tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Varmuuskopioiden tärkeydestä

Pitäkää lapset huolta siitä, että teillä on varmuuskopiot ajan tasalla. Tuli vaan mieleen kun minun varmuuskopiokovalevyni on ilmeisen hajoamispisteessä. Kun DiskWarriorkin sanoo, että levy on liian solmussa ja Levytyökalu ei suostu edes tarkastamaan ko. taltiota niin ilmeisen vakavasta jutusta on kyse. Kovalevyltä pystyy vielä toistaiseksi lukemaan dataa, mutta välillä koko levy hyytyy 10-30 sekunniksi. Jos tuo nyt menee SER-koriin, niin suurimmat menetykset ovat lähinnä sellaisia asioita kuin kaikki koskaan tehdyt Simpsonit-jaksot (≈40gb), liuta katsomattomia animesarjoja ja läjä satunnaisia leffoja. Ja tietenkin (liian vanhat) varmuuskopiot dokumenteista ja valokuvista.

Musiikit ja valokuvat ovat tosiaan koneen omalla kiintolevyllä, joten niistä ei tarvitse stressata. Mutta ottakaa vaikka tänään varmuuskopiot ainakin tärkeistä valokuvista, dokumenteista ja muista tiedoista. Kovalevyt ovat kulutustavaraa eivätkä ne välttämättä oireile kovinkaan näkyvästi ennen kuin menevät rikki.

Tosin olin muutenkin ajatellut viimeistään perjantaina hankkia uuden ja isomman ulkoisen kovalevyn. Apple-fanit kyllä tietävät mitä ominaisuutta varten. :)

1 kommentti:

Jazmanaut kirjoitti...

Hokasinpas just että pitää taas backupata läppäri.
Ni että tattista vain :D