Vihaan tätä tunnetta kun mieltä painaa asia, jolle en kertakaikkiaan voi mitään. Likipitäen kaikki ongelmat ovat tähänastisessa elämässäni olleet sellaisia, että pienellä ajatustyöllä ja oikein toimimalla asian on saanut ratkaistua. Läheisen sairautta ei vain pysty poistamaan ja töiden takia en pysty kunnolla olemaan henkisenä tukena taikka vierailemaan parinsadan kilometrin päässä olevassa sairaalassakaan.
Yleensä käsittelen tunteeni hiljaa sisälläni, mutta nyt vain haluaisin, että olisi edes hetken hyvä ystävä tässä lähellä, jonka syliin voisi painaa pään. Mutta kyllä tämä tästä. Olen jo varhaisella iällä oppinut selviämään yksin. Ei se ole mikään ongelma. Helpompaa se vain on ystävän seurassa.
--
I Am A Rock
[...]
I have my books
And my poetry to protect me;
I am shielded in my armor,
Hiding in my room, safe within my womb.
I touch no one and no one touches me.
I am a rock,
I am an island.
And a rock feels no pain;
And an island never cries.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tsempit.
Itteksensä selviävä kivikin murenee, jos se ei saa koskaan olla edes vähän pehmeä ja tuen tarpeessa.
Ja valitettavasti niitä ongelmia, jotka ovat oman kontrollin ulottumattomissa tulee.
Silloin tekee vain sen, minkä voin. Kun veljeni sairastui en voinut tehdä itse sairaudelle mitään. Kuskasin kuitenkin veljeäni hoitoihin, kävin hänen puolestaan apteekissa ja kaupassa. Siivosinkin. Sentään jotakin.
Iso rutistus.
Lähetä kommentti