maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Loistavaa palvelua

Loistavaa palvelua norjalaiselta nettikaupalta! L-Sound pitää itsellään yksinoikeutta SVS:n subbareiden pohjoismaiden ja muunkin Euroopan myynnissä.

Ensimmäinen luottokorttiostokseni ikinä nostatti aluksi hieman niskavilloja pystyyn kun korttitietojen antamisen jälkeen seuraava sivu ei sitten suostunutkaan enää latautumaan. Laitoin sähköpostia firmaan ja sieltä sitten 14 minuutin päästä tuli vastaus, että tilaus näkyy, mutta ei tullut perille asti ja kehottivat koettamaan uudelleen. Uusi yritys ja tällä kertaa kaikki meni suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan kun olin kirjoittamassa mailia transaktion onnistumisesta kyseinen henkilö ehti jo lähettää minulle mailin, että nyt kaikki on kunnossa ja että laittavat subbarin kuljetukseen vielä tämän päivän aikana. Lisäksi lupasivat ilmoittaa sähköpostitse vielä erikseen kun paketti lähtee ja siinä samassa antaa schenkerin pakettinumeron, jolla pystyy sitten kuljetusliikkeen nettipalvelusta seuraamaan paketin perille tuloa.

Tuossa ihmisen kirjoittamassa vahvistusviestissä he siis onnistuivat vastaamaan myös kysymykseen, jota olin vasta kysymässä lähettämättömässä sähköpostissa. Ilo asioida L-soundin kanssa, voin suositella lämpimästi.

***

Tilasin samalla myös Radio Shackin SPL-mittarin ja jos sitä haluaa lainata, niin voi laittaa mailia. Yleensä kun tuollainen äänenpainemittaria vaativa kotiteatterin kalibrointi suoritetaan vaan kerran, niin itseäni jopa hieman kummastutti, ettei kukaan lainaile tuollaista punkkupulloa / pientä korvausta vastaan muutamaksi päiväksi. Mutta jos joku satunnainen googlaaja nyt haluaa lainata tai vuokrata tuota analogista mittaria, niin lainaus tai vuokraus onnistuu kyllä jahka paketit vaan tulevat perille.

Ei kommentteja: