keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Tunneraunio

Mun elämässäni on jotain ihan oikeasti väärin. Mitätön asia, joka kuitenkin on niin syvälle uurrettu ihmisen sisimpään, ettei sitä koskaan voi sieltä irroittaa. Sen voi jakaa toisen kanssa. Sen voi antaa lapselleen. Raamatussa sitä kuvaillaan vanhahtavan kauniisti toteamalla, että vaikka puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Myönnän, että elämä ilman rakkautta olisi synkkä ja ankea. Rakkaus värittää elämän, täyttää sielun ja nostattaa mielen. Rakkaus, jonka voi pyyteettömästi antaa palkitsee tavalla, jota ei voi sanoiksi pukea. Rakkautta, jonka on menettänyt voi muistella kaiholla. Rakkaus, jota olet saanut osaksesi säilyy ikuisesti osana sinua.

Mutta rakkaus, jota et kykene toiselle antamaan vain rutistaa keuhkoistasi ilman ja langettaa sinut tyhjyyteen, jossa ei ole valoa taikka onnea.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaus jota et kykene antamaan juuri sille tietylle ihmiselle, rutistaa keuhkoista ilman. Rakkautta voit hengittää sisään ja ulos jokaisella hengenvedolla.

Mielen tasolla on h:tin vaikeaa päästää irti rakkaasta ihmisestä. Tiedän...

Rakkaus ei aiheuta kipua...Odotukset, joita toinen ihminen ei täytä (koska hän ei rakasta) aiheuttavat kipua.

Voimia ja tsemppiä! :)

Minttu