sunnuntai, syyskuuta 26, 2010

Hakuja

Hauskinta sisältöä blogissani on historiallisesti ollut google-haut, joilla ihmiset tänne päätyvät, joten annetaan perinteiden mukaisesti puheenvuoro tänä vuonna blogiin saapuneille surffailijoille:

absolut torr kirvely
Sinänsä normaalia, mutta jos se liikaa kirvelee niin käy pesemässä saippualla kainalot. Älä missään nimessä käytä jos olet ajellut kainalokarvasi samana päivänä. Sitten se vasta kirveleekin.

kännipusu kertoa
Jos olet kännissä baarissa pussannut jotakuta, niin mielestäni tuollaisesta ei välttämättä tarvitse kertoa. Tieto lisää tuskaa ja jos se on ollut ihan puhtaasti täydellisen merkitön kännipusu, niin enemmän ongelmia siitä kertomisesta syntyy. Mutta jos aihe noin paljon mietityttää niin saattaisi olla ihan paikallaan avautua asiasta. Tärkeämpää olisi kuitenkin mielestäni itsetutkiskelu niistä syistä, jotka tuohon johtivat.

takaisin kallioon delfiini
Mielenkiintoista tässä on se, että tällä hakusanalla blogiin tänä vuonna tulleet kolme henkilöä ovat viettäneet aikaa sivustolla keskimäärin 9 minuuttia ja 52 sekuntia.

ukkonen lentokone
Lentokone muodostaa Faradayn häkin, joten pääsääntöisesti ukkonen ei aiheuta kovinkaan suurta uhkaa lentokoneelle. Ainakaan salamoita ei tarvitse pelätä, joskin ilmanpaineen vaihtelut saattavat aiheuttaa tavallista kovempaa turbulenssia ukkosrintaman läheisyydessä.

aikuisten juhlien järjestäminen
Pidä huolta, että tarjolla on kattava ruokatarjoilu. Juustonaksut, sipsit ja irtokarkit eivät ainoina ruokalajeina kuulu aikuisten juhliin. Aikuisten juhlista myös yleensä lähdetään jatkamaan jonnekin tai mennään suoraan kotiin, toisin kuin teinikotibileistä. Autoilijat on hyvä ottaa huomioon varaamalla myös alkoholittomia juomia. Aikuisena oletettavasti tunnet vieraita jo sen verran, että voit miettiä tarjoilun ja musiikin seuruen mukaan.

cannabis kallio
Jos olet epätoivoinen niin hengaile Exoduksessa Kaarlenkadulla. Siellä kuulemma liikkuu alan asiantuntijoita runsaamminkin määrin, joten ystävysty kotimaisen hampuusin kanssa tai riskeeraa ammattilaisilta hankitun budin kanssa. Ammattilaiset tosin saattavat jatkaa kukkaa hiuslakalla tai hasaa ties millä moottoröljyllä, joten en tässä yhteydessä voi suositella järjestäytyneen rikollisuuden tukemista, sillä kotikasvatettu hampuusiystävän kautta hankittu on yleisesti ottaen aina parempilaatuista ja halvempaa. Eikä tule sivussa tuettua mitään kansainvälisen huumekaupan lieveilmiöitä.

elokuvateatteri käsinojaton
Tennispalatsin ykkössalissa ja Kinopalatsissakin on jossain salissa ainakin viimeisellä rivillä ns. love seatit, jotka on jaoteltu kahden hengen käsinojattomiksi "pikkusohviksi".

handjob helsinki
En ole kokeillut, mutta isot pojat kertovat, että Kallion Thai-hieromapaikoissa tuo järjestyy.

hkl tarkastusmaksu
80€ ja kertalipun hinta.

siviilipukuiset tarkastajat
Jos metroon mennessä portaiden alapäässä odottaa vartija ja keskimmäinen liukuporras on poissa käytöstä, odottaa alhaalla lipuntarkastus. Siviilipukuiset tarkastajat esim. ratikoissa liikkuvat aina yhden vartijan kanssa, joten pidä niitä silmällä. Varsinaiset vartijat liikkuvat ratikoissa pareittain.

