sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Kodinhoitoa

Kun kerran blogistaniaan kaivataan siivousblogeja, niin ajattelin tässä jakaa yhden varsin perustavanlaatuisen vinkin kannettavan tietokoneen näytön puhdistamiseen: puhdistaminen pölystä käy kaikkein parhaiten ihan tuiki tavallisella mikrokuituliinalla. Mikäli näytön pinnassa on jotain muutakin kuin pelkkää pölyä, voi mikrokuituliinan kastella ihan tavallisella vedellä, puristaa niin kuivaksi kuin pystyy ja tällä tuskin edes nihkeällä liinalla sitten pyyhkiä koneen ruutu.

Mikäli ehdottomasti haluaa jotain kemikaalia käyttää puhdistamiseen, niin esimerkiksi yleiselektroniikasta on saatavilla varsin toimivaa yleispuhdistusainetta, jolla saa niin liedet, kaakelit kuin peili- ja lasipinnatkin säihkyvän puhtaiksi: PRF Booster. Suihkautetaan vaahtoa puhdistettavaan kohtaan, annetaan tarvittaessa vaikuttaa hetki ja pyyhkäistään pois. (Ylimääräisiä maskuliinisuuspisteitä puhdistusaine kerää seitsensivuisesta käyttöturvatiedotteesta).

Tätä ei voi kuitenkaan suositella kaikille näyttötyypeille, sillä joissain on ohut heijastuksia estävä kalvo ja kemikaalit saattavat syövyttää tuota kalvoa. Mikrokuituliina siis tietokoneen puhdistukseen. Jos ihan pakko on, niin todella vähäisellä määrällä vettä pääsee jo hyviin tuloksiin.

Ja vinkkinä niille naisille joiden mies ei siivoa: Kun tekee siivoamisesta jollain tavalla teknisesti mielenkiintoista, niin miehetkin saattavat ihan oma-aloitteisesti siivota. Vaikutus tosin kestää vain hyvin lyhyen aikaa, sillä uudet tekniset laitteet jaksavat kiinnostaa vain hetken. Edellä mainittu aerosolipurkkiin pakattu puhdistusvaahto on loistava esimerkki siitä, miten mies saatta yht'äkkiä ruveta kokeilemaan, että "saisikohan tällä puhdistettua ikkunatkin?" jotta pääsisi taas selittämään vaimolleen kuinka hän onnistui tekemään raastavasta ikkunoiden pesemisestä yksinkertaisen "suihkuta ja pyyhkise" -prosessin. Oikeasti tuo kyseinen aine ja talouspaperinpalanen puhdistaa miltei kaiken (ainakin miehen) kotona.

Helppokäyttöisyys: *****
Tehokkuus: *****
Tuoksu: **
Maskuliinisuus: ****

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eiväthän miehet lue käyttöohjeita! Vai tuleeko se macho-olo siitä, että sitä käyttöohjetta piisaa, mutta mies on niin fiksu, ettei hänen tarvitse vilkaistakaan nivaskaa?

Amaaria kirjoitti...

Kiitos, nämä vinkit tulivat tarpeeseen. :) Jostain kumman syystä olen itse aina ollut parisuhteessa se henkilö, jota joutuu manipuloimaan siivoukseen, joten en ihan allekirjoita tuota siivoamisen sukupuolittuneisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Joku kuvasi asuntoani joskus joviaaliksi kaaokseksi. Sanon itse, että kämppäni ei ole likainen, mutta se on sekaisin.

Jostakin syystä poikaystäväni ovat aina olleet siistimpiä kuin minä. Kuulun niihin joiden mielestä tyhjä pöytä kuvaa tyhjää päätä.

Komppaan siis Sivukujaa tässä(kin) sukupuolittumisasiassa.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Siis sehän ei ole käyttöohje, vaan KÄYTTÖTURVATIEDOTE, joka on seitsensivuinen. Vähän niin kuin ;)

Ja en mielestäni väittänytkään, että siisteys olisi sukupuolisidonnaista. Lähinnä tuo oli vain vinkki sellaisille naisille, joiden miehet eivät siivoa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eli siis tuleeko se macho-olo siitä, että tuote on niin vaarallinen?

Minä en ainakaan väitä, että väitit, mutta komppaan silti fiksua Sivukujaa.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Osapuilleen näin. Ei edes kodin putkimiehessä, mikä sinällään on aikamoista myrkkyä tule mukana käyttöturvatiedotetta. Pieni präntti vain pullon kyljessä. (ei sillä, että tuonkaan mukana painettua materiaalia tulisi, mutta kuitenkin). :)

Amaaria kirjoitti...

Juup, voi olla, että nämä yhteiskunnan sukupuolittuneet käytännöt ovat vallanneet niin tajuntani, että näen niitä niissäkin teksteissä, joihin niitä ei ole ympätty, sori!

Sivumennen sanoen, minulle tulee usein machica-olo (macho + chica), mm. kun laitan autooni tuulilasinpesunestettä huoltamon pihassa -0-kelissä räntäsateessa sormet kylmästä valkoisina, takkini likastaen ja käteni konepellin alaisiin osiin verille repien. Vertailun vuoksi: pelkkä chica-olo tulee siitä, kun ajelutan pikku autoni vastapestynä ja kiiltelevän mustana Vianorille renkaanvaihtoon, sen sijaan että tekisin homman itse. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Minua taas on sanottu joskus machaksi. Joka taitaa olla jo aika paha asia, ainakin latinomiehen mielestä... ;)