Olotila

Tänään heräsin rationaalisena, sillä ajatus hänestä jäytää ja raastaa kuin jokin riipisi taltalla lihaa luitteni ympäriltä. Unissa puolituttuja kuoli. Ulkona sataa ja peiton alle kuulee tuulenpuuskien ulinan ja ikkunalasia vasten hakkaavat pisarat. Kyynelkanavat tuntuvat täysiltä ja sisällä vaikuttaisi olevan jotain, joka pyrkii ulos.

En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin yksinäiseksi.

On siellä jotain hyvääkin

Nimittäin hetki edellisen postauksen jälkeen ajattelin taas mennä vaihteeksi käymään henkilöstöpäällikkömme luona. Tulemme keskenämme toimeen erinomaisesti ja olemme useasti istuneet toimistossaan juttelemassa enemmän tai vähemmän syvällisiä asioita sekä työstä että siviilielämästä. Meitä yhdistää muun muassa se seikka, että olemme molemmat lähtökuopissa nykyisistä duuneistamme, joten hänelle voin mennä oikeasti juttelemaan asioista niiden oikeilla nimillä ja tälläkin kertaa kun oli taas puitu kaikki polttavat asiat ja keskusteltu tiimihengestämme ja muista työasioista (mm. siitä, että työmotivaationi on täysi nolla), niin keskustelu päätettiin lopulta hyvässä yhteisymmärryksessä sanoin "kyllä me täältä vielä jonain päivänä pois päästään".

Piti oikein lähettää vielä perään "kiitos ja anteeksi"-maili, jossa muun muassa totesin, että ilman häntä olisin irtisanoutunut jo pitkän aikaa sitten. Vaikka nyt jälkikäteen ajateltuna tuo olisikin toiminut paremmin kukkapuskan ja kortin muodossa. Ehkäpä jossain vaiheessa.

Mutta siinä mielessä kivaa, että vaikka kuinka ketuttaisi, niin hetki toimistossa auttaa taas jaksamaan ja palauttaa osittain uskon työpaikkaan. Ja kuitenkin molemmat purnaamme toisillemme kaikki asiat niin homma tuntuu vielä ihan tasapuoliseltakin. Voi olla taas hyvillä mielin jonkin aikaa ja skumppapulloakaan ei tarvitse tänä iltana korkata. :)

Nyt. Oikeesti.

Työkaveri tulee takahuoneeseen: "Onko toi se kone, joka sun piti laittaa kuntoon?" ja viittaa sylissäni olevaan läppäriin.
"Öö... Ei."
"No mikä kone toi sitten on?"
"Mun oma kone, mulla on hitto soikoon tärkeämpääkin tekemistä kuin tämä työ."
"No mitä sä teet?"
"Luen sähköpostejani."

--

Taas niitä työpäiviä kun en vain ymmärrä sitä, miksi olen vielä täällä. Työmotivaatio aivan nollassa.

--

Mutta jos vaikka puhuisi jostain kivasta asiasta välillä: Eilen pääsi tosiaan saunomaan ja syömään hyvää lihaa kaverin luokse Vantaalle. Hyvä liha on terminä enemmän kuin kohdallaan, sillä kaveri ei ollut koskaan Kobea maistanut ja sitä nyt vaan sattui olemaan Arabian K-marketissa. Entrecotea tosin, mutta "melko herkullista" sekin oli. Pienet viipaleet siis Kobea alkupalaksi ja 300g sisäfilepihvit pääruuaksi. Lisäksi pekoniin käärittyjä aurajuustotäytteisiä herkkusieniä. Ja viiniä. Ja jälkiruuaksi 16-v double matured distillers edition Lagavulinia.

--

Haluaisikohan joku tulla tuhoamaan pullollisen samppanjaa kanssani tänään illalla kymmenen maissa? Vähän sellainen olo, että vain äärimmäisen laadukas kuplajuoma auttaisi tähän olotilaan.

ja laitetaan vielä pari viivaa tänne kun ne tuntuvat niin mukavilta tänään:

--

Pelimies

Minusta on epämiellyttävää löytää itsestäni sellaisia pleijerimaisia piirteitä, kuten nyt vaikka tässä eilisiltana huomasin. Oltiin nimittäin taas vaihtareiden kanssa ulkona, Saku ei ollut paikalla, mutta yksi kämppiksistään kylläkin. Hänen kanssaan tuli sitten istuttua iltaa, aivan 100% rehellisesti ihan vain kaverimielessä. Pidin seuraa, hauskuutin, tarjosin pari kierrosta... Oli äärimmäisen mukavaa ja lähdin sitten "hyvissä ajoin" yksin kotiin koska aamulla piti olla taas virkeänä keskustelemassa HR-asioista.

Käytöksessäni ei varmastikaan ollut sinällään mitään poikkeuksellista, tarjoan kyllä muutenkin baarissa toisinaan miellyttäville ihmisille juomia ilman taka-ajatuksia ja muutenkin olin ihan oma itseni. Tietyllä tavalla vain toimintani oli selkeästi tarkoitushakuista, sillä fakta on, että naiset puhuvat keskenään ja jos saat naisen lähipiirin pitämään itsestäsi, nousevat omat mahdollisuutesi todella paljon.

Tänään illalla saunomaan ja syömään hyvin kaverin luokse. Mennee yön yli kun ei Vantaalta jaksa enää saunan ja muutaman oluen jälkeen takaisin sompailla. Plussana pääsee harrastamaan amichien bondingia varsin mukavan staffinuorukaisen kanssa. On muuten jotain sellaista, jota en varmasti olisi muutama vuosi sitten uskaltanut tehdä, joten exälle vielä kerran kiitos siitä, että onnistui taltuttamaan lapsuuden ikävistä kokemuksista kummunneen koirafobian. :)

Aika hyvä elämä

Ihastuminen on melko kokonaisvaltainen olotila. Se on läsnä kun kävelee kadulla, tervehtii kassaneitiä, pakertaa duunissa ja se saa hymyilemään kun metalli kirskuu vasten metallia ratikan kääntyessä. Se keventää olotilaa ja nostaa mielialaa. Auttaa jaksamaan. Auttaa uppoutumaan unelmiinsa. Tunne on äärimmäisen miellyttävä, mutta täydelliseksi tämän tekisi se, ettei tarvitsisi edes mielensä syvimmissä sopukoissa koettaa jarrutella.

Mutta tarvitaanhan vuoristoradallakin jarrumiehiä.

Eat your worries away

Aamulla heräsin vieraasta kämpästä Leppävaarassa, mutta ei siitä sen enempää. Hidas krapulapäivä vaatii oikeanlaista etenemistä, joten saavuin kotiin, pistin perjantaina hankkimani Death Proofin pyörimään dvd-soittimeen ja hengitin heikon olon ulos ruumiistani. Lounastreffit oli sovittu jo eilen, mutta Michelle avasi tänään vasta viideltä, joten lounas muuttui kolmen ruokalajin illalliseksi viineineen ja päivän krapularuokiin meni yhteensä hieman yli 70e. Mutta tulipahan syötyä hyvin ja myös seura oli ensiluokkaista.

Kolmituntisen ruokailusession päätteeksi kävimme vielä tyhjentämässä pullollisen Premier Cru-Chablista viinikellarilla. Eipä siinä enää maalliset murheet osanneet painaa kun olo oli kertakaikkisen mahtava. Erosin kuitenkin viiniherkuttelun jälkeen kulinaristiporukasta lähteäkseni käymään vaihtareiden asuntolalla järjestetyissä bileissä. Ja kuinka ollakaan, miltei heti juhliin saavuttuani törmäsin tähän ihastukseni kohteeseen meluisassa ja täyteen ahdetussa kämpässä. Päätimme melko nopeasti pienemmällä porukalla siirtyä hänen kämpilleen istumaan ja rupattelemaan kun ahdas, savuinen ja meluisa ympäristö ei ketään hirveästi miellyttänyt. Ruokapöydän äärellä ruskeat silmät vastasivat hymyyni ja sanat soljuivat leikkisästi välillämme. Taleaa maistellessa olisin kyllä mielummin maistellut hänen huuliaan, joilta kermaisen liköörin olisi varmasti voinut aistia. Nojautua puoleensa, viedä käsi poskea pitkin korvalehteä viistäen niskan taakse ja painaa huulet vasten toisia ja tuntea lämpimän hengityksen kosteus iholla.

Ääh, taidan mennä silittelemään peittoa ja halailemaan tyynyjä. Ajatukseni kuitenkin kiidättävät minut aivan muihin tilanteisiin ennen kuin astun unien valtakuntaan.

Elämä on ihanaa.

Isoäidille

Pari minuuttia sitten sain puhelun ja jo äitini äänensävystä arvasin heti, että mitä on tapahtunut. Isoäitini on poistunut keskuudestamme. Kolmen viikon päästä hän olisi täyttänyt 95v.

