En nyt jaksa tarkistaa olenko kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta en ole mielestäni koskaan käynyt varsinaisesti treffeillä. Tässä yhteydessä nyt tarkoitan treffeillä jotain sellaista asetelmaa, että ennestään tuntemattomat tai vain vähän yhteyksissä olleet ihmiset sopivat paikan ja ajan, jolloin ilmaantuvat samaan pisteeseen tarkoituksenaan päätellä, että onko toisessa seurustelukumppanimateriaalia. Tuo männäviikkoinen junakohtaaminen nyt oli ehkä lähinnä treffejä mitä minulla on ollut, mutta sekin oli lähinnä tunnin mittaisen ensitapaamisen ja junassa käydyn keskustelun jälkeen sovittu juttu. Että tulee syömään samalla reissulla kun vilkuilee sopivia lävistysmestoja.
Ajatushan lähti liikkeelle tätä lukiessa. Että mikä siitä deittailusta tekee niin rasittavaa? Millaista treffeillä on? Onko se oikeasti hyvä tapa aloittaa uusi ihmissuhde?
Omat viritelmät, säädöt ja seurustelut ovat kuitenkin aina alkaneet varsin luonnollisesti ilman mitään sen kummempia järjestettyjä tapaamisia ja yhteisiä aktiviteetteja. Koulun penkiltä, yhdistystoiminnan pyörteistä, viereiseltä paikalta junassa...
Olen aina luottanut siihen, että ei sitä kumppania etsimällä löydä (ja kolmen vuoden päästä tää blogi ei varmaan muusta kerrokaan kuin epätoivoisesta etsimisestä). Kannattaa vaan pitää silmät avoimena ja jutella mielenkiintoisille ihmisille jos tielle sattuvat. Ei ole vielä yksikään purrut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Toisilla jutut tuntuvat alkavan luontevasti vain "pyörimällä", kun taas itse on sellainen, joka käy treffeillä. Kerran eräs mies sanoi, että hänellä oli ekat treffit mun kanssa, ja ikää miehellä oli tuolloin 26v. Muuten kaikki suhteet olivat alkaneet baarissä pyöriskelystä, jotenkin huomaamatta. Tiedä sitten kumpi on "parempi" tapa, mutta kukin tyylillään.
Itse suosin treffejä, jos toinen on tavattu baarissa. Kiva tavata toinen myös selvinpäin, jotta näkee kuinka paljon ensikohtaamisessa on ollut viinan vaikutusta. Eikä tarkoitus ole heti löytää sitä elämänkumppania, riittää että toisessa on alkuun edes ystävä materiaalia, että ei olla ihan toisilta planeetoilta. Kyllä yhdet kahvit juo kenen tahansa kanssa. ;)
Pitäiskö sut viedä treffeille ;)?
Voi, se olisi kovin mukavaa. :)
Eikös se niin mene, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran? Tosin Lostis oli meitä jo kovasti parittamassa torstaina joten se saattaisi pahastua jos yht'äkkiä rupeammekin tapailemaan hänen selkänsä takana... :)
Ahaa,senkö takia se yritti saada mua paikalle :O ? Tosin, enpä tiie kuinka järkevää blogin kautta on lähteä treffeille....ainakaan mun.
En tiedä. Kovasti vaan sinua kehui ja ylisti koko illan. :)
Blogaaminenhan ei tietääkseni tee vielä kenestäkään lähtökohtaisesti sopimatonta treffiseuraa, mutta toisaalta: mistäs minä siitä mitään tietäisin.
Sinänsä on kuitenkin mielestäni yhdentekevää, että mistä kiinnostavan tyypin löytää: netistä, baarista vai kirjastosta. Tähän mennessä kyllä likipitäen kaikki tapaamani blogi-ihmiset ovat olleet varsin mukavia ja fiksuja, joten en noin niinkuin henkilötasolla näe asiassa mitään ongelmaa. Se, mitä blogeihin kirjoitellaan on sitten vain sopimuskysymys. :)
Deittaamisen sudenkuoppa on yleensä ennakkodotukset ja juurikin vaniljasuklaan omassa blogissaan kuvailema, jatkuva ajatustyöskentely deittaustilanteen aikana.
Se on niin tarkoitushakuinen tilanne, että väkisinkin miettii voiko kumpikaan saada osakseen oikeudemukaista kohtelua ja arviointia.
Ei etteikö se sinänsä toimisi, mutta tekis mieli sanoa, että mitä epätoivoisempi on, sitä vähemmän pitäisi deitata...
Jos käy paljon treffeillä, ongelmallista on sellaisten ihmisten tapaaminen, joita pitää vain kaverina. Mutta jotka harmillisen usein luulevat olevansa treffeillä - niin hyvässä kuin pahassa.
Onneksi en ole enää nuori. Se oli stressaavaa aikaa :-)
Juu, en nyt tarkottanut ihan tuota,kun meinasin ettei kannata blogin kautta lähteä treffeille. Toki voi, siinä missä muualtakin.
Ylipäätänsä, kaikkein ihanteellisin kohtaaminenhan on mahdollisimman luonnollinen tilanne; työkaveruus, harrastusten parissa, yms. Mutta jos noista piireistä ei kukaan ole edes millään tavalla sävähdyttävä, treffailu on lähes ainoa keino.Niin vastenmielistä ja rutiinia kuin se välillä onkin.
Ja samoja kokemuksia kyllä mullakin on ihmisistä, joita on blogimaailmassa tullut nähtyä livenä.Kerrassaan mukavia.
Mutta niin, siis tarkotin lähinnä sitä, että kun mun blogi on mikä on- keskittynyt kertomaan miehistä ja treffeistä-tuntuu jotenkin inhottavalta alkaa sitten vielä nykyistä enemmän sensuroimaan kirjoituksiaan.Ymmärrätkö? Sä tuskin haluat lukea itsestäsi ylimielisenä ja itserakkaana pidetyn sarjadeittajaajasinkun blogista :)
Minusta on oikeastaan varsin mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Ei ole niin sanotusti minusta kiinni. :) Kestän kyllä kritiikin (joka on sinänsä tervetullutta, me being so perfect etten oikein tiedä, miten voisin itseäni enää kehittää... ;) ja olen aina ollut suoraan puhumisen kannalla. Ei minua kiinnosta kiertoilmaisut ja vihjailut. Kyllä asioista täytyy voida keskustella ilman mitään "mitäköhän toi ajattelee jos mä sanon näin" -juttuja.
Ymmärrän kyllä pointtisi tuosta blogitreffijutusta, mutta turhaan sinä ainakaan minun puolestani varot tai pelkäät. Linkität vaan rohkeasti tai keksit minulle jonkun näppärän kirjainlyhenteen. :D
Ja mitä tuohon ylimielisyyteen ja itserakkauteen tulee, niin tosielämässähän ihmiset vasta todelliset puolensa näyttävät. Uskon kun näen. :)
Lähetä kommentti