keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Kotitekoinen fisu

Otsikon hakusanoilla on tultu blogiin useamman kerran ja suoraa ohjetta ei tunnu netistä oikein löytyvän, joten tässäpä oma reseptini:

90g Fishermans Friend original -salmiakkeja
2dl Pohjan poika 59% -viinaa
1-2dl vettä.

Fisukarkit laitetaan 0,5l pullon pohjalle, mielellään lasiseen, mutta tyylittömille muovipullokin kelvannee. Karkkien päälle kaadetaan viina ja halutun vahvuuden mukaisesti 1-2dl vettä (itse laitan hiukan yli desin). Salmiakit liukenevat pulloon ilman erityistä murskaamistakin muutamassa tunnissa kun pulloa silloin tällöin hieman sekoitellaan. Juoman voi tehdä suoraan esimerkiksi vodkaan tai koskenkorvaankin, minulla nyt vain sattui olemaan tuollainen taskumatti ylimääräisenä. Tällöin vettä ei tarvi välttämättä lisätä, mutta jos pitää miedommasta niin se voi olla aiheellista. Annetulla salmiakkimäärällä juomasta tulee voimakkaamman makuista ja viskositeetilataan jäykempää juomaa kuin mitä ravintoloissa yleensä tarjotaan, mutta omaan makuuni tuo on ainakin erinomaista. Tarjoillaan pakastekylmänä tai vain hieman viilennettynä. Maun puolesta ei tuota ainakaan tarvitse pakastaa.

Ihan hyvää tulee myös parilla pussilla (50g) puoleen litraan kossua, mutta oma maku ratkaisee. Jos tekee vasta ostettuun pulloon, niin sieltä pitää sitten ottaa ensin vajaa desi nestettä pois että karkit mahtuvat liukenemaan.

Jos on kiire, niin salmiakit voi jauhaa tehosekoittimessa ensin jauheeksi tai liuottaa karkit kuumaan vesitilkkaan, mutta se ei tosiaan ole tarpeellista jos on tarkoitus tehdä fisua varastoon eikä tarvi olla tunnin päästä jurrissa.

Yhdyssanavammaisille vielä pari hakusanaa tähän loppuun: koti tekoinen fisu resepti miten tehdään. :)

5 kommenttia:

Amaaria kirjoitti...

Ja jos käy Tanskassa, kannattaa ostaa litra siellä myytävää Fisu-viinaa. Nam! (maistuu hiukan erilaiselta kuin itsetehty.)

suzi9mm kirjoitti...

toi yhdyssana juttu tohon loppuun oli hyvä. ajattelevaista ja hauskaa, ja jollekin googlettajalle sitten ehkä se pelastus...

Anonyymi kirjoitti...

koti tekoinen fisu :D LOL

Anonyymi kirjoitti...

Hieno resepti täytyy kokeilla, mutta "oikea" resepti on seuraava:
http://pikaopas.net/content/view/482/29/

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Hih, 3 minuuttia artikkelin julkaisemisen jälkeen joku käy kommentoimassa googlen "kotitekoinen fisu" -sanaparin hakutulosten ensimmäiseen sivuun "oikeasta" reseptistä. Epäilyttävää.

Tuo linkin takana esitetty 3-4 pussia fisua litraan kossua kuulostaa aika samalta kuin tuossa tekstissäni esitetty pari pussia puolikkaaseen. Ja toi on kanssa hyvä, että on pikaohjeet siihen, että jos haluaa tunni... hetkinen. Taisin laittaa tuon tehosekoitinvinkinkin postaukseeni. Mutta onnea uudelle sivustolle. :)