maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Ravintolatupakoinnista

Ravintola-ala on vastustanut uutta tupakkalakia kovastikin, sillä investoinnit erillisen tupakkahuoneen rakentamiseksi ovat korkeat ja monissa ravintoloissa se on jopa mahdotonta. Itkua on kuulunut tulevasta asiakaskadosta ja vaikka mistä, mutta itse ainakin luulen, että omat ravintolassa käyntini lisääntyvät kun ei tarvi enää yhden tuopin takia pestä housuja.

Tilastokeskuksen vuoden 2005 tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä päivittäin tupakoi 26%, naisista 18% ja satunnaisesti tupakkaa polttavia on koko aikuisväestöstä 7%. Katsoi lukuja siis miten päin hyvänsä, tupakoitsijat ovat selkeä vähemmistö. Ravintolassa kävijöistä empiiristen havaintojen ja vahvan mutu-tuntuman perusteella ehkä hieman yli puolet tupakoivat, joten tästä tulee loistava kehäpäätelmä, että tupakoitsijat ovat sauhuttelullaan aiheuttaneet osuuksien vääristymistä, sillä monet savuttomat ihmiset jättävät menemättä baariin puhtaasti liian savuisen ilman takia. Taloustutkimuksella teetetty kysely vuodelta 2004 kertoo, että 66% aikuisista ei muuttaisi ravintolassakäyntitottumuksiaan tupakointikiellon takia. 20% ilmoitti lisäävänsä käyntejä ja vain 12% vähentävänsä. (Hengitysliitto) Näiden tilastojen valossa ei siis ravintoloilla pitäisi olla hätää ja tutkimuksetkin vahvistavat sen, ettei asiakaskatoa ole tullut täyssavuttomuudestakaan. (Puolueettomien instanssien teettämien tutkimusten löytäminen aiheesta on hieman hankalahkoa).

Minusta olisi mahtavaa mielenosoituksellisesti täyttää perjantaina 1.6. baarit savuttomilla ihmisillä. Jos ne kerran pelkäävät menettävänsä vanhat asiakkaansa niin näytetään sitten kerralla ravintoloitsijoille se joukko, joka tulee sinne tilalle. Kesäkuun alussa siis ottakaa savuton kaverinne mukaan baariin ja lähtekää viihteelle. Nyt ei heilläkään ole enää mitään hyviä tekosyitä olla lähtemättä vaikka vain yksille. Mikäli jollakulla on mielessä mukavampi tapa osoittaa mieltään, niin saa kertoa. Minä ainakin menen tuolloin baariin.

8 kommenttia:

Amaaria kirjoitti...

Minäkin menen 1.6. baariin, mutta erään vanhenemistapauksen vuoksi. Koska kaveripiirini on kuitenkin varsin savuton, juhlat voidaan mainiosti naamioida mielenilmaukseksi savuttomuuden puolesta.

Jenni kirjoitti...

Count me in! :)

Ihmeen kauan se Suomessa kestikin saada tuo mainio päätös aikaan ja nyt sitten vielä voimaan... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin lähinnä nuo ravintoloitsijat ovat olleet pahoillaan lainsäätäjän tempoilusta asian suhteen ja syntyneistä turhista lisäkuluista: Ensin tuli tiukemmat määräykset ilmastoinnin yms. suhteen ja heti kalliiden investointien tekemisen jälkeen taas tämä uusi laki ja vaatimukset.

Baareilu tulee kyllä olemaan niin paljon miellyttävämpi kokemus lakimuutoksen jälkeen, jee! :)

Anonyymi kirjoitti...

Sanottakoon näin että sen jälkeen kun olen täällä irlannissa savuttomissa baareissa maleksinut, ei savullisiin ole palaaminen. Suomessa baari-iltojen jälkeen on tuskallista kokea se savuisuus ja tunkkaisuus ravitsemusliikkeissä. Enkä ole ainoa; myös (suomalaisten) polttavien tuttavien mukaan Suomessa ravintoloissa ruokapöydässä polttaminen on iljettävää ja täällä asuttuaan on ulos polttamaan siirtyminen ihan normaali "riitti".

En usko että Suomessa 1.6 olen, mutta juhlistanen suomalaista savuttomuutta käväisemällä paikallisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Eiks 1.6 oo lakkiaiset, luulis et sillon on baarit täynnä aika tilauksesta :D

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Eli toisin sanoen kaikille pervoefebofiilimiehille jälleen kerran yksi syy lisää lähteä tuolloin baareilemaan! :D

Anonyymi kirjoitti...

26 + 18 + 7 % = selkeä vähemmistö?

Ei mun laskupään mukaan.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No sun laskupääs onkin viallinen. :)

Jos oletetaan, että nuo satunnaisesti tupakoivat jakautuvat tasaisesti miesten ja naisten kesken, niin tupakoivia ihmisiä on täten miehistä 29,5% ja naisia 21,5%.

Savuttomia miehiä on tämän olettamuksen mukaan siis 100% - 29,5% = 70,5% väestöstä ja naisia vastaavasti 100% - 21,5%= 78,5%

Ottamatta huomioon naisten suurempaa lukumäärää (mikä tässä tapauksessa vain ja ainoastaan laskisi tupakoitsijoiden osuutta entisestään) voidaan todeta, että keskimäärin (70,5%+78,5%)/2 = 74,5% suomalaisista on täysin savuttomia.

Tai että vain 25,5% suomalaisista polttaa. Mielestäni tuo on selkeä vähemmistö (mutta matikka ei ole koskaan ollut minulle mikään sydämenasia, joten laskuni saattavat olla myös virheellisiä). :)

Anonyymi kirjoitti...

Oujea, kiitoksia kovasti vakuuttavasta kirjoituksesta! (Ja linkittämisestä uudempaan juttuun.) Pakko kai sitä huomenna on mennä baariin :D

t. nimim. savuton muttei kai kovin tipaton ;)