sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2010

Tarina ala-asteelta

Sukupuoliroolit eivät ole jakautuneet perheessäni turhan konservatiivisesti, mutta tänä iltana äitini lähti hoitamaan siskon muksua ja lähdin isäni kanssa baarikierrokselle. Kuten toisinaan tällaisina iltoina on tapana, palasivat jutut omaan lapsuuteeni ja etenkin yhteen sattumukseen mikä joskus ala-asteen alkuvuosina kohdalleni sattui.

Leikin nimittäin jostain syystä kumisen pallon kanssa koulussa sisätiloissa ja onnistuin potkaisemaan sen niin korkealle, että se osui yhteen katosta roikkuneeseen valaisimeen. Ikäväkseni tuo valaisin oli niin heppoisesti kiinnitetty, että se tuli sitten ryminällä alas ja vaurioitui hieman laskeutuessaan. Itse muistan hyvin tuon tapahtuman ja varmasti siitä ihan asialliset puhuttelutkin sain. Mutta paras osa tarinaa aukesi itselleni vasta tänä iltana. Nimittäin koulu oli sitten ruvennut vaatimaan vanhemmiltani rahallisia korvauksia aiheuttamistani vahingoista (lampun oikominen ja uudelleenkiinnittäminen korkeaan kattoon). Isäni kuitenkin asiallisena jä pätevänä miehenä sai puhuttua valaisimen itselleen vakuuttaen rehtorin siitä, että hänellä on ystävänä ammattiseppä, joka varmasti pystyy tuon korjaamaan. Näin sitten tapahtui ja hän palauttikin valaisimen uudenveroisena, mutta ei sitten viitsinyt mainita, että korjaustoimenpiteinä hän oli vain asettanut vääntyneen peltiosan tuolille ja istahtanut pari kertaa siihen päälle. Mutta koska se kelpasi rehtorille, ei asiasta tarvinnut sen enempää pitää meteliä.

Lampun kiinnittäminen korkeaan kattoon oli vielä hoitamatta, mutta asia lopulta järjestyi yksityisellä sopimuksella talonmiehen kanssa. Kokonaiskustannus? Pullo kossua.

Olenko jo maininnut, että mulla on aika mahtavat vanhemmat? :)

2 kommenttia:

turisti kirjoitti...

Nykyäänhän toi homma olis menny niin, että sä olisit joutunut kuraattorin, koulupsykan ja -terkan kautta lekuriin, joka olis pistäny sulle samantien vuoden kuurin Ritalinia ja sut ois siirretty erityistarvekakaroiden ryhmään (ent. tarkkis).

Koulu olis vaatinu sitten saataviaan suoraan oikeusteitse sun vanhemmiltas ja päätös ja tuomio ois annettu kansliapäätöksenä, ettei asianomaisten vaan tarvis olla samassa huoneessa, koska koulun rehtorilla olis menneiden vuosien ammuskelujen jälkeen paskat housussa ja se pelkäis sun faijaas. Ja talonmieskin ois sitäpaitsi vegaanihippistreittari ja polttas vaan pössyä. Mitään kossua nykypäivänä...

Anonyymi kirjoitti...

Ei vaan saatavat olisivat menneet suoraan kunnan kautta jonkin perintätoimiston perintään, jotka sitten olisivat joko pankin avulla varastaneet rahat suoraan tililtä tai tunkeutumalla asuntoon ja viemällä jotain.

Talkkarit ovat nykyään kalliin kiinteistönhoitoyhtiön palkoilla olevia mökäkoneita kantavia laiskureita, jotka eivät tee mitään ellei siitä erikseen soita yhtiöön ja kerro, jolloin avataan tiketti ja asia hoidetaan seuraavan kuukauden huoltokäynnin yhteydessä. Tästä palvelusta maksetaan maltaita tyyliin 50 euroa/hehkulamppu.