Tavallaan tieto tuli helpotuksena, sillä ehkäpä hän saa dementian viemät muistonsa, näkönsä ja liikuntakykynsä takaisin tuonpuoleisessa. Eikä syöpäkään enää häntä vaivaa. Ikäväähän kuoleminen aina on, mutta kun henkilö ei tunnista omia lapsiaan (lastenlapsista puhumattakaan), kärsii kovista kivuista ja on kituutellut jo monta vuotta sellaisessa kunnossa, että hänestä joutuu ympärivuorokautisesti pitämään huolta, niin kyllä helpotus on suuri koko lähipiirille. Eikä voi ainakaan sanoa, että kuolema olisi tullut kenellekään yllätyksenä.

Muistoissani olet kuitenkin kotisi pihalla pelaamassa sulkapalloa ja leipomassa meille pannukakkua. Hyvät asiat jäävät elämään vaikka fyysinen taivallus loppuu. Lepää rauhassa, mummi.

Olla ihastunut

Sitä ehtii muuten yllättävän nopeasti unohtaa, että miltäs se oikeastaan tuntuikaan kun on ihastunut. Kun voi aamulla jäädä meditoimaan sängylle puoleksi tunniksi vain ajatellen sitä toista ja samalla rintakehässä velloo pakahduttava tunne ja aivojen mielihyväkeskuksessa pauhaa biokemiallinen myrsky.

Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin onhan hän mielessä viimeisenä asiana nukkumaan mennessä ja ensimmäisenä aamulla herätessä. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan - kukaan ei tiedä - joten lasken itseni kuin kaarnalaivan tunteiden virtaan ja katson minne päädyn. Ja vaikka määränpäänä olisi suuri putous, niin hitto soikoon silti minä nautin tästä matkasta.

Kellariterveisiä

Viime kuun varattavat sitten saapuivat ja kun ei tänään yhtä turhaakin turhempaa tiimipalaveria lukuun ottamatta ollut muuta tekemista niin kävin sitten heittämässä hieman viinejä tuolta kaapista kellarille (jos kaappi on katsos täynnä, niin silloin ei voi ostella uusia pulloja!). Kamerakin sattui olemaan mukana, joten blogini saa taas yhden alivaloittuneen, huonosti sommitellun ja rajatun mukatunnelmallisen kuvan sisältöönsä. Pitää nyt koittaa nauttia pelkistä etiketeistä ja kuvista kun suurin osa noista on kuitenkin parhaimmillaan vasta vuoden 2015 jälkeen. :)

La Landonne, La Turque, Lalande... Lalaa... :)

Ihana ilta

Ääh, mä en kestä. Ei kenenkään kanssa voi olla näin helppoa, luontevaa ja mukavaa olla. Ensimmäinen halauksen ajan sain toimia lämpöpatterina ja miellyttävän pitkään siinä seisoimme vastakkain sanomatta sanaakaan. Tuoksu, kosketus, läheisyys. Lasit täyteen kuohuvaa ja lähes taukoamaton keskustelu läpi eri ruokalajien, samppanjan sekä jälkkärin. (Tehkää itsellenne palvelus ja tilatkaa tuota yksi pullo lähialkoonne. Aivan taivaallista ja parhaimmillaan jo nyt).

Hymyjen ja katseiden palloteltua samppanjapullon loppuun asti siirryimme jälleen kerran hieman mukavemmalle paikalle ja kuin huomaamatta olimme taas kiinni toisissamme ja sormeni sukivat hänen käsivartensa hentoa karvaa hitain ja hellin liikkein. Saatoinpa siinä yhden suudelmankin antaa kämmenselälle kun pelkkä puhaltaminen ei kuivuvia käsiään muuttuvan sään jäljiltä kosteuttanut. Keskustelua parisuhteista, olemisesta ja koskettamisesta. Sanoja, sormenpäitä iholla ja lämmin hengitys poskella. Oikeastaan koko ilta sellainen "jos kuolisin nyt, niin kuolisin onnellisena" -olo. Ja ensi viikolla hän sitten lupasi kokata vuorostaan. Elimistö täynnä endorfiineja vielä kolmen aikaan aamuyöstä kun vihdoin palaan saatilta.

Ja alustavasti kutsuin hänet myös joulua viettämään vanhempieni luokse, josta innostui kovasti. Perinteinen suomalainen elämys siis luvassa hänelle, pitänee varmaan ilmoittaa kotiin asiasta. :D

Ulkona vihmoo tuuli, joka vikisee ikkunanraoissa, mutta minua kutsuvat puhtaat lakanat.