maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Viimeinen lomapäivä

Huomenna takaisin töihin. Eipä siinä mitään, kun 80% Suomesta on jäänyt nyt juhannuksesta eteenpäin kesälomalle, niin myös työpaikalla on hiljaista. Lomaa loman perään, nyt vain vietän sitä hyvien tyyppien kanssa työpaikalla ilman sen suurempaa stressiä mistään.

Yksi loman huippukohdista oli Kallion ensimmäisen hyvän kebab-mestan löytäminen! Muuallakin kehuttu Ravintola Välimeri löytyy osoitteesta Helsinginkatu 11. Ei alkoholijuomia, ei tupakkaa, kaikki panostus on tehty ruokaan ja se todella välittyy myös lopputulokseen. Suosittelen. Myös paikan pizzat ja lihapullat ovat hyviä, joten kannattaa käydä tarkistamassa, sano.

Hieman synkeä ja sateinen päivä pitää minut vaihteeksi sisätiloissa ja tarjoaa hyvää aikaa katsoa läpi kesän aikana kovalevylle kertyneitä sarjoja. Sohvalle uppoutuu ja aivot lyövät tyhjää. Tylsä ja tapahtumaköyhä päivä, mutta on se ihan mukavaa olla välillä off-asennossakin. Viikonloppuna kun tuli juhlittua suurella antaumuksella ja vielä eilenkin istuskelin Jaden ja Joonaksen kanssa vehreällä nurmella olutta ja punaviiniä juoden.

Hei, tajusin juuri että tämä off-päivähän on krapulapäivä! Mukavaa, saa syödä epäterveellisesti ja hyvällä omallatunnolla vain lööbiä. Sillä eihän krapulassa oikein muuta saa tehdä kuin yrittää palauttaa normaali suorituskyky ja se onnistuu parhaiten hitaalla ahmimisprosessilla yhdistettynä korporaaliseen horisontaalisuuteen.

***

Paitsi että tietenkin kaveri soittaa juuri nyt ja pyytää kanssaan parille. No kyllähän sitä nyt pitää lähteä jos kaveri pyytää. Taukoon siis.

Ei kommentteja: