Piti käydä nopeasti yksillä katsastamassa, kun vanha tuttu miehineen esiintyi paikallisessa ravintolassa, mutta jotenkin tähän iltaan sai sitten kuitenkin mahdutettua useita alkoholiannoksia, yhden saksalais-puolalaisen naisihmisen sekä skeptisiä ja minua vastaan juonittelevia saksalais-puolalaisen naisihmisen paikallisia kavereita, jotka kuitenkin viiden minuutin puhuttelun jälkeen halasivat ja pyysivät anteeksi ennakkoasenteitaan. Jatkoja suunnitellessa olin kuitenkin jo sen verran valmis, että päätin lähteä kotiin blogaamaan. Johan tässä yhdessä illassa tuli enemmän juttua kuin edeltävänä kuukautena. Turha mennä sitä pilaamaan millään sen kovemmilla yrittämisillä.
Vaikka olisihan sitä voinut ilmoittautua vapaaehtoiseksi kuskiksi huomiseksi Raumalle, mutta kun pikkumainen minäni oli silti ottanut itseensä alkuillan karsastamisesta, niin en viitsinyt sanoa mitään. Ja olisinhan minä voinut seuruetta käydä saaristossa veneelläkin ajeluttamassa, kun suunnitellusta kipparista ei kuulemma ollut kahteen viikkoon kuulunut mitään. Mutta en viitsinyt sanoa mitään. Olisi ollut kiva ihan rauhassa tutustua ja sitä myöten tarjota myös noita mahdollisuuksia, mutta eihän pikkukaupungissa suvaitse vieraisiin ihmisiin tutustua. Kuten eräs seurueen naisista - humalassa ja liian äänekkäästi - kuiskikin: ei hän ollut edes nähnyt minua aiemmin. Joten pakkohan sitä on vähintään olla raiskaamisaikeet mielessä liikkeellä. Kun ei kerran aiemmin ole täällä näkynyt.
Tuollaistahan se meno oli jo teinivuosinakin. Joko oli porukassa tai sitten ei. Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, mutta muutin lukioon mentäessä asumaan omillani Kallioon ja jälkikäteen ei voi muuta kuin onnitella itseään valinnastaan. Hulluksihan täällä olisi tullut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti