sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

This space intentionally left blank

Minulla on tyhjä olo. Vetämätön. Ontto.

Eikä kyse ole tällä kertaa edes krapulasta, vaan mielen täyttää jonkinlainen kaipuu. Lieko sitten jonnekin kaukaisille maille vaiko jonkun viereen, en osaa sanoa. Vaikka molemmat varmasti asiaan auttaisivatkin.

Ehkä se johtuu osaltaan siitä, että vaikka olenkin palannut niinsanottuun kotiini, ovat kaikki ne läheisimmät ystävät jossain toisaalla. Ja salaa toivon, että edes joku niistä mukavista ihmisistä, jotka tässä lähimaastossa vaikuttaa, olisi innostunut näkemään minut ja tekisi sen suhteen aloitteen. Vaikka onhan puolitoista vuotta melko pitkä aika olla poissa ja siinä ajassa ne satunnaisemmat kaverisuhteet varmasti kariutuvatkin. Muutamiin olen yrittänyt olla yhteydessä ja paria tavannutkin, mutta silti. Olisihan se kuitenkin mukavaa, että soittaisi joku muukin kuin lehtimyyjä ja että edes joku sivulauseessa viittaisi, että on edes vähän ollut ikävä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No voi ei, tosi tylsä tunne sinulla - piristyhän! En tiedä onko tästä viestistä mitään iloa sinulle ja, olenko ylipäätään henkilö joiden toivot ottavan yhteyttä. Olemme kyllä joskus vuosia sitten tavanneet - useastikin. Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää. Häntä pystyyn ja turha ruikuttelu syrjään!!!

Anonyymi kirjoitti...

Mites se opinahjo?

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, oisko kuule kyseessä palaajan kulttuurishokki? Kun palaa tuttuun ja entiseen, mutta mikään ei olekaan niin kuin ennen? Anttilan kassat on tylyistä tylyimpiä, kadut autioita ja ihmisten tavat ärsyttäviä. Ja mikä pahinta, oma kalenteri on aivan tyhjä ja kaikilla tutuilla niin täysi etteivät ennätä näkemään...

Itsellä ainakin maailmalta palatessa kulttuurishokki oli huomattavasti suurempi kuin sinne mennessä. Pähkäilin sen johtuneen siitä, että maailmalle mennessä odotti kaikkea uutta ja jännää, kotiintullessa taas ei ollut varautunut asioiden muuttuneen, kun kaiken piti olla normaalia ja tavallista ja tuttua. Isoin muutos oli tietysti tapahtunut omassa itsessä, mutta en sitä silloin alkuun tajunnut.

Kun taas sai kiinni "maan tavoista" eli arjen rullaamaan, rupesi muutenkin sujumaan. Ja tuttavien kalentereistäkin löytyi kyllä tilaa, kun sinne tapaamisia ehdotteli. :-)