Jotenkin on taas hyvä mieli kaikesta tällä hetkellä. Virallisesti kellonaikaa tuijottaen huomenna pääsen taas koskettamaan häntä ja muutenkin olo tuntuu miellyttävältä.
Ja silloinhan kun menee hyvin ei ole oikein mitään mistä kirjoittaa. Mukavaa viikonlopunalkua!
perjantaina, heinäkuuta 25, 2008
keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008
Getting simpler
Niin, tuolla edellisen postauksen kommenteissa tuli jo todettuakin että Puolalainen on nyt ihan virallisesti päättänyt suhteensa kotimaassaan. Jokseenkin samanlaisissa merkeissä kuin itse blogin perustamisen aikoihin.
Minä puolestaan mietin, että pitäisikö varata lennot lauantaiksi Bukarestiin, jonne hänkin lentää eräälle kurssille. Ehtisi olemaan vuorokauden verran yhdessä ja sitten voisi viettää pari päivää Romaniassa. Oma kone laskeutuisi tuntia ennen häntä joten voisi olla sisääntuloaulassa valmiiksi odottamassa. Olisipahan ainakin yllätys...
Sanovat, että ihastuminen vaikuttaa rationaaliseen ajatteluun. Taidanpa allekirjoittaa sen kyseenalaistamatta.
Minä puolestaan mietin, että pitäisikö varata lennot lauantaiksi Bukarestiin, jonne hänkin lentää eräälle kurssille. Ehtisi olemaan vuorokauden verran yhdessä ja sitten voisi viettää pari päivää Romaniassa. Oma kone laskeutuisi tuntia ennen häntä joten voisi olla sisääntuloaulassa valmiiksi odottamassa. Olisipahan ainakin yllätys...
Sanovat, että ihastuminen vaikuttaa rationaaliseen ajatteluun. Taidanpa allekirjoittaa sen kyseenalaistamatta.
maanantaina, heinäkuuta 21, 2008
It's complicated
Olen nyt jo pariin otteeseen joutunut miettimään, että millä sanalla tätä henkilöä kuvaisi. Tyttöystävä nyt ei ehkä kuitenkaan ihan vastaa tilannetta. Ihmissuhde vaikuttaa liian epäselvältä satunnaiselle kuulijalle. Säätö liian merkityksettömältä. Etäsuhde ei taasen kuvaa tilannetta kokonaisuudessaan. Seurusteluakaan tämä ei varsinaisesti ole.
Ehkäpä se termi voisi olla vaikka rakastettu.
Ehkäpä se termi voisi olla vaikka rakastettu.
Yhteinen koti
Eilen illalla tekstiviestein ja loppuillasta skypen välityksellä juttelimme taas niitä näitä, jotenkin sitten ajautuen keskustelemaan siitä, miltä tuntuisi asua yhdessä. Molemmat olimme jälleen kerran varovaisen yksimielisiä siitä, mitä elämältämme haluamme ja muutenkin tuntuu aivan käsittämättömältä, että miten tällainen yhteenkuuluvuuden tunne voikin kehkeytyä välillemme näinkin lyhyessä ajassa.
Ja en todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka himmaavat tuollaisia keskusteluja sen varjolla, että "mitäköhän toi toinenkin nyt ajattelee". Peleille ja leikeille on aikansa, mutta kohtuullisen aikuisena itseään pitävien ihmisten väliseen kommunikointiin tuollaisen ei pitäisi kuulua.
Mutta niin. Voisin hyvin kuvitella muuttavani toiseen maahan hänen vuokseen. Realiteetit mielessäpitäen mieluusti johonkin englanninkieliseen, mutta se kun on molemmilla tavoitteena niin ongelmaksi se ei muodostune.
Ja en todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka himmaavat tuollaisia keskusteluja sen varjolla, että "mitäköhän toi toinenkin nyt ajattelee". Peleille ja leikeille on aikansa, mutta kohtuullisen aikuisena itseään pitävien ihmisten väliseen kommunikointiin tuollaisen ei pitäisi kuulua.
Mutta niin. Voisin hyvin kuvitella muuttavani toiseen maahan hänen vuokseen. Realiteetit mielessäpitäen mieluusti johonkin englanninkieliseen, mutta se kun on molemmilla tavoitteena niin ongelmaksi se ei muodostune.
sunnuntai, heinäkuuta 20, 2008
Suhdetoimintaa
En varmaan silloin aikanaan maininnut siitä mukavasta lähikahvilan tytöstä, jonka kanssa tuli aina heitettyä pientä flirttiä kun kävin luonaan asioimassa. Siinä yhdellä kerralla sitten hän tarjosi minulle Latten ja tokaisin että minun pitänee sitten viedä hänet joskus kiitokseksi ulos syömään. Tässä vaiheessa sentään kertoi seurustelevansa ja nyt kun kesäloman jälkeen hän on työmaalleen palannut siinteli sormessa sormus. Juhannuksena kuulemma oli kosittu ihan perinteisin menoin ja muutenkin vaikutti varsin onnelliselta. Juteltiin siinä sitten aikamme ja hän kehoitti tulemaan käymään vielä sulkemisaikaan paikan päällä sillä vaikutti siltä, että tuoreita leivonnaisia ja paakkelsseja jäisi tänäänkin hervottomat määrät yli ja kun sitten paikalle saavuin duunin jälkeen oli minua odottamassa söpö paperikassi täynnä kaikennäköisiä herkkuja. Varsin mukava yllätys ja jäin sitten puoleksi tunniksi vielä pitämään seuraa kun neiti laitteli putiikkia kiinni. Todella miellyttävä tuttavuus vaikkei siinä nyt mitään romanttista olekaan. Pitänee ihan oikeasti viedä se joskus ulos syömään, ei treffeille mutta siten että saisi juteltua kaikenlaisia ilman keskeytyksiä ja kiireitä. Kavereita kun ei koskaan ole liikaa ja hän vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa minulla voisi olla todella hauskaa.
lauantaina, heinäkuuta 19, 2008
Puuh...
Outo, painajaisilla kyllästetty yö. Sellainen, jonka yhteydessä tekisi mieli käyttää liskodisco-termiä, mutta jos en nyt kuitenkaan.
Tuolla kommenteissa joku anonyymi kyseli jotain. Edelleen peräänkuulutan sen oman nimen keksimisen tärkeyttä. Otettaisiin nimittäin tuollaisetkin kysymykset vähän vakavammin kun tietää edes jossain määrin kuka siellä huhuilee. Kun en ole kuitenkaan mitään rekisteröitymistä vaatimassa ja ainoa, mitä kommentoidessa tarvisi tehdä on klikata sitä "nimi/URL -osoite" -kohtaa ja kirjoittaa oma nimimerkki siihen. Nih.
Ja muutenkin on väsy ja siivotakin pitäisi. Ja darrakin on ja kokis loppu. *kiukuttelee*
Tuolla kommenteissa joku anonyymi kyseli jotain. Edelleen peräänkuulutan sen oman nimen keksimisen tärkeyttä. Otettaisiin nimittäin tuollaisetkin kysymykset vähän vakavammin kun tietää edes jossain määrin kuka siellä huhuilee. Kun en ole kuitenkaan mitään rekisteröitymistä vaatimassa ja ainoa, mitä kommentoidessa tarvisi tehdä on klikata sitä "nimi/URL -osoite" -kohtaa ja kirjoittaa oma nimimerkki siihen. Nih.
Ja muutenkin on väsy ja siivotakin pitäisi. Ja darrakin on ja kokis loppu. *kiukuttelee*
perjantaina, heinäkuuta 18, 2008
Irrrron Maaideeeenn....
Toisinaan sitä löytää itsensä varsin yllättävistä tilanteista. Kuten nyt esimerkiksi olympiastadionilta tänään.
Iron Maiden nyt on ollut sellainen laajaakin laajemman musiikkimakuni mukana kantama kuriositeetti joka ei koskaan ole merkinnyt itselle sen enempää, mutta kun kerran kaverilla lippuja oli niin piti sitten käydä katsomassa. Viisi minuuttia ennen setin alkua jaksoin vielä kirjoittaa viestin Puolaan, että mitäköhän hän tosiaan on minule tehnyt kun viittä minuuttia ennen keikkaakin vaan ajattelen häntä. (Ihmissuhteiden hoitamista, perusjuttuja).
Keikan huvittavinta antia oli tajuta se, että jos Iron Maidenista tehtäisiin leffa, olisi Mike Myers aivan loistava valinta Bruce Dickinsonin rooliin. Sen verran yhdennäköisyyttä herroilla kuitenkin sattuu olemaan.
Tähän väliin voitte kuvitella sujuvan siirroksen aiheesta toiseen.
Onko hyvä? OK.
Eilen illalla skypessä onnistuin vetämään hänet sanattomaksi kerrottuani hieman varomattomasti tunteistani, tulveaisuudennäkymistä ja elämästä. Jonkin ajan kuluttua hän vain totesi, että sanani saivat hänet miettimään, mutta myös ymmärtämään että sanomani asiat olivat faktoja. Ainakin meidän välisessä suhteessamme.
"And those people who are crazy enough to think that they can change the world are the ones that actually do.
And in the long run I am crazy enough to think that this might work. So maybe I would be able to make it work as well."
Niin, montaako Microsoftin mainosta voi epäsuorasti siteerata osana vakuuttelua omien tunteiden vakavuudesta...
Jep, ehkäpä tämä oli tässä tältä illalta. Josko vaikka huomenna sitten lisää... Saatan nimittäin olla hieman alkoholin vaikutuksen alaisena tätä kirjoittaessani.
Iron Maiden nyt on ollut sellainen laajaakin laajemman musiikkimakuni mukana kantama kuriositeetti joka ei koskaan ole merkinnyt itselle sen enempää, mutta kun kerran kaverilla lippuja oli niin piti sitten käydä katsomassa. Viisi minuuttia ennen setin alkua jaksoin vielä kirjoittaa viestin Puolaan, että mitäköhän hän tosiaan on minule tehnyt kun viittä minuuttia ennen keikkaakin vaan ajattelen häntä. (Ihmissuhteiden hoitamista, perusjuttuja).
Keikan huvittavinta antia oli tajuta se, että jos Iron Maidenista tehtäisiin leffa, olisi Mike Myers aivan loistava valinta Bruce Dickinsonin rooliin. Sen verran yhdennäköisyyttä herroilla kuitenkin sattuu olemaan.
Tähän väliin voitte kuvitella sujuvan siirroksen aiheesta toiseen.
Onko hyvä? OK.
Eilen illalla skypessä onnistuin vetämään hänet sanattomaksi kerrottuani hieman varomattomasti tunteistani, tulveaisuudennäkymistä ja elämästä. Jonkin ajan kuluttua hän vain totesi, että sanani saivat hänet miettimään, mutta myös ymmärtämään että sanomani asiat olivat faktoja. Ainakin meidän välisessä suhteessamme.
"And those people who are crazy enough to think that they can change the world are the ones that actually do.
And in the long run I am crazy enough to think that this might work. So maybe I would be able to make it work as well."
Niin, montaako Microsoftin mainosta voi epäsuorasti siteerata osana vakuuttelua omien tunteiden vakavuudesta...
Jep, ehkäpä tämä oli tässä tältä illalta. Josko vaikka huomenna sitten lisää... Saatan nimittäin olla hieman alkoholin vaikutuksen alaisena tätä kirjoittaessani.
torstaina, heinäkuuta 17, 2008
Söpöilyä
Heh, veikkaan että onnistun karkoittamaan seuraavien kuukausien aikana suurimman osan vakiolukijoistani jos rupean postailemaan kaikkea sitä söpöilyä ja ihquilua mitä tässä nyt on ilmassa leijunut.
No, olen lähdössä kuukauden päästä taas vajaaksi viikoksi luokseen.
Lueskelen hänelle iltasatuja ääneen skypessä.
Taidan pikkuhiljaa ruveta ajattelemaan, että eihän se nyt niin mahdottomalta tuntuisikaan.
Varsovaan kuitenkin pääsee n. kolmessa tunnissa omasta kämpästä ottaen huomioon matkan lentokentälle turvatarkastuksineen ja check-ineineen kun taas esimerkiksi kotikaupunkiin menee bussilla sellainen kolme ja puoli tuntia. Ja Finnairilla sentään tarjotaan sämpylä ja ilmaista viinaa matkan aikana. Että aika suhteellisia nuo välimatkat ovat loppujen lopuksi. Eivätkä lennot todellakaan ole pahan hintaisia.
No, olen lähdössä kuukauden päästä taas vajaaksi viikoksi luokseen.
Lueskelen hänelle iltasatuja ääneen skypessä.
Taidan pikkuhiljaa ruveta ajattelemaan, että eihän se nyt niin mahdottomalta tuntuisikaan.
Varsovaan kuitenkin pääsee n. kolmessa tunnissa omasta kämpästä ottaen huomioon matkan lentokentälle turvatarkastuksineen ja check-ineineen kun taas esimerkiksi kotikaupunkiin menee bussilla sellainen kolme ja puoli tuntia. Ja Finnairilla sentään tarjotaan sämpylä ja ilmaista viinaa matkan aikana. Että aika suhteellisia nuo välimatkat ovat loppujen lopuksi. Eivätkä lennot todellakaan ole pahan hintaisia.
tiistaina, heinäkuuta 15, 2008
Kouraisi
Sain hetki sitten viestin, jossa hän totesi, että hänestä tuntuu että hän on rakastumassa minuun.
Muutamaa tuntia ennen sitä olin jo katsellut seuraavia lentoja tuonne elokuun puolenvälin tienoille.
Pari päivää sitten liityin "kaiken varalta" Finnairin frequent flyer -ohjelmaan. Kertonee tuokin jotain.
Muutamaa tuntia ennen sitä olin jo katsellut seuraavia lentoja tuonne elokuun puolenvälin tienoille.
Pari päivää sitten liityin "kaiken varalta" Finnairin frequent flyer -ohjelmaan. Kertonee tuokin jotain.
maanantaina, heinäkuuta 14, 2008
Sorapot
Onko kimppatilauksesta kiinnostuneita teeihmisiä lukijakunnassa? Sorapot on päätynyt melko varmasti omalle syntymäpäivälahjalistalleni (kun ei muut osta niin pitää sitten itse), mutta jos joku haluaa pienentää noita 30$ lähetyskuluja niin järkeväähän se vain on keskittää tilaukset samaan...
Lisäksi voisi lukijoilta kysyä arvauksia siitä, että montako vuotta 1.8. nyt tuleekaan allekirjoittaneelle täyteen. Tutut/tietoisat eivät taaskaan saa vastata. :)
Ja jos jollakulla nyt oikeasti sattuisi olemaan Haruki Murakamin "Pinball" sattuman kaupalla hyllyssään pölyttymässä niin olisin siitä kiinnostunut.
sunnuntai, heinäkuuta 13, 2008
Laulujen merkityksistä
Susanna Haaviston Odotusta Pariisissa vaikuttaakin yht'äkkiä mahdolliselta omalta tulevaisuudelta ja sen takia avasi kyynelkanavani.
Vaimon laulu puolestaan voisi taasen nyt kuvata omia tunteitani.
Ja kuten tuossa pari postausta sitten jo viittelöinkin, Goo Goo Dollsien Iris koskettaa aivan eri tavalla kuin ennen.
Pitäisi varmaan laittaa Freukkarit soimaan tai jotain ja koittaa nousta tästä hieman.
Vaimon laulu puolestaan voisi taasen nyt kuvata omia tunteitani.
Ja kuten tuossa pari postausta sitten jo viittelöinkin, Goo Goo Dollsien Iris koskettaa aivan eri tavalla kuin ennen.
Pitäisi varmaan laittaa Freukkarit soimaan tai jotain ja koittaa nousta tästä hieman.
Reissuraportti
Lyhyiden tunnelmien ja hetkien postailun sijaan voisin nyt hieman valottaa viimeisen viikon tapahtumia kun on rauhallinen sunnuntaiaamu eikä kiirettä minnekään.
Saavuin tosiaan sunnuntaina Chopinin lentokentälle ja ensimmäinen kutkutus oli kentän tuloaulassa, jonne saavuttuani sain kuitenkin viestin, että hän on valitettavasti vielä reilun puolen tunnin päässä tulossa. Sovimme kuitenkin, että nappaan bussin keskustaan ja hän nousee matkan varrella samaan kulkineeseen. Pysäkki pysäkiltä jännitys kasvoi ja iäisyydeltä tuntuva odotus palkittiin yhtenä miellyttävimmistä näyistä, mitä olen linja-auton ikkunan läpi koskaan kokenut. Hän nousi autoon ja tuli viereeni, johon olin hänelle repullani paikkaa varannut. En muista missä järjestyksessä vaihdoimme tervehdykset, hymyt tai suudelman, mutta niistä viimeeksi mainitun muistanen vielä pitkään. Se tuntui jotenkin erilaiselta. Ei pelkästään miellyttävä lämpö huulilla vaan kokonaisvaltainen hyvänolon aalto, joka sykähti lävitseni. Tässä vaiheessa tiesin, ettei ollut virhe tulla.
Asetuin samaan hostelliin kuin edelliselläkin kerralla, ei mitenkään erityinen mutta loistavalla sijainnilla. Majoitus jaetuissa huoneissa, mutta keskiviikoksi sain oman huoneen omalla pesuhuoneella ja WC:llä. Hostellieläjän pientä luksusta.
Vaihdettuani pitkät housut lyhyisiin ja kengät sandaaleihin olin valmis aloittelemaan yhteistä lomanviettoa, vaikka toinen nyt arkensa keskellä elääkin. Ensimmäinen päivä kului jotenkin usvassa kun ei oikein tahtonut ymmärtää, että kaikki tämä on oikeasti totta. Hänen kosketuksensa ja tuoksunsa. Kaupungin äänet ja vehreät puistot. En nyt tarkalleen ottaen muista missä söimme, mitä joimme tai mistä puhuimme. Toisen läsnäolo oli aivan riittävää. Jossain vaiheessa tuli hänen kuitenkin aika lähteä kotiin vanhempiensa luokse (elokuun alussa muuttaa omilleen - alentaa huomattavasti majoituskustanuksia) ja kysäisin sitten ohimennen että tietävätkö he täälläolostani johon tuli ihastuttava "no one knows you're here". Salarakas tosiaan. Parille ystävälleen on tilanteesta kertonut, mutta mitä vanhempiin tulee niin ihan ymmärrettävistä syistä voinee jättää asiasta mainitsematta.
Totesin jossain matkan alkuvaiheessa, että minusta olisi mukava tavata hänen ystäviään (kts. ohje nro 1). Vastaus oli hieman ympäripyöreä, mutta lupasi kysäisevänsä josko joku olisi kaupungissa ja kiinnostunut tapaamaan minut. Päivää ennen lähtöä se sitten onnistuikin, mutta siitä lisää myöhemmin.
Illalla rupesin hieman kokoamaan listaa asioista, joita reissun aikana olisi mukava tehdä. Aikani mietittyäni huomasin, että pääpaino oli selkeästi enemmänkin seuraan kuin aktiviteetteihin liittyvää, koostuen esimerkiksi lempiteeni Lapsang Souchongin kiireettömästä nauttimisesta Same Fusyssä (kerrassaan ihastuttava teehuone vanhassa kaupungissa) ja yleisestä strollailusta.
Päivät koostuivat pääosin yhdessäolosta, mitä nyt toinen joutui joka päivä jotain pientä hoitamaan yliopistolla tai kotonaan. Illat puolestaan päättyivät iloisenhaikeisiin eroamisiin kun molemmat kuitenkin tiesivät huomisen tuovan uuden yhteisen päivän. Ehkäpä ainoa poikkeus päivärutiineihin tuli keskiviikkona, jolloin onnistuimme lukitsemaan itsemme sisälle huoneeseen ja viettämään puoli vuorokautta syömättä tai nukkumatta vain toistemme seurasta nauttien.
Jotenkin minusta tuntui jo reissun alkumetreillä hänet nähtyäni, että jokin on muuttunut. Muuttunut sisällämme. Molemmin puolin olivat rennon huolettomat ihastumisen ja leikittelyn tunteet kasvaneet joksikin syvemmäksi. Kaipaus koventunut ja vetovoima kasvanut. Puhuimme tästä ja kysymys siitä, mitä olemmekaan onnistuneet toisillemme tekemään on ollut jatkuvana teemana viestinnässämme niin kasvotusten kuin jälkikäteen tekstiviesteinkin. Puhuimme tulevaisuudesta ja tunnetasolla kummallakaan ei ole oikeastaan mitään epäselvyyksiä. Käytännön toteutus ja etäsuhteen helppo pilaamismahdollisuus kuitenkin aiheuttivat päänvaivaa ja päädyimme kuitenkin ratkaisuun, jossa molemmat ovat tahoillaan vapaita tekemään kuten tahtoo, mutta mikäli tunteet jatkuvat tällaisina pidempään, ei liene vaihtoehtoa jossa tulevaisuuttamme viettäisimme erillään.
Ilon ja suurten tunteiden myrskyssä tuli kuitenkin perjantai. Lähtöpäivä.
Itseasiassa oma perjantaini alkoi suurella lattella ja palalla varsin herkullista juustokakkua - sekä puhelulla töistä. Ensimmäiseen en vastannut. Toiseen en vastannut. Kolmannen kohdalla uskoin, että asia lienee tärkeä ja avasin linjan. Lyhykäisyydessän tilanne työpaikalla oli sellainen, että minut oli saatava seuraavaksi päiväksi töihin, joten lyhyen neuvottelun jälkeen firma suostui maksamaan lentoliput takaisin (ei sitä tarvi kertoa, että olisi muutenkin jo tulossa tänään takaisin), kohtuulliset ylityökorvaukset sekä tietenkin hyvittämään menetetyn lomapäivän. Ei sillä, että lentolippu mitenkään kallis olisi ollut, mutta jotenkin periaatteen nimissä ajatus jollain tasolla viehättää.
Tarkoituksena oli kuitenkin tämän ihmissuhteen kanssa käydä vielä lounaalla jossakin ennen matkaa lentokentälle, mutta sitten hän muistikin koiransa olemassaolon ja päivälenkin tärkeyden. Päätimme siis, että nappaan raitiovaunun ja karautan luokseen, syömme kotitekoista lounasta ja kävelytämme koiran. Vanhempansa kuitenkin olivat töissä ja talo vapaana. Näin siis tapahtui ja viiden maissa olimme tekemässä lähtöä kun oven lukkopesästä kuului avaimen rahinaa. Hupaisa primitiivireaktio oli tietenkin piiloutua toisen huoneeseen kun siellä jo valmiiksi oli, mutta ottaen huomioon, että kenkäni ja reppuni olivat heti eteisessä nenän edessä ei sen puolikkaan sekunnin jälkeen ollut oikein mitään tehtävissä. Isänsä saapui kotiin hieman etuajassa ja oli todella rehellisesti yllättynyt kun astelin huoneesta ulos ja tervehdin häntä. Pääsin jopa letkauttamaan klassisen "I just happened to be in the neighbourghood so I decided to drop by" -repliikin joka olosuhteet huomioonottaen kantoi mukanaan erityistä huumoriarvoa. No, eipähän liene nyt kotona mitään epäselvää siitä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin takana kuin vain mukavaa matkaseuraa. Isänsä oli kyllä selkeästi positiivisesti yllättynyt ja katseessaan oli sellainen hyväksyvä pilke silmäkulmassa, joka tuntui myös sanovan, että "tiesinpäs".
Naureskelimme tapahtunutta ratikkamatkan keskustaan ja samaan aikaan ulkona kehkeytyi uskomattoman voimakas ukkoskuuro. Sellainen, että parinkymmenen metrin matkalla ehtii kastua jo ihan kunnolla. Kuumana kesäpäivänä kun tuo ei edes ole niin epämiellyttävääkään pysäytin meidät keskelle katua ja sateen valuessa kasvoillamme vaihdoimme pitkän ja kiireettömän suudelman, jonka aikana pystyimme heittämään viimeisetkin toiveet yhdestäkään kuivasta vaatekappaleesta yllämme. Seuraavaksi linja-auto lentoasemalle, jossa nauru muuttui pikkuhiljaa yhä voimakkaammaksi rutistukseksi ja kellon raksuttaessa eteenpäin halaus vaihtui ruumiintarkastukseksi turvatarkastuksessa ja ennen katoamista huurrutettujen lasien taakse näin hänet vielä kerran pyyhkimässä kyyneltä silmäkulmastaan. Lento meni nopeasti ohi. Bussimatka Kallioon kävi nopeasti. Olin reilun parin tunnin jälkeen yksin kotonani. Tuhannen kilometrin päässä.
Koskakohan sitä pääsisi seuraavan kerran käymään...
Saavuin tosiaan sunnuntaina Chopinin lentokentälle ja ensimmäinen kutkutus oli kentän tuloaulassa, jonne saavuttuani sain kuitenkin viestin, että hän on valitettavasti vielä reilun puolen tunnin päässä tulossa. Sovimme kuitenkin, että nappaan bussin keskustaan ja hän nousee matkan varrella samaan kulkineeseen. Pysäkki pysäkiltä jännitys kasvoi ja iäisyydeltä tuntuva odotus palkittiin yhtenä miellyttävimmistä näyistä, mitä olen linja-auton ikkunan läpi koskaan kokenut. Hän nousi autoon ja tuli viereeni, johon olin hänelle repullani paikkaa varannut. En muista missä järjestyksessä vaihdoimme tervehdykset, hymyt tai suudelman, mutta niistä viimeeksi mainitun muistanen vielä pitkään. Se tuntui jotenkin erilaiselta. Ei pelkästään miellyttävä lämpö huulilla vaan kokonaisvaltainen hyvänolon aalto, joka sykähti lävitseni. Tässä vaiheessa tiesin, ettei ollut virhe tulla.
Asetuin samaan hostelliin kuin edelliselläkin kerralla, ei mitenkään erityinen mutta loistavalla sijainnilla. Majoitus jaetuissa huoneissa, mutta keskiviikoksi sain oman huoneen omalla pesuhuoneella ja WC:llä. Hostellieläjän pientä luksusta.
Vaihdettuani pitkät housut lyhyisiin ja kengät sandaaleihin olin valmis aloittelemaan yhteistä lomanviettoa, vaikka toinen nyt arkensa keskellä elääkin. Ensimmäinen päivä kului jotenkin usvassa kun ei oikein tahtonut ymmärtää, että kaikki tämä on oikeasti totta. Hänen kosketuksensa ja tuoksunsa. Kaupungin äänet ja vehreät puistot. En nyt tarkalleen ottaen muista missä söimme, mitä joimme tai mistä puhuimme. Toisen läsnäolo oli aivan riittävää. Jossain vaiheessa tuli hänen kuitenkin aika lähteä kotiin vanhempiensa luokse (elokuun alussa muuttaa omilleen - alentaa huomattavasti majoituskustanuksia) ja kysäisin sitten ohimennen että tietävätkö he täälläolostani johon tuli ihastuttava "no one knows you're here". Salarakas tosiaan. Parille ystävälleen on tilanteesta kertonut, mutta mitä vanhempiin tulee niin ihan ymmärrettävistä syistä voinee jättää asiasta mainitsematta.
Totesin jossain matkan alkuvaiheessa, että minusta olisi mukava tavata hänen ystäviään (kts. ohje nro 1). Vastaus oli hieman ympäripyöreä, mutta lupasi kysäisevänsä josko joku olisi kaupungissa ja kiinnostunut tapaamaan minut. Päivää ennen lähtöä se sitten onnistuikin, mutta siitä lisää myöhemmin.
Illalla rupesin hieman kokoamaan listaa asioista, joita reissun aikana olisi mukava tehdä. Aikani mietittyäni huomasin, että pääpaino oli selkeästi enemmänkin seuraan kuin aktiviteetteihin liittyvää, koostuen esimerkiksi lempiteeni Lapsang Souchongin kiireettömästä nauttimisesta Same Fusyssä (kerrassaan ihastuttava teehuone vanhassa kaupungissa) ja yleisestä strollailusta.
Päivät koostuivat pääosin yhdessäolosta, mitä nyt toinen joutui joka päivä jotain pientä hoitamaan yliopistolla tai kotonaan. Illat puolestaan päättyivät iloisenhaikeisiin eroamisiin kun molemmat kuitenkin tiesivät huomisen tuovan uuden yhteisen päivän. Ehkäpä ainoa poikkeus päivärutiineihin tuli keskiviikkona, jolloin onnistuimme lukitsemaan itsemme sisälle huoneeseen ja viettämään puoli vuorokautta syömättä tai nukkumatta vain toistemme seurasta nauttien.
Jotenkin minusta tuntui jo reissun alkumetreillä hänet nähtyäni, että jokin on muuttunut. Muuttunut sisällämme. Molemmin puolin olivat rennon huolettomat ihastumisen ja leikittelyn tunteet kasvaneet joksikin syvemmäksi. Kaipaus koventunut ja vetovoima kasvanut. Puhuimme tästä ja kysymys siitä, mitä olemmekaan onnistuneet toisillemme tekemään on ollut jatkuvana teemana viestinnässämme niin kasvotusten kuin jälkikäteen tekstiviesteinkin. Puhuimme tulevaisuudesta ja tunnetasolla kummallakaan ei ole oikeastaan mitään epäselvyyksiä. Käytännön toteutus ja etäsuhteen helppo pilaamismahdollisuus kuitenkin aiheuttivat päänvaivaa ja päädyimme kuitenkin ratkaisuun, jossa molemmat ovat tahoillaan vapaita tekemään kuten tahtoo, mutta mikäli tunteet jatkuvat tällaisina pidempään, ei liene vaihtoehtoa jossa tulevaisuuttamme viettäisimme erillään.
Ilon ja suurten tunteiden myrskyssä tuli kuitenkin perjantai. Lähtöpäivä.
Itseasiassa oma perjantaini alkoi suurella lattella ja palalla varsin herkullista juustokakkua - sekä puhelulla töistä. Ensimmäiseen en vastannut. Toiseen en vastannut. Kolmannen kohdalla uskoin, että asia lienee tärkeä ja avasin linjan. Lyhykäisyydessän tilanne työpaikalla oli sellainen, että minut oli saatava seuraavaksi päiväksi töihin, joten lyhyen neuvottelun jälkeen firma suostui maksamaan lentoliput takaisin (ei sitä tarvi kertoa, että olisi muutenkin jo tulossa tänään takaisin), kohtuulliset ylityökorvaukset sekä tietenkin hyvittämään menetetyn lomapäivän. Ei sillä, että lentolippu mitenkään kallis olisi ollut, mutta jotenkin periaatteen nimissä ajatus jollain tasolla viehättää.
Tarkoituksena oli kuitenkin tämän ihmissuhteen kanssa käydä vielä lounaalla jossakin ennen matkaa lentokentälle, mutta sitten hän muistikin koiransa olemassaolon ja päivälenkin tärkeyden. Päätimme siis, että nappaan raitiovaunun ja karautan luokseen, syömme kotitekoista lounasta ja kävelytämme koiran. Vanhempansa kuitenkin olivat töissä ja talo vapaana. Näin siis tapahtui ja viiden maissa olimme tekemässä lähtöä kun oven lukkopesästä kuului avaimen rahinaa. Hupaisa primitiivireaktio oli tietenkin piiloutua toisen huoneeseen kun siellä jo valmiiksi oli, mutta ottaen huomioon, että kenkäni ja reppuni olivat heti eteisessä nenän edessä ei sen puolikkaan sekunnin jälkeen ollut oikein mitään tehtävissä. Isänsä saapui kotiin hieman etuajassa ja oli todella rehellisesti yllättynyt kun astelin huoneesta ulos ja tervehdin häntä. Pääsin jopa letkauttamaan klassisen "I just happened to be in the neighbourghood so I decided to drop by" -repliikin joka olosuhteet huomioonottaen kantoi mukanaan erityistä huumoriarvoa. No, eipähän liene nyt kotona mitään epäselvää siitä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin takana kuin vain mukavaa matkaseuraa. Isänsä oli kyllä selkeästi positiivisesti yllättynyt ja katseessaan oli sellainen hyväksyvä pilke silmäkulmassa, joka tuntui myös sanovan, että "tiesinpäs".
Naureskelimme tapahtunutta ratikkamatkan keskustaan ja samaan aikaan ulkona kehkeytyi uskomattoman voimakas ukkoskuuro. Sellainen, että parinkymmenen metrin matkalla ehtii kastua jo ihan kunnolla. Kuumana kesäpäivänä kun tuo ei edes ole niin epämiellyttävääkään pysäytin meidät keskelle katua ja sateen valuessa kasvoillamme vaihdoimme pitkän ja kiireettömän suudelman, jonka aikana pystyimme heittämään viimeisetkin toiveet yhdestäkään kuivasta vaatekappaleesta yllämme. Seuraavaksi linja-auto lentoasemalle, jossa nauru muuttui pikkuhiljaa yhä voimakkaammaksi rutistukseksi ja kellon raksuttaessa eteenpäin halaus vaihtui ruumiintarkastukseksi turvatarkastuksessa ja ennen katoamista huurrutettujen lasien taakse näin hänet vielä kerran pyyhkimässä kyyneltä silmäkulmastaan. Lento meni nopeasti ohi. Bussimatka Kallioon kävi nopeasti. Olin reilun parin tunnin jälkeen yksin kotonani. Tuhannen kilometrin päässä.
