maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Yksin

En ole koskaan oikein osannut juoda yksin alkoholia. Eron jälkeen tuli eräänä iltana juotua pullo hyvää samppanjaa yksikseen, mutta muutoin alkoholiin on aina enemmän tai vähemmän liittynyt sosiaalinen kanssakäyminen. Pari olutta tietenkin voi ottaa ennen ulos lähtemistä ja kavereiden tapaamista jos he ovat jo ehtineet huomattavasti pidemmälle humalaan vievällä seuramatkallaan, mutta muutoin yksin juominen on ollut melko vieras ajatus.

Nyt kun olen taas vaihteeksi ihan oikeasti palkallisella lomalla viikon eikä kukaan oikein lämmennyt tänään viini-illallisesta taikka parista paikallisessa kuppilassa niin ajattelin sitten repäistä ja korkata pullon punaviiniä. Valintaa tietenkin helpotti kun eteen lyötiin linkki The Zen of drinking alone -nimiseen artikkeliin. Samapa tuo, ehkä irkistä taas löytyy juomaseuraa aamuyöstä. [ja IRC on tosiaan täysin eri asia kuin irc-galleria, ettäs tiedätte!]

Harva asia muuten rasittaa minua niin paljon kuin asioista puhuminen väärillä nimillä. Esimerkiksi juuri IRC ja IRC-galleria tai pedofiilit ja efebofiilit. Turhanpäiväistä nillittämistä, tiedetään, mutta jos jokin ottaa aivoon, niin eipä sille minkään voi.

***

Tänä yönä minulla on puhtaat lakanat, jotta yksin nukkuminen tuntuisi edes jollain tasolla miellyttävältä. Omituinen läheisyydenkaipuukausi selkeästi menossa minulla. Huomenna isän kanssa tukholmanristeilylle, joten helpotusta ei luvassa ainakaan pariin päivään, mutta saapahan ainakin jotain muuta ajateltavaa kuin kämpän autiot seinät ja se tyhjä tila, johon niin kaipaisin jotakuta, josta pitää kiinni.

Ei kommentteja: