Ihastuminen on melko kokonaisvaltainen olotila. Se on läsnä kun kävelee kadulla, tervehtii kassaneitiä, pakertaa duunissa ja se saa hymyilemään kun metalli kirskuu vasten metallia ratikan kääntyessä. Se keventää olotilaa ja nostaa mielialaa. Auttaa jaksamaan. Auttaa uppoutumaan unelmiinsa. Tunne on äärimmäisen miellyttävä, mutta täydelliseksi tämän tekisi se, ettei tarvitsisi edes mielensä syvimmissä sopukoissa koettaa jarrutella.
Mutta tarvitaanhan vuoristoradallakin jarrumiehiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Mulla on ikävä ratikoiden ääniä!
Täydellinen kuvaus myös mun olotilasta: leijuu pilvenhattaralla ja silti järki yrittää muistuttaa, että mitä korkeammalle nousee, sitä korkeammalta on pudotus, ja senkin mahdollisuus on (valitettavasti) otettava huomioon...
Kiitos blogistasi, kuuluu suosikkeihini!
TK, mainio blogi. Itse olen tavannut kutsua ihastumista kolmen hormonin humalaksi, ja ohjenuorana on nauttia siitä juuri niin kauan kuin humalaa riittää. Moni meistä kaipaisi ehkä avoimuutta ihmisten kohtaamiseen ainaisten pelien pelaamisen, loputtoman arvuuttelun ja tulkitsemisen sijaan, ja jostainhan se vallankumous aina alkaa, vaikka sinusta tai minusta. Se postin joku tovi sitten lanseeraama kampanja tunteiden näyttämisestä ei ole ihan hakoteillä. Ihmisiä kohti vain ja rohkeasti!
Voi Takaisin Kallioon kuinka minusta tuntuu samalle. Ja prkle kun pitää jarruttaa ja ajatella ja analysoida kun vaan haluaisi olla mukana tunteessa. Hymyilyttää kun sinä osaat ottaa sen positiivisesti, minulla on vielä harjoittelemista siinä. Osaatko vastata (kun tunnut olevan varsin älykäs nuorimies), miksi se toinen kokee tarpeelliseksi jarruttaa, vaikka sanoo että olen mielenkiintoisin ikinä tapaamansa nainen, että pystyy olemaan oma itsensä seurassani ja viihtyy seurassani, jota sanoo raikkaaksi (ja flirttailee). Eikö mikään riitä?
Tietenkin tähän vaiheeseen, Piia, olisi helppo sepittää pitkät litaniat sitoutumiskammoisista miehistä tai ilkeistä pleijereistä, mutta kun en ole tilanteeseenne sen paremmin tutustunut, niin sivistynytkin arvaus olisi vain pelkkää veikkailua.
Miehillä on usein omat syynsä, toisinaan ne ovat maskuliinisen helppoja, mutta joskus voivat miehetkin yllättää itsensä pohtimassa asioita niin monen mutkan kautta, että jopa naisilla loppuu logiikka kesken.
Olen ihan aikuisten oikeasti lanseeraamassa kohtapuolin mm. tällaisia kyselyjä varten Takaisin Kallioon -puhelinpalvelun jahka vaan uusi ympäristöä pienen katumaasturin verran tuhoava puhelimeni saapuu ja tähän nykyiseen voi hankkia tarkoitukseen soveltuvan prepaid-liittymän. Sitten voidaan ruotia tuollaisia asioita hieman syvällisemmin ja pidemmän kaavan mukaan - ja mahdollisesti jopa löytää jotain oikeita vastauksia. :)
Kiitos vastauksesta ja lupauksesta uuden palvelun avaamisesta! Mä voisin tehdä näin ensi alkuun vaikka vuosisopimuksen. Kysyin sulta tuota asiaa sillä kyseessä ei ole pleijeri, eikä sitoutumiskammoinen, vaan tämä on joku ihan uusi laji. Sellainen joka muistuttaa sitä jonka näkee peilistä joka päivä, mutta kun se ei ole ihan sellainenkaan. Hämmentävää. Niin ja se peilikuvakin on jotenkin muuttunut.
Lähetä kommentti