Isoäidille

Pari minuuttia sitten sain puhelun ja jo äitini äänensävystä arvasin heti, että mitä on tapahtunut. Isoäitini on poistunut keskuudestamme. Kolmen viikon päästä hän olisi täyttänyt 95v.

Tavallaan tieto tuli helpotuksena, sillä ehkäpä hän saa dementian viemät muistonsa, näkönsä ja liikuntakykynsä takaisin tuonpuoleisessa. Eikä syöpäkään enää häntä vaivaa. Ikäväähän kuoleminen aina on, mutta kun henkilö ei tunnista omia lapsiaan (lastenlapsista puhumattakaan), kärsii kovista kivuista ja on kituutellut jo monta vuotta sellaisessa kunnossa, että hänestä joutuu ympärivuorokautisesti pitämään huolta, niin kyllä helpotus on suuri koko lähipiirille. Eikä voi ainakaan sanoa, että kuolema olisi tullut kenellekään yllätyksenä.

Muistoissani olet kuitenkin kotisi pihalla pelaamassa sulkapalloa ja leipomassa meille pannukakkua. Hyvät asiat jäävät elämään vaikka fyysinen taivallus loppuu. Lepää rauhassa, mummi.