lauantaina, heinäkuuta 04, 2009

Hitler oli pätevä jätkä hommassaan

Hitto kun taas ottaa kaaliin ihmisten täydellinen kyvyttömyys jutella asioista. Kuten nyt vaikka Bernie-sedän viimeisin kommentti siitä, miten Hitler oli hyvä johtaja ja kuinka hän osasi johtaa ihmisiä. Hirveä vastarinta nousee heti, vaikka ihan kiistatta kyseinen henkilö oli ihan mestari ajamaan omaa asiaansa ja saamaan muut puolelleen. Ergo hyvä johtamaan ihmisiä. Miten hitossa juutalaisvainot tähän liittyy? Jos sama kaveri olisi perustanut mutterifirman ja menestynyt vastaavalla tavalla olisi hän varmaankin taloushistorian menestyksekkäimpiä yrittäjiä. Henkilö, joka sai alaisensa työskentelemään tehokkaasti kohti yhteistä päämäärää.

Varmasti yksikään sotilastoimessa oleva henkilö ei voi olla salaa ihailematta Hitlerin saavutuksia sotilasjohtajana. Sillä ei yhtä päteviä ja asiaansa samalla tarmokkuudella ja yhtä suurella menestyksellä ajavia johtajia vain ole tänä päivänä. Mielestäni se, mihin hän alaisiaan ohjasi vielä edelleen nostaa hänen arvoaan johtajana, sillä hän sai ihmiset tekemään asioita, joita he eivät varmasti ikinä olisi muuten tehneet. Hitto soikoon. Nerohan se mies oli tuolla saralla. Ikävää vaan, että mieleltään niin vinoutunut, että aiheutti maailmalle suunnattomasti surua ja murhetta. Mutta saatanan pätevä johtaja ja jos joku muuta väittää, niin mainitkoon jonkun äärimmäisemmän esimerkin siitä, miten yksittäinen henkilö on johtanut tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä onnistuneesti kohti rationaalisesti täysin pertustelemattomia päämääriä.

Hitler oli hyvä johtaja. Päämäärä vain oli enemmän kuin kyseenalainen.

5 kommenttia:

karkumatka kirjoitti...

Argumentoinnissasi ei sinällään ole mitään väärää, mutta valitettavasti Ecclestone itse spekuloi, että Hitler saatettiin ylipuhua kuuden miljoonan juutalaisen tappamiseen.

Käsitys heittää sekä historiallisesti että argumentatiivisesti häränpyllyä, minkä takia varmaan kukaan ei ole vaivautunutkaan "keskustelemaan" herran kanssa ns. asioista.

karkumatka kirjoitti...

TJEU: Ecclestonen haastattelu The Timesissa

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, oli Darth Vaderkin ihan kova jätkä vaikka se vaan Keisari Palpatinen käskyjä tottelikin. :)

Mutta oli motiivi mikä hyvänsä niin pelottavan tehokkaasti siellä toimittiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Varmasti yksikään sotilastoimessa oleva henkilö ei voi olla salaa ihailematta Hitlerin saavutuksia sotilasjohtajana. Sillä ei yhtä päteviä ja asiaansa samalla tarmokkuudella ja yhtä suurella menestyksellä ajavia johtajia vain ole tänä päivänä."
Tästä voinen olla eri mieltä...
Sotilasjohtajana tämä korpraali ei tainnut olla kovinkaan kummoinen. Lainaus Wikistä, syihin miksi ei sotilasura edennyt:
"...Tähän olivat syynä puuttuvat johtajanominaisuudet, yleensä epäsotilaallinen käytös ja huolittelematon univormu...[23]"
Lisäksi virheet mm. Stalingradissa, Normandiassa sekä vaikkapa ilmavoimien kehittämisessä puhuvat nimenomaan sotilaallisen johtamisen puutteista.
Muutoin hän kyllä sai masinoitua väkeä aatteensa ja ajatustensa taakse pelottavankin tehokkaasti, mutta ei kait hän mikään suuri taktikko ollut?
Aloittaa nyt kahden rintaman sota kaikkia vastaan... ja lisäksi tuhlata valtavasti resursseja turhanpäiväisyyksiin.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, lopputulosten kanssa ei voi kiistellä, mutta jos Puolan valloittamisen jälkeen olisi saatu rauha länsivaltojen kanssa, niin... :)

Eikä Hollannin tai Belgian valloittaminenkaan kauaa vienyt, joten jos kokonaisuutta katsoo niin kyllä herralla plakkarissa on monia kolossaalisia voittojakin. Mutta historiahan on aina voittajien kirjoittamaa, joten ei noista hirveästi puhuta.

Mutta pointti, josta tuo lähti oli se, että he got things done - kuten Bernie asian ilmaisi. Yhtenä suurena johtamisprojektinaanhan hänellä oli myös kansallissosialistisen puolueen kokoaminen ja johtaminen, joka nyt oli kohtalaisen totalitääristä mutta hiton tehokasta.

Myös järjestelmällinen, vallankaappausta silmällä pitäen suunniteltu omien osastojen perustaminen puolueeseen oli hyvinkin kauaskantoista toimintaa ja tällä taattiinkin sitten se, että riittävästi asiantuntijuutta löytyi puolueen sisältä täyttämään uuden hallituksen tarpeet.

Myös massoille suunnattu tunteisiin vetoava propaganda, jota Hitler myös Mein Kampfissa avaa, oli kanssa pelottavan toimivaa. Tietenkin Goebbels vastasi osaltaan tuosta propagandakoneistosta, mutta kaikkiaan puolue toimi ja kasvoi.

Jos Hitler olisi ollut kyvytön johtaja, ei hän koskaan olisi päässyt saavuttamaansa asemaan. Onnemme lienee, että hän kuitenkin loppujen lopuksi kuvitteli hieman liikoja huippuunsa viritetyltä sotakoneistoltaan.