaan, on se yhtä kaikki todella rasittavaa.

Aiemmin en pitänyt itseäni kovinkaan pinnallisena ihmisenä, mutta sitä näemmä löytää itsestään aina vaan uusia piirteitä. Tämä kulttuuri on pinnallinen ja sen asettamat kriteerit ovat iskostuneet myös päähäni. Ystävien suhteen ulkonäöllä ei ole merkitystä, mutta vakavampaan suuntaan mentäessä myöskin ulkonäköseikat painavat, ainakin siinä vaiheessa kun pitäisi ihastua toiseen enenevissä määrin. Hän on erittäin mukava ihminen, mutta uskon, että olen onnellisempi pelkästään hänen kaverina/ystävänä.

Nyt lähden kyllä synttärionnittelemaan mukavaa aussityttöä jokseenkin luontevasti Aussie Bariin. Ihan vaan kaverina kun kuitenkin joku kysyy. :)

Aussie Bar on muuten jo jokin aika sitten avannut nettisivut osoitteeseen aussiebar.net.

Ei kommentteja: