Pihalla

Vartaloni on viime päivinä haahuillut tilanteesta toiseen ilman aivojeni täysipainoista seuraa. Osin varmasti siitä syystä, että olen ollut hieman kipeänä ja nukkunut keskimäärin 13-tuntisia yöunia tuntien oloni silti väsyneen tokkuraiseksi, osittain taas varmaankin johtuen yleisestä päättämättömyydestä ja jumituksesta.

Lauantain blogimiitti meni aika tavalla haamuillessa, vaikka olikin mukava tavata tuttuja. Olin puolikuntoinen ja holittomalla linjalla sen takia (mutta kun juo kokista ja appelsiinimehua baarissa, niin kukaan ei kysele mitään). Eilen puolalainen kävi vielä hakemassa joululahjansa täältä kämpiltä, joimme teetä ja nukuimme puoliunessa pienet päiväunet sylikkäin, jonka aikana totesin hänelle, että - fyysisessä mielessä - hän tuntuu sopivan niin hyvin vierelleni, että voisi vaikka kuvitella meidän olevan luodut toisillemme. "Okay, that's probably one of the weirdest compliments I've ever had...", hän totesi hieman tokkuraisena ja puristi hellästi kättäni. Sellaisia hetkiä, joiden vaan soisi jatkuvan. Varttia vaille yhdeksän sitten saattelin hänet matkoihinsa pakkaamaan ja pänttäämään tämänpäiväiseen tenttiin. Vartin päästä tästä yökseni päätyi henkilö, joka vain vahvisti sen, että oikeasti toiset ihmiset vain sopivat fyysisesti paremmin toisilleen.

Ruumiillinen ankeus vaikuttaa myös henkiseen puoleen ja muutaman päivän ajan on vain tuntunut, että katselen omaa elämääni huurteisen ikkunalasin läpi, joka lähempää tarkastellessa vain huurtuu enemmän hengitykseni voimasta.