maanantaina, elokuuta 03, 2009

I love you, man!

Loistava leffa. Pidin kovasti leffan tunnelmasta ja huumorista. Osaan myös erittäin hyvin samaistua päähenkilöön, sillä tunnistan itsessäni hieman samanlaisia ominaisuuksia.

Ehkä silmiinpistävämpinä on hyvien miespuolisten kavereiden suhteellinen vähyys. Olen aina tullut paremmin ja helpommin toimeen naisten kanssa. Miehille ominainen käyttäytyminen, jota leffassakin parodioidaan varsin onnistuneesti, on aina tuntunut itselleni hieman vieraalta. Joviaalina ihmisenä sitä kuitenkin mukautuu helposti porukkaan ja mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Mutta sellainen henkinen yhteys syntyy huomattavasti helpommin naisiin. En tiedä mikä siinä on taustalla, mutta jollain tasolla vaan synkkaa paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ihan vain kavereina tai ystävinäkin.

Ehkäpä ainoana haittapuolena on toisinaan kuunnella naispuolisten ystävien avautumisia miessuhteistaan. Siis jos itse edes jossain vaiheessa olisi voinut kuvitella jotain enemmän itsensä ja sen toisen välille. Ja miehethän kuvittelevat.

Mutta muutamaankin kertaan olen kuullut panettelua siitä, miten kyseiset naiset vertailevat miessäätöjään minuun ja tulee vähän sellainen olo, että olisi työhaastattelussa, jossa minulle kerrotaan, että olen selkeästi paras hakija, mutta en saa paikkaa. Itseasiassa olen sen verran hyvä hakija, että kaikkia tulevia hakijoita voi hyvin verrata minuun, mutta silti minulle ei tarjota paikkaa.

Tietenkin se hieman lohduttaa, kun toinen harmittelee siinä samassa, että jokin ei vaan ole kolahtanut siinä mielessä. Että edes rationaalisella tasolla toinen toivoo tuntevansa jotain enemmänkin.

Mutta tässä palataan sitten taas sen perusasian äärelle, jota lienen toitottanut useasti aiemminkin: tunteitaan olisi kiva voida hallita, mutta siinä samalla niistä katoaisi kaikki se lumo, mikä niihin liittyy.

2 kommenttia:

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Roolista mieskavereiden joukossa voin sanoa, että jos ei ole alkoholin kuluttaja eikä tunne vetoa päihtymisen jaloon taitoon, saa todella tylyn stigman kantaakseen - varsinkin opiskeluaikana.

Et yksinkertaisesti kuulu joukkoon A, kun et "osaa" kännätä, sekoilla ja julistaa itseäsi vastuuttomaksi, koska "piti juoda tuhti känni, kun siltä tuntui, en mä muista mitään, oli hauskaa".

Yliopistossa sain jatkuvaa painostusta, vitsailua ja ihmetystä, kun en ollut niin kuin muut. "Miten sä selviit ilman ajatusten nollausta, miten ihmeessä, eiks sun pää paukahda".

Alkoholi on aikamoinen rituaaali ja jopa miehuuden määrittäjä miesten kesken.

Olet neiti, jos et uskalla virittäytyä arvaamattomalle tasolle, jolloin voi sanoa/tehdä mitä tahansa, joka annetaan huomenna automaatisesti anteeksi, jos mitään edes muistetaan. Sumea veljeys, seikkailua.

Monet miehet tuntevat tulleensa loukatuksi, jos joku kaveri ei juo heidän kanssaan. "Se ei tykkää meistä".

Minusta taas humalassa ollessa ns "suora puhe" on nimenomaan pelkuruutta.

Anonyymi kirjoitti...

Siis joko oot ehtinyt nähdä sen puolalaisen ihanuuden vai not?

T: utelias