sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Loistava päivä

Ihan täydellinen päivä! Aamulla herääminen lievään krapulaan, joka ilmeni lähinnä hitautena ja kyvyttömyytenä koordinoida minkäänasteista keittiötoimintaa. Onnistuin tänään mm. hoitamaan matolleni sekä kananmunaa että kahvinpuruja, joten ensi kerralla pitää pysyä poissa keittiöstä kun on darra.

Exä tuli käymään ja hänen iloinen seuransa piristi päivää todella paljon ja parin tunnin juoruamisen, lattejen ja fetacroissanttien jälkeen ruvettiin tekemään hänelle yhtä videoprojektia, jonka takia hän varsinaisesti oli tänne tullut. Oli todella hauskaa ja aika meni kuin siivillä. Loppujen lopuksi saatiin DVD julkaisukuntoon ja koko session ajan oli todella mukava ja hyvä fiilis, jotain aivan toista kuin vastaavat hommat työpaikalla. :) Aivan mahtava päivä kaiken kaikkiaan ja erityisesti nuo muun tekemisen ohessa käydyt keskustelut tuottivat suurta nautintoa. On nimittäin upeaa tuntea, että välit ovat erittäin hyvät ja että mistä tahansa pystyy toiselle puhumaan. Ja tietenkin olla iloinen toisen onnesta ja jakaa ilot ja surut.

Illalla sitten vielä keskustelua Sakun kanssa ja nyt on sitten päiväkin sovittu yhteiselle illastamiselle. Eli pääsee taas pian kokkailemaan ja leipomaan mm. übersuklaisia jälkiruokaherkkuja.

Livet är skönt!

Ei kommentteja: