En nyt kuollaksenikaan muista, olenko jo kirjoittanut "pelien pelaamisesta" uusiin ihmisiin tutustuttaessa, mutta kun ollaan nyt tälle vanhan toistamislinjalle lähdetty, niin menkööt sitten tämäkin postaus.
Tein nimittäin sinkkuunnuttuani periaatepäätöksen, että mä en jaksa ruveta pelaamaan mitään pariutumispeliä, jossa tarvii aina miettiä, että "Voinkohan mä nyt soittaa sille jo, vai pitäiskö mun odottaa vielä vähän aikaa", "oonko mä liian päällekäyvä jos lähetän sille tekstarin ennen kuin se on vastannut mun edelliseen?" ja muita vastaavia juttuja. Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että jos tuntuu siltä, että haluaa soittaa niin kannattaa hitto soikoon soittaa. Kyllä se toinen sitten sanoo jos sitä ahdistaa jatkuva tavoittelu. [Tai jättää vastaamatta, josta taas voisi ylianalysoida vaikka mitä.] Mielestäni on typerää pelata tuollaisia arvuutteluleikkejä toisen fiiliksistä ja omien yhteydenottojen vaikutuksista niihin. Etenkin jos ei tunne toista vielä kovin hyvin vaan on vasta tutustumassa. Oikeasti luulisi, että tuollaisen analysoinnin voisi jättää taakseen teini-iässä ja käsitellä asiaa kuin aikuinen ihminen. Jos haluat tekstata, tekstaa. Jos haluat soittaa, soita. Jos haluat halata, halaa. Turha sitä on miettiä miten mikäkin vaikuttaa mihinkin, asiat loppujen lopuksi joko vain tapahtuvat tai eivät tapahdu. Tunteitansa ihminen ei kuitenkaan osaa hallita ja parempi niin, sillä muutenhan niistä katoaisi kaikki se taika ja lumo.
Mielipiteistäni ja rationaalisesta ajattelusta huolimatta huomaan kuitenkin miettiväni ihan noita samoja asioita ennen kuin lähetän viestin hänelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Minä olen tehnyt tuon saman päätöksen ja yrittänyt myös pitää sen. Kai se liittyy siihen suurempaan "oivallukseen", että tässä vaiheessa elämää on viimeinen aika alkaa olla oma itsensä myös muiden edessä eikä piiloutua pelien tai esitettyjen minuuksien = turvallisten suojamuurien taa. Teoillaanhan sitä omaa identiteettiään toteuttaa.
Vaan kyllä ne suojamuurit aika ajoin taas nousevat päälle, kun ei niihin viesteihin reagoida. Rupeaa taas pelaamaan sitä "en laita tekstaria ennenkuin olen kuullut jotain hänestä, en en en" -peliä, ja sitä on koko ajan tulisilla hiilillä, kiusaus kasvaa, ja sitten joskus muutaman drinksun jälkeen sitä sortuu - ja potkii sitten itseään päähän repsahduksestaan.
Joidenkin ihmisten kanssa pelit ovat kuitenkin turhia ja tarpeettomia, heidän kanssaan on helppo olla ja silloin toivoisi, että pystyisi avaamaan ne viimeisetkin puolustuslinnakkeensa ja sanomaan ja tekemään vieläkin enemmän. :)
Hienoa, että olet pystynyt tekemään tuollaisen päätöksen ja pitämäänkin sen ilmeisesti kohtalaisesti. Vihaan pelien pelaamista enkä edes osaa sitä. Silti tunnen toisinaan olevani kuin kalastaja joka antaa välillä löysää ja välillä kelaa saalista lähemmäksi: "Nyt oli niin kiva viikonloppu, että mun täytynee antaa toiselle tilaa, ettei se ahdistu ja juokse karkuun. En siis soita vaikka haluaisin."
Tuttuja pulmia. Miten helppoa se olisikaan, jos ihmiset toimisivat suoraan ja puhuisivat suoraan, jatkuva tulkitseminen ja odottelu on todella raastavaa, säästyisi todella energiaa, aikaa ja hermoja. Mutta kuten Sivukuja sanoo, puolustusmuurit nousevat päälle ihan liian helposti...(Hassua, olen muuten aina luullut että vain me naiset kamppailemme tuollaisten kysymysten kanssa...)
No eihän miehet yleensä noita niinkään ajattele, mutta koska naiset ajattelevat, niin tulee miestenkin ottaa asia huomioon. :D
Usein kyllä miesten (ja etenkin miesten välinen) kommunikaatio on aika paljon suorempaa kuin naisten. Käskyt ovat selkeitä ja sivulauseihin ei liitetä merkityksiä, jotka toisen oletetaan tajuavan. Samalla kieli on hieman köyhempää, mutta tiukan asiallista.
Poikkeuksia tietenkin maailmaan mahtuu, mutta tuonsuuntaisia havaintoja olen ainakin omassa lähipiirissäni tehnyt.
Kannattaa kokeilla seurustella muutamaan otteeseen ulkomaalaisen kanssa. Siinä kyllä oppii puhumaan suoraan ja ilman piilomerkityksiä. Senköhän takia (ja ehkä myös siksi, että olen pohojalaasta sukua) minusta nykyään tuntuu, että itse olen se suoraan puhuja ja miehet pelaavat.
Moro!
Mustakin on kiva kuulla tuollaisesta päätöksestä, sillä itse tulin tuollaiseen tulokseen jo jonkin aika sitten... Tietty tosiaan jonkin verran sitä suojamuuria pysyy ylhäällä, mutta sanotaanko, että olen oivaltanu myös sen, että mieluummin otan huonot uutisetkin päin naamaan ja kysyn vaikka suoraan, kuin parin viikon mykkäkoulusta arvaillen, se kun syö mua aika paljon.
Ja hienoa kuulla, että miehetkin tosiaan ajattelevat näitä asioita!:)
Lähetä kommentti