perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Death Proof

Veikkaisin, että leffa toimisi paremmin siinä kontekstissa, johon se oli alun perin luotukin. Tällaisenaan olen hieman pettynyt Tarantinon uusimpaan, mutta ihan kohtuullisen viihdyttävää se silti oli. Lähti hieman hitaahkosti käyntiin, mutta kyllä sitä jaksoi katsoa. Ei kuitenkaan mikään ikimuistoinen. Eniten harmittaa, että alkuperäiseen taideteokseen kuuluneet feikkitrailerit jäivät kokonaan pois. Leffa olisi tosiaan toiminut varmasti paremmin jos olisi ollut aikaa kunnollisen b-elokuvateatterin tunnelman luomiseen juuri noilla trailereilla, Rodriguezin elokuvalla ja muutenkin. Onneksi youtubesta löytyy jonkin verran näitä mainoksia ja trailereita, mutta silti. Tuo ei vaan toimi irrallisena leffana kovin hyvin. Ihan hauskoja viittauksia herran aiempiin leffoihin löytyy ja pientä leikittelyä b-luokan leffoista tuttujen tyylikeinojen kanssa, mutta ei todellakaan ole mielestäni samalla tasolla kuin Tarantinon muut elokuvat (joista siis pidän erittäin paljon).

Uusi Pirates of the Caribbean oli myös aika huono ja siltä en edes odottanut mitään. Onneksi sentään baarit ovat savuttomia. :)

2 kommenttia:

Kriisi kirjoitti...

Puuttuupi listasta Juttutuvan mainio portaabeli tupakkakoppi, josta on tämä mainio kädenvääntö, että sille pitäisi olla rakennuslupa, vaikka se ei ole kiinteä koppi.

Kriisi kirjoitti...

Ja tuohona kommentti piti mennä siis tuohon tupakkakoppilistaan. Perhana, milloinkohan oppis olemaan kommentoimatta keskellä yötä silmät ristissä.