perjantaina, elokuuta 28, 2009

Uusia tuulia

Tietyllä tasolla tuo tyydytystä olla oikeassa. Oikeastaan ollaan Puolalaisen kanssa pari iltaa sitten keskusteltu myös kilpailuviettini puutteesta perinteisissä kilpailulajeissa, mutta sen monista muista manifestaatioissa. Päälimmäisenä ehkäpä juurikin se oikeassa olemisen osoittaminen ja sen kyllä allekirjoitankin varsin herkästi. Jos siis olen kohtalaisen varma siitä, että minulla on tiedossa se oikea tai parempi ratkaisu tai muuten vaan kyseenalaistan toisen tietämyksen aiheesta.

Mutta kuitenkin. Juttelimme sitten myös henkilökohtaisesta kehittymisestä ja Puolalainen mainitsi ohimennen siitä, miten hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtää asioita, joita hän ei aiemmin tajunnut. Pienen vänkäämisen jälkeen sitten hänen suustaan pääsi pääpiirteittäin seuraavanlainen toteamus: hän aikanaan "fell for me", osittain siitä syystä että olin hänelle kaikkea, mitä silloinen seurustelusuhteensa ei ollut. Kaikkea mitä hän oikeastaan toivoi. Silloin hän ei kuitenkaan ollut sanojensa mukaan valmis sen asteiseen sitoutumiseen, joten hän palasi entiseen elämäänsä. Siihen, minkä muut ymmärsivät kyseenalaistamatta. Siihen mikä oli tuttua ja turvallista, mutta lopulta teki hänet onnettomaksi.

Ihan vaan soveliaisuussyistä en ottanut puheeksi asiaa, mutta aika pitkälti tuolla linjallahan olen koko ajan ollutkin jollain tasolla... Että neiti tarvitsee vain aikaa.

1 kommentti:

Antsu kirjoitti...

Tuohon oikeassa olemisen osoittamiseen on helppo yhtyä!