Ensimmäinen yö

Lentokentällä oli varsin mukava tavata, vaikka laukun viivästyminen venyttikin odotustani liki tunnilla alkuperäisestä. Puolalainen oli ihan aidosti iloinen nähdessämme ja ryntäsi sen kummemmin mutkittelematta suoraan halaamaan. Juttukin luisti varsin sivakasti, joten tavallaan jatkoimme aika pitkälti juurikin siitä mihin viimeeksi jäimme. Hämmentävää.

Henkisellä tasolla meillä synkkaa ihan selkeästi yhäkin. Fyysisesti luonnostaan välillemme mitoittuva välimatka on hyvin pieni, eli jos nojailen parvekekaiteeseen, tulee hän vierelleni siten, että olkavarret juuri ja juuri liikahtaessa koskevat. Myös etäisyys, jolla toisistamme yleensä seisomme paljastaisi helposti ulkopuoliselle tarkkailijalle salattua tarinaa siitä, mitä välillämme on.

Niin. Käytän tässä ihan tietoisesti preesensiä. Sillä omalta osaltani - kuten tiesinkin - mikään ei ole juurikaan muuttunut. Tunteita on siirretty taka-alalle, mutta minnekään ne eivät ole hiipuneet. Periaatteessa tästä saattaa kehkeytyä vähintäänkin toinen samanmoinen odotus, kuin mitä olen itseni antanut sietää tähänkin asti. Sillä vaikka olinpaikkamme ja ajankohta ei ole tälläkään kertaa suotuisa, tässä olisi silti ainesta johonkin todella suureen.

Se, mikä tästä tekee elokuvakäsikirjoituksen arvoista mustaa draamakomediaa on, että Puolalainen tuntee eksäänsä kohtaan juurikin samoin. No, osaanpahan ainakin eläytyä kokemiinsa tunteisiin ja hänellekin tulee viimeistään selväksi se, mitä tunnen häntä kohtaan.

Kaikesta tuosta juttelimme yömyöhään, samalla sängyllä, kiinni toisissamme. Ihan olosuhteiden pakostakin - asumuksessaan kun on vain yksi 80cm sänky - mutta se lienee sivuseikka. Oli ihana huomata se henkinen yhteys, mikä välillämme vieläkin on ja että sama rehellisyys, jolla pystymme puhumaan toisillemme on säilynyt ennallaan. Olimme myös erinäisten silittelyjen jälkeen kirjaimellisesti puolen sentin päässä suutelemasta hyvinkin pitkään, mutta sanattomalla yhteisellä päätöksellä jätimme sen pois ohjelmasta. Mutta saatana soikoon sitä sähkön määrää!

Joten mitä nyt? Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen voin sanoa, ettei motivaatio odottamiseen ole hävinnyt minnekään. Hän on edelleen minulle kaikkea sitä, minkä vuoksi olisin valmis luopumaan, riutumaan, uhraamaan ja taistelemaan.