Yö vieressä

Miksi asioista pitää tehdä niin monimutkaisia? Eilen käytiin Kaisaniemessä festaroimassa Vuokralaisen kanssa ja ilta jatkui pienellä porukalla lopulta hänen luokseen. Tosin siinä puolenyön jälkeen viimeisetkin vieraat rupesivat tekemään lähtöä ja kun itsekin olin hieman suunnittelemassa samaa, kysäisi hän suoraan että odotanko mä täällä jos hän käy päästämässä ihmiset ulos. Mitenkäs sitä muuta nyt tuohon vastaisi kuin myöntävästi?

Jäin siis sohvalle siemailemaan lasiani tyhjäksi ja kuuntelemaan taustalla soivaa musiikkia. Hetken kuluttua hän saapuu takaisin asuntoonsa ja tulee vierelleni. Heittytyy makuulle ja nostaa jalkansa syliini siten, että en voi luonnikkaasti pitää käsiäni oikein muualla kuin hänen reidellään. Kovasti tosin yritin hakea paikkaa sormenpäilleni, mutta se äityi vain päämäärättömäksi vaelteluksi pitkin hänen jalkojaan, reisiään, lantiotaan sekä vatsaansa. Kurottauduin lähemmäksi, huuleni vain millien päässä hänen ihostaan paikassa, josta paita oli kätteni liikkeiden myötä hennosti liukunut navan korkeudelle. Jonkinlaisessa sanattomassa yhteisymmärryksessä hipaisen ihoaan hellästi huulillani ja kömyän hänen viereensä. Nukumme yön toisiamme vasten ja aamun tullessa herättyämme keitämme kahvit, keskustelemme tulevaisuudensuunnitelmista, lapsista, toiveista, unelmista.

Hänen kanssaan tuntuu luonnolliselta olla. Lähdemme ulos ja erkaantuessamme halaamme. Tilanne ei ole mitenkään vaivaannuttava, mutta lienemme molemmat hieman ymmällämme siitä, mitä välillemme on viime aikoina kehkeytynyt.