Perheonnea

Tänään oli vuorossa mielenkiintoinen ja avartava luontoseikkailu pääkaupunkiseudun äärilaidoille, jossa exä pitää majaansa miehensä ja lapsensa kanssa. Exän kanssa välit ovat olleet aina hyvät erosta saakka mutta miehensä kanssa meillä on jotenkin ollut aiemmilla kerroilla hieman vaivautuneet välit. Oli kuitenkin mukava huomata, että kaikki kitka on vuosien saatossa hävinnyt ja tulimme varsin sutjakkaasti toimeen keskenämme. Eikä siinä mitään, tutustuinhan häneen jo exän kanssa seurustellessamme ja aina on vaikuttanut hyvältä tyypiltä. Mutta ihan ymmärrettäväähän se on, että olo ei tunnu ihan täysin luontevalta kun seurustelujen välillä ei juurikaan ollut aikaa.

Mutta oli hauska jutella, kokkailla, hengailla, katsella lomakuvia, viihdyttää lasta, juoda hieman olutta ja oikeasti tuntea, että menneet ovat menneitä. Välitöntä perhe-elämää, josta kumpuava onnellisuus tarttuu hihansuihin ja hiusten kärkiin.

ExExäkin sai esikoisensa tässä kuukausi sitten. Tosin siitäkin piti lukea facebookista ja kuulumisten vaihdot ovat jääneet aika vähäiselle ja edellisen kerran tapasimme ennen Intianreissuani, vähän sen jälkeen kun hän oli kihlautunut. Ja miehille tyypilliseen tapaani en edes huomannut koko sormusta. :D

Ja vaikka vilpittömästi olenkin onnellinen molempien puolesta, niin silti jossain takaraivossa kytee ajatus, joka on hieman kateellinen tahi katkera. Ei kummallekaan suoranaisesti, mutta koko tälle maailmankaikkeudelle. Kun en todellakaan tiedä, että koska itse pääsisin vastaavasta onnesta nauttimaan.

Mutta huomenna lapsenvahdiksi siskonpojalle. Eihän miehillä biologisessa mielessä mikään kiire ole.