Koskakohan sitä pääsisi seuraavan kerran käymään...
lauantaina, heinäkuuta 12, 2008
Päivän piristys
Jollain viekkaalla tavalla imartelevaa kun Fairytalen terassilta varsin komeahko mieshenkilö iski silmää ja kun sille sitten kohotti kulmakarvaa ja hymyili takaisin kutsui vielä pöytäänkin. En kuitenkaan jäänyt seurustelemaan, on näet kiire kaverin läksiäisjuhliin - niihin joiden takia olen jo nyt Suomessa.
Päivän sana
Halipusukaipausmusuttelu.
Sitä tuo tuolla skypessä näytti nimittäin olevan. Puuttui vain "no, you disconnect first!" -dialogi kaiken päätteeksi.
On se vaan kumma tuo ihmisen mieli, tunteiden sekoittamana varsinkin.
Sitä tuo tuolla skypessä näytti nimittäin olevan. Puuttui vain "no, you disconnect first!" -dialogi kaiken päätteeksi.
On se vaan kumma tuo ihmisen mieli, tunteiden sekoittamana varsinkin.
perjantaina, heinäkuuta 11, 2008
Kotona
Paikalla, elossa, haikeana.
--
And I'd give up forever to touch you
Cause I know that you feel me somehow
You're the closest to heaven that I'll ever be
And I don't want to go home right now
And all I can taste is this moment
And all I can breathe is your life
Cause sooner or later it's over
I just don't want to miss you tonight
And I don't want the world to see me
Cause I don't think that they'd understand
When everything's made to be broken
I just want you to know who I am
And you can't fight the tears that ain't coming
Or the moment of truth in your lies
When everything seems like the movies
Yeah you bleed just to know your alive
- The Goo Goo Dolls: Iris
--
And I'd give up forever to touch you
Cause I know that you feel me somehow
You're the closest to heaven that I'll ever be
And I don't want to go home right now
And all I can taste is this moment
And all I can breathe is your life
Cause sooner or later it's over
I just don't want to miss you tonight
And I don't want the world to see me
Cause I don't think that they'd understand
When everything's made to be broken
I just want you to know who I am
And you can't fight the tears that ain't coming
Or the moment of truth in your lies
When everything seems like the movies
Yeah you bleed just to know your alive
- The Goo Goo Dolls: Iris
Kirjoitettua
Aamulla kahvilassa näpyteltyä:
Parisuhteessa - niin, tulin näemmä käyttäneeksi tuota ilmaisua - on sellaisia miellyttäviä hetkiä kun tuntee tuntevansa toisessa jotain sellaista, mitä muut eivät välttämättä huomaisi. Vähän kuin eilen tavatessamme vanhassa kaupungissa huomasi toisen olevan hieman hermostuneen ja kiireisen oloinen. Ymmärrettävistä syistä kun koko aamun on juossut asioita hoitamassa minuuttiaikataululla. Parasta oli kuitenkin aistia toisessa tuo olotila ja se, että tiesi juuri miten toimia. Kysyminen kun ei olisi tuottanut toivottua lopputulosta niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi turhia kyselemättä neidin pakkoistuttaminen kadunvarsikahvilaan ja jäälatten tilaaminen.
Muutaman minuutin kuluttua myös hänen aivonsa asettuivat aloilleen ja sylissä puolimakaavassa asennossa oleva ihminen osasi taas keskittyä siihen, mitä molemmat oikeasti juuri siinä hetkessä halusivat.
Parisuhteessa - niin, tulin näemmä käyttäneeksi tuota ilmaisua - on sellaisia miellyttäviä hetkiä kun tuntee tuntevansa toisessa jotain sellaista, mitä muut eivät välttämättä huomaisi. Vähän kuin eilen tavatessamme vanhassa kaupungissa huomasi toisen olevan hieman hermostuneen ja kiireisen oloinen. Ymmärrettävistä syistä kun koko aamun on juossut asioita hoitamassa minuuttiaikataululla. Parasta oli kuitenkin aistia toisessa tuo olotila ja se, että tiesi juuri miten toimia. Kysyminen kun ei olisi tuottanut toivottua lopputulosta niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi turhia kyselemättä neidin pakkoistuttaminen kadunvarsikahvilaan ja jäälatten tilaaminen.
Muutaman minuutin kuluttua myös hänen aivonsa asettuivat aloilleen ja sylissä puolimakaavassa asennossa oleva ihminen osasi taas keskittyä siihen, mitä molemmat oikeasti juuri siinä hetkessä halusivat.
Ohje nro 1
Mikäli haluat ihmissuhteelta jotain pidempikestoista ja pysyvää, on ensiarvoisen tärkeää tehdä hyvä vaikutus kiinnostuksen kohteen lähimpiin ystäviin.
Sen parissa on mennyt tämä ilta ja uskallan väittää, että jätin jälkeeni varsin positiivisen kuvan. Kun tämä ihmissuhde nyt tuntuu lipuvan omalla painollaankin yhä vakavampaan suuntaan.
Sen parissa on mennyt tämä ilta ja uskallan väittää, että jätin jälkeeni varsin positiivisen kuvan. Kun tämä ihmissuhde nyt tuntuu lipuvan omalla painollaankin yhä vakavampaan suuntaan.
torstaina, heinäkuuta 10, 2008
syvissä vesissä
en nyt jaksa iphonella wlanin yli juurikaan tarinoida, mutta ollaan liikuttu tänään hyvin suurten asioiden äärellä. Sellaisten, että menee itsekin ihan hämilleen. Pitänee nukkua yön yli, josko vaikka asiat selvenisivät hieman.
sunnuntai, heinäkuuta 06, 2008
Viesti
"I can't tell you how nice it was to see you and feel you close again. What have you done to me?"
Omat fiilikset samaa luokkaa ja yksi ainoa kosketus riitti todistamaan, että tämä reissu on kaiken tämän rahan ja vaivan arvoista.
Omat fiilikset samaa luokkaa ja yksi ainoa kosketus riitti todistamaan, että tämä reissu on kaiken tämän rahan ja vaivan arvoista.
torstaina, heinäkuuta 03, 2008
Päivän ärsytys
Voin nyt varmaan samaistua hyvin niihin anonyymeihin, jotka nitisevät omasta elitistisyydestäni, materialismista ja narsistisuudestani, sillä olen löytänyt blogin, joka aiheuttaa minussa ihan samoja viboja: Mitä mies haluaa.
Epämiellyttävintä on ehkäpä asiaton, turha ja jatkuva (1, 2, 3) naljailu kanssablogaajia kohtaan. Ymmärrän myös herran mieltymyksen erilaisiin tuoksuihin, mutta jos ne kiinnostaa niin kannattaa mielummin lueskella vaikka PereDePierreä tai Basenotesia. Ensiksi mainitun yksityishenkilön maku kun tuntuu olevan hämmästyttävän samanlainen suomenruotsalaiseen kanssablogaajaansa nähden ainakin Diorin kohdalla:
Alfie:
Kaikista eniten kuitenkin häiritsee rivien välistä siintävä patriarkaalisuus ja alentava suhtautuminen naisiin:
Mitäköhän pahaa naiset ovat tälle korkeasti koulutetulle, pitkälle, komealle ja varakkaalle miehelle tehneet?
No, oli miten oli, Dave Chappelle ehkä parhaiten vastaa blogin otsikon esittämään kysymykseen: mitä miehet haluavat?
Epämiellyttävintä on ehkäpä asiaton, turha ja jatkuva (1, 2, 3) naljailu kanssablogaajia kohtaan. Ymmärrän myös herran mieltymyksen erilaisiin tuoksuihin, mutta jos ne kiinnostaa niin kannattaa mielummin lueskella vaikka PereDePierreä tai Basenotesia. Ensiksi mainitun yksityishenkilön maku kun tuntuu olevan hämmästyttävän samanlainen suomenruotsalaiseen kanssablogaajaansa nähden ainakin Diorin kohdalla:
Alfie:
Muistan nuuhkaisseeni tavallista Dior Hommea laivalla keväällä 2006 ja se oli rakkautta ensi nuuhkaisulla! Tätä parempaa tuoksua ei teatteri- tai iltajuhlakäyttöön löydy: miehekästä myskiä jonka seassa on kuitenkin tupakkaa, iiristä ja jotain pehmeää mitä en tunne.Pere:
Created in 2005 by Olivier Polge, DH opens with a cold, grey iris note. I fell in love at first sniff...but just as quickly as it comes, it disappears to leave a rather warm, sweet, ambery tobacco-like scent.Itse myönnän maalaisuuteni tunnustamalla, etten osaisi todellakaan yhdistää kurjenniekan tuoksua aivoissani kyseiseen kukkaan vaikka sokkona tuoksuttelisin pientä purkkia, jossa olisi pelkkiä iiriksen terälehtiä.
Kaikista eniten kuitenkin häiritsee rivien välistä siintävä patriarkaalisuus ja alentava suhtautuminen naisiin:
Mitä vanhojen leffojen hyville naisille on tapahtunut? Siis niille jotka kokkasivat aviomiehilleen, eivät kitisseet naisten lasikatoista ja käyneet tyttöjen illoissa syömässä dippikastikkeessa uitettuja porkkanoita koristetyynyillä istuen.
Perjantainen promotyttö soitti hukanneensa kaulakorunsa sänkyyni ja totesi että on "parempi löytää se". Johan on uhkailevaa ja komentelevaa touhua pieneltä neidiltä.
Victoria "Vickan" Tolstoy. Nainen on ilmeisesti ruotsalainen jazz-muusikko, mutta olkoot vaikka nokian insinööri niin tässä on Nainen makuuni. Ikää on kohta 35 vuotta, mutta ei haittaisi yhtään. Voin kuvitella että hän laittaisi aamiaiseksi mansikoita ja vohveleita jotka tarjoilisi leveän hymyn kanssa. Grr.
En tiedä millainen mies tällä isohkolla naisella oli, mutta jutuista ja olemuksesta päätellen varmaan parmepi kuin mitä ansaitsisi.
No, tarkoitus ei kuitenkaan ole pahoittaa kenenkään mieltä niin jatketaan asiallisemmalla linjalla eikä oteta kantaa toisten kirjoituksiin. Tosin jos olisin nainen ja ottaisin kantaa miesten juttuihin ja tekoihin niin tällaista ei varmaankaan tapahtuisi.
Mitäköhän pahaa naiset ovat tälle korkeasti koulutetulle, pitkälle, komealle ja varakkaalle miehelle tehneet?
No, oli miten oli, Dave Chappelle ehkä parhaiten vastaa blogin otsikon esittämään kysymykseen: mitä miehet haluavat?
Pian
Odotan oikeastaan pelonsekaisin tuntein, että miltä tuntuu nähdä taas toista kun hän on ehkä jo asettunut takaisin vanhaan elämäänsä, vanhoihin ympyröihin ja sellaiseen ympäristöön, johon minä en kuulu. Yhteydenpito mitä skypessä on ollut ei nyt ole mitenkään huolestuttavaa tai pelottavaa mutta silti pieni epäusko ja epäilys kulkee mukana ajatuksissa. No, pian se nähdään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
