perjantaina, elokuuta 21, 2009

Loistoilta

Eilinen aamu oli varsin virkistävä lämpömittarin näyttäessä 2,6° viiden jälkeen herätessä... Aamubussilla Helsinkiin, asioiden fiksailua, iltapäivästä siskon miestä tapaamaan (ja hakemaan tämän kämpän vara-avain, couchsurffaan omassa kodissani). Hieman ruokatarpeita hallista ja kotiin kokkailemaan. Tarkoituksena oli suunnitella Vuokralaisen kanssa tulevaa reissua, mutta ilta menikin syödessä, viiniä juodessa ja juoruillessa. Taas vaihteeksi sellainen yhdistelmä, että ollaan molemmat periaatteessa samassa tilanteessa ihmissuhteissa, haemme samoja asioita, olisimme i'iltämme(?) varsin sopiva pari ja ulkoisestikin olisimme varsin toimiva ja "samantasoinen" pari. Ja intressit ja kiinnostukset mätsäävät ja, ja... Mutta kaipa se tarvisi sen kuuluisan kipinän siihen oheen vielä. :) Tietyllä tasolla typerää marmattaa tuollaisista asioista tällaisessa seurassa kun periaatteessa ratkaisu olisi siinä vierellä. Saa nähdä, mitä reissu tuo tullessaan. Kolmisen viikkoa aikaa yhdessä tien päällä.



Kivuliaan hyvä muistutus tämä on silti siitä, että missä elämäni oikeasti on. Ehkäpä sitä ensi vuonna jo asettuu tänne takaisin.

9 kommenttia:

oikeakielisyys kunniaan kirjoitti...

Mitä ihmeen ruokatarpeita? Tarkoittanet ruokatarvikkeita. Tarpeita ovat mm. paskantaminen, syöminen, nukkuminen jne.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Keskity seuraavaksi vaikka tapaani aloittaa virke sanalla "mutta". Taikka kolmen pisteen ylettömään käyttöön. Tai hymiöiden kirjoitettuun tekstiin kuulumattomuuteen. Tai siihen, että lausetta ei oikein voi kirjoittaa ilman verbiä. Myös sulkeiden liian runsas käyttö on ikävää. Ja liian pitkät lauseet ovat epäselviä luettavia.

Meinaan noita ruokatarpeita tulee sullekin vastaan vielä satoja, joten voi olla vähän kiire jos meinaa kaikille tuollaisesta asiasta mainita.

Ja jos nyt haluat jotain hyvää tehdä noilla ilmiömäisillä kielellisillä lahjoillasi, niin kerro, että onko ilmaisu i'iltämme ihan oikein. Sitä kuitenkin sentään ilmaisin kysyväni tuossa tekstissä.

Anonyymi kirjoitti...

Taisi se puolalaisen dumppaus ottaa koville, jos sitä koko eukkoa edes on olemassa. Tavis mikä tavis.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Hankalintahan siinä tilanteessa on se, että tänään viimeeksi sähköpostiviesti oli allekirjoitettu seuraavasti: "I don't know if I should tell you that but I kind of miss you ;-)"

Selkeys olisi kivaa. Mutta sellaista ylellisyyttä ei vaan aina ole tarjolla.

Annakoo kirjoitti...

mun mielestä on suht hanurista, että sää saat niin ku arvostel kaikkie anonyymien ja muiden kielioppivirheitä, mutta sua ei sitte saa.

ihan paskaa on tämä näin.

MUTTA! toisaalta täytyy tunnustaa sellainen jutska, että henkilö kohtaisesti pää sääntöisesti liitän toistuvat yhdys sana ja kieli oppi vammailut ko. henkilön älykkyyteen. yritän kuitenkin muistuttaa itselleni, että taustalla voi olla myös esim. lukihäiriö. (haha, mies ja alaston ase-leffassa tyyppi luki lehteä, jonka etusivun otsikkona paistatteli LUKIHÄRIÖ PARANTAA VOIDAAN.)

yhteenvetona sanoisinkin, että kielellä saa (ja pitää) leikkiä, JOS tietää säännöt.
yleensä sen huomaa tekstistä, kuka tietää ja kuka ei.

heippatirallaa sitte vaa. jeba.

iib kirjoitti...

Ruokatarpeet lienee murresana, kyllä meillä ainakin puhutaan ruokatarpeista viitaten ihan elintarvikkeisiin. Että sinänsä sanan käytöllä tai käyttämättä jättämisellä ei ole mitään tekemistä oikeakielisyyden kanssa.

Itseänikin kiinnostaa tuo ikien taivutus.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ruokatarpeet ovat ainakin itselleni tuttuja Kaakkois-Suomen alueelta tulevien sukulaisten arkikielestä. Ja koska en tästä syystä miellä sitä kielelliseksi virheeksi (ja koska tuossakin postauksessa olisi ihan oikeasti ollut asiallisempaakin huomautettavaa) niin täytyy pitää sitä blogilistalle laitettua "kommenttivihamielinen" -leimaa.

Oikea, vakiintunut tai rekisteröity (ja ei-paatoksellinen) nimimerkki myös vaikuttaa ihan selkeästi saadun vastauksen laatuun. Anonyymeille ei mielestäni tarvitse vastata oikein mitenkään, satunnainen nimimerkki nyt yleensä edes yrittää esittää itseään ja ansaitsee siten paremman vastauksen. Rekisteröity nimimerkki on taasen jo ihan kunnon kansalainen ja henkilö, joka omalla nimellään/nimimerkillään blogaa on ihan selkeästi tuolla vastauslistan kärjessä, mitä asiallisuuteen tulee.

jää Malesiaan pliis kirjoitti...

"Ulkoisestikin olisimme sopiva ja 'samantasoinen' pari."

Kirjoituksesi paljastaa syyn, miksi ainakin mulla henk koht menee välillä maku tän blogin lukemisesta.

Sinä tekosyvällinen ja omahyväinen paska, noin niin kuin kauniisti sanottuna. Onneksi et ole mun lähipiiristäni!

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Heh, lienet jo onnellisesti omassa keijuvaltiossasi, jossa ulkonäkö ei missään yhteydessä merkkaa mitään. Mutta muista, että ihmiset puhuvat. Myös siitä, jos mallinmitoissa oleva nuori neitokainen seurustelee kolmevitosen, kaljamahaisen ja rasvalettisen sänkinaaman kanssa.

Mutta jos et voi ymmärtää, että joidenkin mielestä tuossa on jonkinlaista tasoeroa ja että he saattaisivat siitä kavereilleen tyttöjenillassa puhua, niin minulla ei ole mitään lisättävää tähän. :)