perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Saikkua!

Yleensä kun on sairaslomalla, niin sitä tulee sanottua, että mielummin olisi terveenä töissä. Mutta nyt kun oikeastaan ainoa vakavampi ongelma on tuo äänen käheys niin otan ilolla vastaan ensimmäisen täyden kaksipäiväisen viikonlopun ties kuinka pitkään aikaan. Työterveyshoitaja arveli jotain kurkunpään tulehdusta (mikä lyhyen googletuksen perusteella on lähinnä lasten ongelma) ja suositteli lääkäriin menoa jos kuume nousee tai oireet pitkittyvät. Eli konkreettinen hyöty käynnistä oli yksi A4, jonka avulla ei ahdasmielisinkään esimies rupea nillittämään sairaspoissaolosta.

Kännykkä meni samalla reissulla takuuhuoltoon ja tilalle sain hieman uudemman Nokialaisen huollon ajaksi (N70). Edelleenkään en noista kotimaisista kännyköistä juurikaan perusta, lähinnä niiden ulkomittojen takia. Mutta tuo ennustava tekstinsyöttö toimii Nokiassa niin paljon paremmin kuin omassa Motorolassa, että se voisi olla syy siirtyä. Tosin tuo iPhone on jäänyt kummittelemaan takaraivoon melko voimakkaasti, eli eiköhän se kuitenkin ole se seuraava puhelinhankintani. Sitä odotellessa voisi vaikka hankkia uuden iPod touchin pahimpaan hätään...

Ei kommentteja: