maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Tulvaportti

Kaikille lienee tuttua kauraa ne ihmissuhteiden kuivat ja vähän tapahtumarikkaammat kaudet. Eli kun ei ole mitään tahi ketään, ei tosiaan ole mutta sitten kun jotenkin onnistuu repäisemään jotain pient käyntiin on oven takana jo ruuhkaksi asti ihmisiä.

Tai ruuhka nyt lienee vähän liioiteltu termi, mutta viime viikolla sain sähköpostia henkilöltä, jonka kanssa hieman juttelin erään kirjan julkkareissa. Olimme tavanneet kerran aiemminkin virallisissa merkeissä, mutta mielestäni siinä ei ollut mitään sellaista, että olisi pitänyt perään huudella. Mutta sain kuitenkin viime viikolla häneltä sähköpostia. Viaton viittaus edeltävänä päivänä käytyihin keskusteluihin, sinänsä merkityksetön kysymys ja yleistä ihastelua säästä. Eli juuri sellainen viesti joka ei välttämättä tarkoita mitään, mutta herättää kysymyksiä.

Ja tänään sitten saan sähköpostia, jossa vain kummastellaan sen tarkemmin erittelemättä osapuilleen, että unet ovat kummia, niihin voi eksyä mitä erikoisimpia henkilöitä mielenkiintoisissa yhteyksissä ja että ne voivat olla miellyttävällä tavalla hämmentäviä.

Ikään kuin asiasta olisi jäänyt jotain epäselväksi, pyysin kuitenkin tarkennusta vielä siihenkin. Kuumia tunnelmia, haluttomuutta herätä, työpäivän mittainen kestovirnistys ja kiitokset virkistyksestä. Just.

No, leikitään mukana. Eihän sitä kai nyt voi olettaa, että minä mukamas stalkkaisin hänen relationship statuksensa facebookista ja siten tietäisin että hän seurustelee. Tavallaan kiinnostaisi, että kuinka pitkälle asian voi viedä ennen kuin tuo poikaystäväkortti pelataan. Jos vaikka oppisi taas jotain uutta naisten ajatusmaailmasta.

5 kommenttia:

heta kirjoitti...

Älä nyt TK taas lähde näihin! Naisethan vedättää näitä hm.. vaarattomia miehiä. Onhan sulla jo kokemusta näistä, eikö.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Joo, on kokemusta, mutta en vieläkään ole täysin perillä siitä että miksi he näin tekevät. Varmasti osasyynsä on itsetunnon buustaamisella, "vaarattomalla flirttailulla" tai markkina-arvon testaamisella, mutta elättelen edelleen toiveita että taustalla olisi jotain syvällisempääkin.

Henkilö itsessään on sellainen, etten osaisi kuvitella mitään sen vakavampaa hänen kanssaan ja todennäköisesti juuri siksi hän onkin kiinnostunut. Kun on vielä siinä iässä, että pitää ottaa kusipäiltä henkisesti turpiin ennen kuin alkaa kunnolliset miehet oikeasti kelvata. Ja jostain kumman syystä tuossa yhtälössä toimii täysillä se, että mitä etäisempi ja välinpitämättömämpi häntä kohtaan on, sitä enemmän toinen takertuu. Periaatteessa siis vähän sama asetelma kuin Fantasian kanssa vuosi sitten, joskin ilman fyysistä vetovoimaa omalta puoleltani.

Tiina kirjoitti...

Tohon naisten ajatusmaailmasta oppimiseen on pakko huomauttaa, että meitä naisiakin on aika monenlaisia. Jos nyt joku nainen vedättää tai heittää poikaystäväkortin vasta jossain tietyssä tilanteessa, niin en usko, että opit ainakaan minun ajatusmaailmastani naisena yhtikäs mitään.
Voi tietty olla, että minä olen jotenkin tosi poikkeava yksilö ja kaikki muut naiset samanlaisia. ;D

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ehkä pointti on siinä, että kun niitä tulee eteen jatkuvalla syötöllä ja jopa enemmän kuin vapaita (tuollaisessa yhteydessä) niin sitä rupeaa vaan miettimään että miksi näin. En ole yleistämässä sitä kaikkiin naisiin, mutta näistä omalle kohdalle sattuneista olisi kiva löytää jokin yhdistävä tekijä.

Annakoo kirjoitti...

mun kaveri piti statusta (ja pitää vieläkin) eron jälkeen välttyäkseen kummemmilta uteluilta ja selittelyiltä.
suhdestatuksen vaihtaminen, kun voi yltyä joskus jopa siihen, että sukulaisesi ja ystäväsi "huutavat" seinälläsi henkilökohtaisia asioitasi ja tappelevat niistä. tällainen tuli vastaan toisen kaverin sivulta.
en lähtis laittamaan kaikkia kortteja nyt facebookin varaan.

oispa kiva, jos tää tyyppi ei ois varattu.