En voi sanoa, että minulla olisi ongelmaa. Mutta pääni sisällä saattaa pienoinen sellainen kyteä. Nimittäin tapasin taas kerran Vuokralaista. Olin jo aloitellut kaverin kanssa puistossa kauniin kesäpäivän kunniaksi, mutta puoli yhdeksän maissa sain häneltä puhelun. Että josko lähtisin yksille kun hän töiltään kerrankin kerkeää. Ja lähdinhän minä.
Istuimme vierekkäin terassilla jutellen kunnes yht'äkkiä hän nostaa jalkansa reiteni päälle. "Sori mun pitää vähän lepuuttaa mun jalkoja" taisi olla kommenttinsa siinä vaiheessa.
No, jutustelimme siinä sitten terassin sulkeutumiseen asti ja lopuksi vielä saatoin hänet kotiovellensa. Kun tuossa viereisellä kadulla kuitenkin asuu. Keskustelu sivusi taas vaihteeksi sitä kuinka sopivia toisillemme olisimmekaan, mutta kumpikaan ei varsinaisesti osannut sanoa, miksi olemme kuitenkin vain pelkkiä ystäviä. Halasimme ja erosimme.
Mielessäni kuitenkin edelleen leijuu ajatus siitä, miltä tuntuisi olla juuri tällä hetkellä hänen kanssaan. Yhdessä, lähekkäin. Ei välttämättä edes tehdä tai sanoa mitään. Olla vain. Koskettaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Äh. Sun olis pitänyt suudella sitä.
Niin. Kävi kyllä mielessä. Mutta samalla kävi mielessä myös se, kuinka tehokkaasti tuollainen toiminta saattaa pilata hyvän ystävyyden.
Ja hänellä on edelleen hallussaan pari esinettä, jotka hän muuttaessa vahingossa pakkasi omiin tavaroihinsa. Olisin hyvin voinut edelliselläkin kerralla ottaa ne mukaani, mutta ajattelin, että "unohdettuina" niilläkin olisi vielä suurempi funktio. Että voi halutessaan tehdä tikuista asiaa ja nähdä uudelleen. Kertonee sekin jotain.
Lähetä kommentti