kaikki heppapelit
Nyt mulle tuli ihan oikeasti hieman huono omatunto, sillä osa täällä olevista jutuista ei ehkä sovi kaksitoistavuotiaille tytöille. Ainakin haun perusteella oletan että hakija kuului tähän demografiseen luokkaan.

lateral malleolus suomeksi
Kehräsluu. Se on se nilkan ulkosyrjällä oleva patti.

thomas analyysin kysymykset
Varsin simppeleitä. Sinulle annetaan kaksi sanaparia (esim. sosiaalinen - vetäytyvä) ja sinun pitää rastittaa janalta kohta, joka mielestäsi kuvaa sinua parhaiten. Ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia, tarkoituksena on vain kartoittaa, että minkälainen olet persoonana ja miten reagoit erilaisiin johtamistyyleihin ja tilanteisiin.

pseudokrapula
Olotila alkoholittoman illan jälkeen. Yleensä johtuu vähäisestä unesta ja mahdollisesti jostain typerästä asiasta, jonka eilen teki selvinpäin, mutta ilman lohdutusta siitä, että voisi laittaa sitä edes kännin piikkiin. Toisin kuin varsinainen krapula, ei aiheuta kenessäkään kohonnutta luovuutta tahi seksuaaliviettiä. Krapuloista yksi vittumaisimmista kun edeltävänä iltana ei välttämättä ollut edes hauskaa.

50 eurolla loppukuun ruoat
Sipulikeitto on erinomainen vaihtoehto. Voidan hätätapauksessa tehdä ilman valkoviiniä pelkkään lihaliemeen. Sipulit ovat puoli-ilmaisia ja lihaliemikuutioita saattaa löytyä jo valmiiksi. Annoshinta erittäin edullinen.

Perinteinen makaroonilaatikkokin on varsin kustannustehokasta. Koita etsiä vaikka vanhaksi menevää jauhelihaa, jonka saat 30% alennuksella.

Puurot ovat myös halpoja vaihtoehtoja ja toimivat esimerkiksi aamiaisena näppärästi.

aibhoun puhelin
Lienee jokin halpa kopio? Thaimaassa oli myytävänä ThaiPhone -tuotemerkillä puhelimia, jossa oli tuplaSIM-mahdollisuus ja analoginen televisiovastaanotin. Beat that, Apple! No, myönnettäköön että puhelimen kosketusnäyttö oli aivan kauhea kun vertaa alkuperäiseen, mutta ominiauuksia oli enemmän! Siksihän Nokiakin vissiin on parempi ja niillä menee niin hyvin.

alaston hierontapalvelu helsinki
Ei liene olemassa, mutta tässäpä idea jollekin yrittäjähenkiselle! Tosin Thai-paikoista saattaa saada lisämaksusta jo nyt. Valitettavasti en osaa tämän paremmin auttaa.

asiakkaan epäasiallinen käyttäytyminen
Opittu tapa. Nykyinen kulttuuri Suomessa palkitsee vittumaisen ja epäasiallisen asiakaskäyttäytymisen. Loppupeleissä vittumaiset asiakkaat, jotka jaksavat huutaa, niuhottaa, nillittää ja syyttää tarpeeksi yritystä, vaatia esimiehen esimiestä ja olla muutenkin äärimmäisen rasittavia saavat paremmat hyvitykset kuin ne, jotka suhtautuvat realistisen ymmärtävästi ja asiallisesti erilaisiin asiakaspalvelussa tapahtuneisiin virheisiin. Kiltit eivät saa juuri mitään kun taas vittumaiset ihmiset palkitaan paremmilla hyvityksillä. Maailmassa on virhe, mutta niin kauan kuin vittumaisia asiakkaita hyysätään, se vain ruokkii heidän vittumaisuuttaan.

chalkeia
Pieni kaupunki Lefkaksen saaren/niemimaan lähistöllä. Vannoutuneiden trävellereiden mielestä oletettavasti Pilalla.

darrassa panettaa
Tämä piti ottaa mukaan ihan vaan sen vuoksi, että jos joku rupeaa väittämään ettei krapulassa tee yhtään mieli. En ole yksin tämän oireen kanssa! Tosin olen jo ollut kuukausia ilman, joten olen ehkä jäävi vastaamaan tähän kroonisen panetuksen takia.

dom perignon on parhaimmillaan nautittuna
Riittävän ikääntyneenä ja ei ihan jääkaappikylmänä. Ikää tulisi olla vähintään kymmenen vuotta, mutta vuosikerrasta riippuen sitä voi säilöä useampiakin vuosikymmeniä. Lasina tulee käyttää ihan tavallista viinilasia, sillä hyvän samppanjan aromit eivät pääse oikeuksiinsa kapeasta ja suiposta samppanjalasista. Ja kuten kaikki tiedämme, laakea lasi on kaikkein hirvein nautinnontappaja samppanjalle, joskin amerikkalaistyylinen muutaman sadan lasin "champagne fountain" -pyramidi on varmasti ihan vaikuttava näky. Mutta pilaa hyvän skumpan.

dom perignon tallinnasta
Ihan oikeasti halvimpia paikkoja maailmassa dompan hankkimiseen on ruotsinlaivat. Parhaimmillaan niitä on saanut 79 eurolla muutama vuosi takaperin (esim. arvostettu vk '96). Nyt lienee satasen kieppeillä. Silti merkittävästi halvempi kuin Alkossa. Ulkomaisilla lentokentilläkin tuo "tax-free" -hinta on samaa luokkaa kuin Alkossa. Mutta en suosittele Tallinnasta hommaamista. Lautalta saa todennäköisesti edullisemmin.

duracraft paska
Ainakin vanhemmat duracraftin ilmastointilaitteet ovat meluisia ja tehottomia, eli paskoja. Mutta jos sisälämpötila on yli 30° niin en valita.

ensitreffit halaus
Fiiliksen mukaan. Omasta mielestäni olisi kumma, jos (onnistuneet) treffit eivät päättyisi edes halaukseen, mutta olen toisaalta niin fyysinen ihminen, että halaan vähän ketä sattuu kun sille päälle rupean. Jos olet epävarma, kokeile. Jos vastaanotto on lämmin, se kannatti. Jos ei, niin todennäköisesti jatkoa ei olisi muutenkaan juuri luvassa.

finnair hinnoittelupolitiikka
Hyvä kysymys! Finnairhan on profiloitunut turvalliseksim luotettavaksi ja ajallaan olevaksi yhtiöksi ja se on vissiin se juttu mistä pitäisi maksaa. Esimerkiksi Amsterdamiin KLM lentää Helsingistä keskimäärin 50€ halvemmalla ja lentoon sisältyy myös alkoholi, kevyt välipala ja muutenkin ihan vastaava palvelu kuin mitä Finnairilla oli aikanaan. Nykyäänhän euroopan sisäisillä lennoilla ruoka ja juomat ovat maksullisia (kuten Ryanairilla), mutta hinnoittelu on edelleen premium-yhtiön hinnoittelua. Matkustaja ei tällä haavaa vaan saa juurikaan hyötyjä muihin merkittäviin yhtiöihin nähden. Jos enemmistöomistajan merkittävä edustaja (eduskunta) on vaihtanut ensisijaiseksi lentoyhtiöksi Air Balticiin Euroopan liikenteessä, kertonee sekin jotain ko. yhtiöstä. En voi suositella, mutta Aasian liikenne sentään hoituu kätevästi ilman välilaskuja. Ja premium-yhtön hinnoittelua harjoittavalta yhtiöltä on hieman typerää, että firmassa ei edes tunneta käsitettä "first class".

fresita prosenttei
Fresitas on niinku jotain kaheksa prossaa, tiätsä?

haluaisin ymmärtää paremmin intiaa
Matkusta sinne. Ihan oikeasti. Muutamassa kuukaudessa saat ehkä pintaraapaisun tuosta valtavasta maasta. Lukaise aluksi vaikka Shantaram. Vaikka se onkin suureksi osaksi fiktiota, kuvaa se omalla tavallaan mielestäni varsin realistisesti ja elävästi Intiaa.

harkinta-aikana saa pettää
Jos olette tauolla, niin tuo on mielestäni ihan OK kunhan ehkäisystä huolehditaan ja käydään testeissä ennen suhteen jatkamista. Jos tuo harkinta-aika on taas suhteen alussa, on tilanne monimutkaisempi. Älä tee mitään, mitä et haluaisi toisen tekevän.

helppo lammaspaisti paistopussissa
Osta paisti, (sulata jääkaapissa), poista ylimääräinen rasva, töki täyteen reikiä ja tunge halkaistuja ja suolassa pyöräytettyjä valkosipulinkynsiä reikiin. Marinoi vahvalla kahvilla ja vaikka pizzamaustepussilla yön yli. Paista paistopussissa mahdollisimman miedolla lämmöllä mahdollisimman pitkään, kunnes paisti on valmis. Tee pussissa olevasta liemestä kastike lisäämällä kermaa ja minttua. Nauti.

ihmissuhdeblogi mies
On aina hauskaa kun joku oikeasti löytää jotain etsimäänsä. :)

itse tekoinen viina
Tislaa mäskiä. Laimenna loppu tuote kraana vedellä siten, että se ei ole enää palo arkaa. Sitten lisää vielä hieman väki juomaa niin olet saavuttanut itse tekoisen viinan.

jos luottamusta toiseen ihmiseen on loukattu, niin miten sen saa takaisin???
Ihastuttavat kolme kysymysmerkkiä kertonevat googlelle, että nyt on tosi kyseessä. Mutta luottamuksen saa takaisin ainoastaan pitkällä aikavälillä toimimalla siten, että toinen saa rakennettua luottamuksen uudelleen. Eli älä tee enää mitään vastaavaa uudestaan ja silloinkaan ei ole mitään takeita onnistumisesta. Luottamus on vähän kuin kunnioitus tai neitsyys: kun sen kerran menettää, sitä on erittäin vaikeaa saada takaisin.

kebabit kalliossa
Tässä on oikeasti huutava vääryys! Kalliosta ei saa hyvää kebabia. :(

kuolleen kissan säilytys
Ensimmäinen haku, jolle oikeasti repesin ääneen. Pakastaminen toiminee hätävararatkaisuna, mutta suosittelen eläimen täyttämistä ammattilaisen toimesta.

lammaspaistin tähteet
Elämäni paras pyttipannu. Ei muuta sanottavaa.

metronidatsoli viihdekäyttö
Ihan vitun kova antibiootti! Aiheuttaa antabusreaktion, eli ei suositella ainakaan alkoholin kanssa. Ei merkitäviä haluttuja sivuvaikutuksia. Emme suosittele.

mihin laittaa fisuu
Pakkaseen. Sen jälkeen vaihtoehtoisesti joko shottilasiin tai suoraan suuhun.

mikä tekosyyksi juomattomuudelle
Antibioottikuuri lienee vähiten kysymyksiä herättävä. Kovimmille pelimimmeille raskaus on hyvä tekosyy - herättää ainakin kummastelua ja jänniä reaktioita. Lisäksi kuukauden päästä voi sepittää keskenmenotarinan, joten saa vielä sympatiaakin! Myös huono olo, väsymys, aikainen työvuoro tai auto ovat ihan päteviä. Mutta antibioottikuuri on vaikein varmistaa ja siitä ei periaatteessa ole soveliasta kysellä sen enempää. Sepitä silti jokin normaali ja uskottava tulehdustarina päähäsi valmiiksi.

mitäon mahtava seksi
Usko huviksesi, jos se sattuu kohdallesi niin tunnistat sen kyllä.

nukkumaanmenoaika yhdyssana ?
Kyllä. Nukkumaanmenoaika on yhdyssana. Jos sanot sen yhtenä sanana niin mitä todennäköisimmin se myös kirjoitetaan yhtenä sanana.

onko suuseksi pettämistä
Jos partnerisi harrastaisi suuseksiä jonkun toisen kanssa, kokisitko että sinua olisi petetty? Itselleen pystyy aina selittelemään asioita, mutta ihan oikeasti jos kyseessä on tapahtuma, jota et sallisi toiselle ei sinunkaan pitäisi tehdä sitä. Suhteessa voidaan sopia pettämisen rajoista, mutta pääsääntöisesti ihmiset tuppaavat laskemaan suuseksinkin pettämiseksi.

pitäisi ollaa essee kirjoitettuna huomiseksi
Osanottoni. Voin kuitenkin paljastaa, että olla-verbi kirjoitetaan yhdellä aalla. Toivottavasti essee kirjoitti itsensä sillä aikaa kun erehdyit luulemaan googlea facebookin statusviestikentäksi.

poronkäristys sörnäinen ravintola
Fleminginkadulla on Cella, josta saa ainakin poronkäristystä. Ei nyt heti tule muita mieleen.

puolalaiset naiset sängyssä
Kokemusta ei ole kuin yhdestä, joten en voi sen laajemmin ottaa kantaa. Mutta tuon yhden perusteella en voi muuta kuin suositella. Riippuu tosin kovasti henkilökemioista, joten ei voi yleistää. Ihmisiä me kaikki kuitenkin ollaan.

saako halata intiassa
Kannattaa välttää julkisia hellyydenosoituksia, mutta miesten välinen ei-homoseksuaalinen fyysinen läheisyys (koskettelu&halailu) on täysin normaalia. Mutta siis vain ei-seksuaalisessa mielessä. Länsimaisesta henkilöstä tosin koko maa näyttää tuon edellämainitun takia homoparatiisilta, vaikka yleinen asenne homoja kohtaan ei niin salliva olekaan. Katso miten paikalliset tekevät ja toimi samalla tavalla.

sinkun lomaohjelmaa
Tänä viikonloppuna olen enimmäkseen istunut sisällä mukavissa vaatteissa, tuijottanut How I Met Your Motheria ja juonut olutta. Oh yeah!

takaiain kallioon/takaiin kallioon/takaiisin kallioon/takaisim kallioon/takaisin kalliion/takaisin kalliionn/takaisin kallionn/takaisin kallioob/takaisin kallioon'/takaisin kallioonn/takaisin kallioono/takaisn kallioon
Takaisin Kallioon.

veuve clicquot, miten lausutaan
Pyydä "vööv klikoota" niin eiköhän ne sitä tuo. Perusmuodossaan jokseenkin kuin vööv klikoo.

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Everything happens for a reason

Reilut pari viikkoa myöhemmin en ole oikeastaan uhrannut edes ajatustakaan Kommunikaatiorajoitteiselle. Työt miellyttävät ja Amsterdamissa oli erittäin mukavaa. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa siis.

Paitsi pari iltaa sitten kun olin itsekseni nauttimassa alkusyksyn synkästä, mutta vielä siedettävän lämpimästä iltatunnelmasta ikkunastani avautuvassa puistossa. Tapasin nimittäin pari hippiä ja jäimme siihen jotain kautta sitten juttelemaan kaikenlaisia. Vaihdoimme vain etunimiä ja juttelimme syvällisiä ja koska he jo olivat vastakkaisen sukupuolen edustajina jo paikalla yhdessä, en viitsinyt mitään sen kummempia yritellä. Ja neito asuu toisessa kaupungissakin, joten hommassa ei olisi ollut mitään mieltä kuitenkaan. Act like an asshole, get laid, move on. Ei ole ihan mun tyylistäni, mutta sitävastoin istuimme ja juttelimme sellaisessa välittömässä tunnelmassa. Luonnollisesti kylmät kädet olisivat tarjonneet täydellisen mahdollisuuden puhdasoppiseen kinoeskalaatioon, mutta edellämainituista syistä asia jäi vain kaverilliseen käsien lämmittämiseen omalta osaltani (tosin ennen kuin livahdin kotiin nukkumaan talutin hänet lopuksi vielä käsikynkässä Kustaankadun ja Castréninkadun kulmaan. Jatkoivat siitä sitten Exodukseen tai keskustaan). Seuraavana päivänä kuitenkin mietin asiaa uudemman kerran ja totesin, että tuskinpa siitä haittaakaan olisi jos katsoisin löytyykö neiti facebookista tiedossa olevin kriteerein (ulkonäkö, kotikunta ja etunimi). Löysin yhden potentiaalisen ja lähetin hänelle asiallisen "mahdettinkohan me tavata eilen Kalliossa?" -viestin. Kävi ilmi, että kyseessä on eri henkilö, mutta siitä alkoi varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen viestittely Facebookissa. Ja neiti on mahdollisesti muuttamassa vuodenvaihteessa Helsinkiin, joten mistäs sitä tietää josko tuon edeltävän kohtaamisen tosiasiallisena tarkoituksena olisikin ollut hänen tapaamisensa. :D Mutta koska pidän tuollaisista kohtalaisen absurdeista tilanteista ja tapaamisista, niin katsotaan josko tuosta kehkeytyisi vaikka ihan tosielämässäkin tapaaminen. Tässä vaiheessa vielä kohtalaisen harmitonta ja piristävää pientä flirttiä, mutta ainakaan vielä ei ole tullut eteen mitään todellista killeriä, minkä takia olisi parasta vain jättää asia sikseen. Yritänhän minä metron liukuportaissakin luoda katsekontaktia ohi lipuviin ihmisiin ja hymyillä jos katseet kohtaavat. Ei siitä kuitenkaan haittaa ole kenellekään.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Äh

Varasin sitten ensi viikolle lentoliput damiin. Keskiviikosta maanantaihin.

Ja tosiaan, mitä ystäviin tulee niin hän, jonka luokse sinne menen on se ainoa, joka ei ole yli kymmenen vuoden aktiivisen kanssakäymisen aikana ikinä pyörtänyt sanaansa. Jos jotain sovitaan niin se pidetään.

Kaakkois-Aasiassakin reissasimme yhdessä puolisentoista kuukautta 24/7 -meiningillä ja silloinkaan emme ehtineet tylsistyä toistemme seuraan. Harvan naisen kanssa onnistuisi sama.

Olisi oikeasti mahtavaa, jos minulla olisi paska fiilis ja sen takia lähtisin tuonne, mutta motivaatio kumpuaa enemmänkin kaikesta positiivisesta. On kiva lähteä taas pitkästä aikaa reissuun (pari kuukautta sitten tehty Riianmatka kun ei kovin ulkomailta tuntunut ja onhan Suomeen paluustanikin jo ... viitisen kuukautta!) ja hyvän ystävän näkeminen on myös positiivista. Miehisissä mökkiviikonlopuissa kipeän eron jälkeen on myös se oma fiiliksensä, mutta tällä hetkellä täytyy todeta, että olen äärimmäisen tyytyväinen elämääni.

Ja mitäpä tämä elämä muuta juuri olisikaan kuin sitä, että aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessä on hyvä fiilis kaikesta?

tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Fiksu tyttö

Kauan odotettu vastaus saapui. :)

Mitään uutta tai odottamatonta ei varsinaisesti vastaus tuonut, pahoittelut vastaamattomuudesta, selityksen kiireestä (asiallisesti anteeksipyytävin saatesanoin), sairaudesta ja maininnan etäsuhteiden vaikeudesta. (Oli kesällä päättänyt yhden kaukosuhteen eikä halua enää siihen härdelliin mukaan). Sinänsä asiallinen viesti ja esimerkillistä toimintaa hänen puoleltaan, vaikkakin aika myöhään. Kohtelias kiitos, mutta ei kiitos.

Tuli huomattavasti parempi mieli kun tietää, että ollaan edes puheväleissä, vaikkei mitään romanttista suhdetta alkaisi virittelemäänkään.

Vaikka se oikeasti jäi kaivelemaan, että jos syy on oikeasti vain ja ainoastaan tuo välimatka, niin sitten ihan mielelläni pitäisin hänet kuitenkin jollain tavalla mukana elämässäni, olkoonkin sitten vaikka kaverina. Siitä kun ei pääse mihinkään, että meillä synkkaa varsin hyvin ainakin henkisellä tasolla.

Tietysti itse epäilen, että syy ei ole yksinomaan tuossa välimatkassa vaan tähän liittyy jotain muutakin. Annetuilla perusteilla kun ei nyt viitsi vielä välejä katkaista vaan mieluummin tapaa joskus myöhemmin kun duunin tai muun puolesta asuinseuduillaan liikkuu. En halua olla mikään stressin tai ahdistuksen aihe, mutta jos homma on vain välimatkasta kiinni kuten hän sanoi, niin ei pitäisi olla mitään estettä jälleennäkemiselle. Sitten kun ihan oikeasti satun samassa kaupungissa olemaan. :)

En elättele mitään erityisiä toiveita, mutta uskon että tulisimme hyvin toimeen pelkkinä kavereinakin. Noin hyviä tyyppejä kun ei todellakaan tule joka päivä vastaan niin niistä harvoista löydetyistä pitäisi sitten kernaasti kiinni.

sunnuntai, syyskuuta 05, 2010

Pelailusta

Parin edellisen postauksen kommenteissa tuota jo sivuttiinkin, mutta tekee vieläkin mieli avautua lisää. Minua nimittäin oikeasti vituttaa teeskentely ihmissuhteissa ja etenkin se, että suhde nykynormien mukaan pitäisi aloittaa sellaisella käytöksellä.

Ymmärrän hyvin, että jos haetaan vain yhden illan seksiseuraa, on molemmin puolin mukavaa "pelailla pelejä" siten, että molemmat pelaajat ovat kartalla siitä mitä tapahtuu. Kyllähän baarissa katseiden vaihtaminen, kontaktin ottaminen, pinnallinen jutustelu ja flirttailu varmasti kivaa on. Ei kai ihmiset muuten sitä tekisi? Tähän tietysti kuuluu erilaisia strategioita ja lähestymistapoja ja asian tiimoilta (miehille) annettava koulutus on miljoonabisnestä. Naisille ei vissiin mitään iskemiskursseja ole? Flirttikoulua löytyy, mutta sekin on pohjimmiltaan ideologialtaan "harmitonta mukavaa pikku kivaa päivää piristämään, jonka ei kuitenkaan ole tarkoitus johtaa mihinkään". Onko tosiaan niin että tänä tasa-arvon kulta-aikana naiset pystyvät poimimaan rusinat pullasta ja ulkoistamaan seuran haun miessukupuolelle, itsensä ollessa enemmänkin vain päättävässä asemassa siinä, keitä otetaan jatkoon ja ketkä pudotetaan pois (ei sinällään, uusimmassa Cityssähän noita oli tilastoitu ja pelkkää seksiseuraa etsiviä oli ravintoloissa oli viisinkertainen määrä miehiä).

No, pelin henki nyt on vaan muodostunut tuollaiseksi - korostetusti tietysti ravintolaympäristössä - joten siitä ei nyt sen enempää. Tuossa yhteydessä minusta ei siinä ole mitään paheksuttavaa, mutta siinä vaiheessa kun tuota pääosin yöelämän tarpeita palvelemaan muodostunutta rituaalia ruvetaan hilaamaan tosielämän puolelle, mennään mielestäni metsään ja kovaa.

Hyvänä esimerkkinä voisi pitää vaikka tuota "kolmen päivän sääntöä". Että pitäisi odottaa kolme päivää ennen seuraavaa yhteydenottoa, ettei vaan vahingossakaan vaikuttaisi liian innostuneelta. Toinenhan vielä luulee että olet takertuvainen ja omistushaluinen, vaikka omasta mielestäsi kaverisuhteiden paneminen järkevissä rajoissa parisuhteen edelle olisikin elinehto hyvälle parisuhteelle. Tai vaikka tosielämässä antaisitkin ensimmäisestä päivästä asti täyden luottamuksen ja vapauden toiselle, kyseenalaistaen sen vain jos aihetta ilmenee? No onhan se parempi päätellä tuollaiset asiat siitä, miten nopeasti tai innokkaasti ottaa yhteyttä.

Myös tietynlainen ritarillisuus, joka tässä yhteydessä ei nyt tarkoita lohikäärmeen tappamista, vaan yleisesti sitä, että mies tekisi jotain pelkästään naisen vuoksi, on pahasta. Yltiöromantikko tietysti voisi olla iloinen siitä, että mies ajaa neljä tuntia viettääkseen yön hänen kanssaan, mutta baariympäristössä kaikille lienee tuttua liikaa yrittäminen. Joten eiköhän rankata tuokin huonoksi ominaisuudeksi. Ei kuulu näihin peleihin tuollainen asialle omistautuminen.

Ja eihän nyt tunteistaan sovi suoraan puhua. Hui saatana. Onhan se ravintolassakin kovin tyylitöntä edes mainita seksuaalinen kanssakäyminen vaikka molemmat siihen tähtäisivätkin ja se muuten on tehty selväksi. Toisaalla sitten taas valitetaan kun suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. No jos se nyt on vittu kiellettyä leimaantumisen ja kariutumisen uhalla suhteen alkuvaiheessa niin ei kai sitä nyt rupea toimivaa ja palkittua käytöstä muuttamaan.

Mitä kaikkea se kehittyvässä suhteessa tappaisi, että oltaisiin positiivisissa asioissa 100% rehellisiä? Että jos tekee mieli soittaa tai tekstata, niin antaa palaa. Että jos tuntuu, että toinen on todella hieno ihminen ja että häneen haluaisi todella tutustua niin sanoisi sen myös sille toiselle.

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Vertaistukea

On kieltämättä koomista, kuinka oikeassa Ilman naista usein onkaan.







(klikkaamalla isommaksi)

Jep jep

Ei nyt sillä, että laskisin, mutta en ole kuullut hänestä viikkoon. Viime sunnuntaina yksi sinänsä asiasisällötön viesti, joka kuitenkin sisälsi yhden retorisen ja yhden sinänsä validin, mutta irrelevantin kysymyksen. Eli ei mitenkään poikkeuksellista (joskin hieman paheksuttavaa), ettei tuohon nyt mitään vastaisi. Toissapäivänä laitoin tekstarilla suoran kysymyksen hänen ensi viikon torstaista - ei vastausta. Yeah, got the hint. Toisinaan kun vastaamattomuus kertoo enemmän kuin mikään mahdollinen vastaus.

Tosin piti kuitenkin laittaa hänelle vielä raamatullinen kysymys kolmannesta kerrasta. Tuon enempää asiaa tarkentamatta tahi muutakaan siihen runoilematta. Mutta jos tähänkään ei tule vastausta, ei voi olla edes kovin surullinen. Koska molemminpuoleinen kommunikaatio on kuitenkin kohtalaisen tärkeää ja vaikka se kasvokkain toimisikin, on myös tämä muissa yhteydenpitovälinessä käytävä kanssakäyminen aika suuri edellytys minkäänlaiselle suhdanneviritelmälle. Etenkin kun asuu eri kaupungeissa.

Mutta eipä sinänsä, nykyisessä duunissa viihdyn sitäkin paremmin ja jo pelkästään se tuo elämään riittävästi sisältöä. Voihan sitä vapaa-ajan onnea hakea sitten vaikka pullon pohjalta.

On muuten kiva, että on tällainen kanava avautumisille. Sellaisia hetkiä kun kaapin päälle jäädytetyt viinipullotkin lähinnä vain muistuttavat menetetyistä ihmisistä ei kuitenkaan tulisi ehkä facebookkiin päivitettyä.

Chateau D'Yquem '98 - Aikanaan läheinen ystävä, ei pitänyt sanaansa yhdessä melko isossa asiassa, hiipunut sittemmin.
Niepoort Colheita '86 - Puolalainen
Rauzan-Segla '99 - Kaveruuden ja ystävyyden rajamailla, mutta ei osoittautunut luotettavaksi.

Omaa pikkusieluisuutta varmasti osaksi myös noissa, mutta oikeasti jos haluaa olla välittömässä lähipiirissäni niin yksi perusedellytys on, että jos jotain sanotaan niin se pidetään.