maanantaina, syyskuuta 01, 2008

London calling

12.9. Lontooseen. Pitkä viikonloppu kaverin luona, tai oikeastaan vielä hieman epäselvää tuo takaisintulo, menolennon vain varasin kun saattaa olla, että Varsova olisikin siinä näppärästi matkan varrella kotiin tullessa, mutta katsotaan nyt että mitä sieltä vastaukseksi tulee. Vaikka mieli tekisi tehdä omat johtopäätökset siitä, että vastaaminen kestää niin odotan nyt kuitenkin.

Etäsuhteessa pienimmätkin vivahteet saavat helposti pelottavan suuret mittasuhteet.

Tai mikä hiton suhde tämä muka on olevinaan? Odotan ja toivon jotain, mistä minulla ei ole mitään takeita. Mutta toisaalta uskovathan jotkut jumalaankin. Ei kai tässä siihen nähden nyt mitään typerää ole.

3 kommenttia:

PartyFlickan kirjoitti...

Mä niin tajuan sun fiilikset!

Anonyymi kirjoitti...

Huokaus. Asiat ovat juuri niin kuin miltä ne näyttävät. Olen itsekin elänyt kesän samanlaisessa hiipuvassa suhteessa, jossa toisen mielenkiinto on ilmeisesti lopahtanut. Se on katkera pala kun se menee omaan tajuntaan. Toinen vastaa hitaammin ja hitaammin, ja se olet aina sinä joka lähettää viimeisen viestin...

Anonyymi kirjoitti...

Niin on hirveää tuollainen asia. Se on itse se, joka laittaa aina ensimmäisen ja myös viimeisen tekstarin tai mesesanoman. Toisaalta vaikuttaa, että tällä puolalaisella jotain tunteita olisi. Ainakin on vahvasti ollut, joten en usko, että ne niin nopeasti häipyisivät.

Sekin on muuten hyvin kiusallista olla sen toisen osapuolen asemassa. Jos toisen yhteydenotot eivät enää tunnu mukavilta, mutta toisaalta ei ihan heti raaskisi suoraan sanoa, että lopetetaan kaikki.