lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Kaunista

Taivas on kauniin sininen kontrastina synkälle ja kostealle maalle. Jännän näköistä ulkona.

Tämän päivän duunipäivä oli parempi, sillä vietin oikeastaan koko päivän editissä, pois lukien pari viimeistä tuntia, jotka vietettiin työkaverin kanssa siideriä naukkaillen. Pitäähän sitä nyt lähtöä juhlistaa jollain tavalla. Täytyi tässä välissä käydä vielä kotona tekemässä yksi koulujuttu loppuun (ja blogaamassa näemmä), mutta nyt on aika siirtyä ihan virallisiin läksiäisiin.

Meidän n. 50-henkisestä tiimistä on viimeisen puolen vuoden aikana lähtenyt muihin töihin 13 henkilöä. Kertonee sekin omaa tarinaansa työpaikan ilmapiiristä. Pari muuta vaihtoehtoa olisi kyllä takataskussa, sillä ainakin yksiin asiantuntijatehtäviin minua on jo yritetty kosiskella yhden epäsuoran kilpailijamme toimesta ja siirtyminen itseä kiinnostavammalle alalle olisi oletettavasti melko sujuva omalla työkokemuksella ja harrastuneisuudella. Pitänee avata joku ilta pullo punkkua ja etsiytyä syvimpien kysymysten äärelle itsensä tai hyvän ystävän kanssa.

Ei kommentteja: