lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Aikaa itselle

Vapaapäivä alkoi oikein mukavasti kun aamulla sängyssä makoillessa ja Pressoa lukiessa saapui kännykkään viesti hyvältä kaverilta, jota olin jo loppukesästä yritellyt vikitellä kahville, että ellei ole tänään mitään menoa, niin voisimme käydä vaikka kahvilla. Sopivasti sattui ainoa ohjelmoimaton päivä viikosta, joten otin yllätysohjelman enemmän kuin mielelläni vastaan. Kävimme eksoottisella merimatkalla Suomenlinnassa tarkastamassa rantakasarmin joulutapahtuman, joka oli juuri niin juustoisen jouluinen kuin olla ja voi. [Minusta oikea aika aloittaa joululaulujen laulaminen on ehkä noin viikkoa ennen itse päätapahtumaa.] Kahvittelimme kuitenkin suokissa ja paluumatkalla kaveri ilmaisi halunsa nähdä viinikellarin, joten käytiin katajanokalla tarkastamassa tunnelmalliset maistelu- ja säilytystilat, mutta emme kuitenkaan jääneet tyhjentämään kaapin sisältöä. Omille tahoillemme erosimme kokkailemaan ja ilta jatkui rauhallisena kotona leffaa katsellessa ja hyvää punkkua juodessa.

Hassua, blogausta aloittaessani ajattelin tästä tulevan itkunyyhkypostaus, mutta nyt onkin sellainen mukava meno-olo. Hyvällä punaviinillä tuskin on mitään vaikutusta asiaan. :)

Ei kommentteja: