Matkaan

Viimeiset päivät ovat kuluneet pakkaillessa ja säätäessä. Mutta illalla on lähtö ja seuraavan kerran minusta kuulette varmaankin Thaimaasta. Tai Indonesiasta. Tai Malesiasta. Tai Laosista. Tai Vietnamista. Tai kyllä te käsitätte.

Matkasuunnitelmaa kun ei kovin tarkasti ole laadittuna. :)

Känniblogaus

Tuo viimeyönä aamuneljän tienoilla kirjoitettu teksti... Täytyy kyllä myöntää, etten aamusta ollut yhtikäs varma siitä, että oliko se viimeöinen teksti millään tasolla koherentti tai edes luettava. Sisältöäkään en muistanut suurimmilta osin.

80% Viru valge on todellakin arvaamatonta.

Uusia tuulia

Tietyllä tasolla tuo tyydytystä olla oikeassa. Oikeastaan ollaan Puolalaisen kanssa pari iltaa sitten keskusteltu myös kilpailuviettini puutteesta perinteisissä kilpailulajeissa, mutta sen monista muista manifestaatioissa. Päälimmäisenä ehkäpä juurikin se oikeassa olemisen osoittaminen ja sen kyllä allekirjoitankin varsin herkästi. Jos siis olen kohtalaisen varma siitä, että minulla on tiedossa se oikea tai parempi ratkaisu tai muuten vaan kyseenalaistan toisen tietämyksen aiheesta.

Mutta kuitenkin. Juttelimme sitten myös henkilökohtaisesta kehittymisestä ja Puolalainen mainitsi ohimennen siitä, miten hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtää asioita, joita hän ei aiemmin tajunnut. Pienen vänkäämisen jälkeen sitten hänen suustaan pääsi pääpiirteittäin seuraavanlainen toteamus: hän aikanaan "fell for me", osittain siitä syystä että olin hänelle kaikkea, mitä silloinen seurustelusuhteensa ei ollut. Kaikkea mitä hän oikeastaan toivoi. Silloin hän ei kuitenkaan ollut sanojensa mukaan valmis sen asteiseen sitoutumiseen, joten hän palasi entiseen elämäänsä. Siihen, minkä muut ymmärsivät kyseenalaistamatta. Siihen mikä oli tuttua ja turvallista, mutta lopulta teki hänet onnettomaksi.

Ihan vaan soveliaisuussyistä en ottanut puheeksi asiaa, mutta aika pitkälti tuolla linjallahan olen koko ajan ollutkin jollain tasolla... Että neiti tarvitsee vain aikaa.

Surffikärpänen

Ensi maanantaina lähtee lento ja matkakuume alkaa olla jo kohtalaisen korkealla. Viimeisin innostus olisi surffaamaan opiskelu Indonesiassa. Laineiden ja kelien pitäisi olla kohtalaisen suosiollisia... :)

Roikkumista

Puolalainen.

Voi vittusaatanahelvettiperkelejumalauta. Eikö se voisi jo loppua?

Ollaan nyt juteltu skypessä useampana iltana ja oma henkilökohtainen fiilikseni hänen tunteistaan on se, että siellä selkeästi on jotain väpinää tähän suuntaan. Sähköposteja, joissa mainitsee, ettei tiedä pitäisikö hänen sanoa sitä, mutta että hän kaipaa minua. "You don't know how nice it makes me feel to hear that" kommenttina siihen, kun kerroin pitäväni hänen kanssaan juttelusta jonkin jutustelun päätteeksi.

Ja viimeiseksi tänään hyvää yötä toivottaessa kun hän kysyi, että olisiko minulla "any nice goodnight thoughts". Vastasin siihen "I don't know if it would be a nice thought  that you are on my mind.", johon hän esitti jatkokysymyksen "should I ask if I reside there in any particular way?", jolloin kehoitin häntä lukemaan tekstin, jonka olin hänelle viime vuonna syntymäpäivälahjaksi antamani Marimekon olkalaukun nimilapun taakse kirjoittanut.

Kävimme keskustelua tuosta lapusta Norjassa käydessäni ja hän totesi löytäneensä viestini vasta muutama kuukausi sitten. Viesti itsessään oli kirjoitettu suomeksi ja ellen aivan väärin muista, niin se meni sanatarkasti seuraavasti: "Sinulla on aina paikka minun sydämessäni".

"Well, if I can reveal you a secret
you are 'on mine' as well"

--

Ei sillä, että voisin tunnetasolla oikeasti toivoa tämän loppuvan. Olo on hänen suhteensa parempi kuin se on ollut ensinkään sitten syyskuun.

On käsittämätöntä, miten voimakkaasti yksi ihminen voikaan kynnenjälkensä painaa toisen sydämeen.

Tekosyvällinen ja omahyväinen paska

Hih, hupaisia nuo anonyymien kommentit toisinaan, mutta saapahan loistavaa materiaalia blogin kuvaukseen.

Mutta tuosta samantasoisuudesta ja ulkonäöstä vielä... Mielestäni sinkkuelämää -sarjassa tuota käsiteltiin varsin hyvin Charlotten ja Harryn suhteessa jonkin riidan keskellä kun Charlotte tuo esille sen seikan, että ihmiset katsovat heitä ja miettivät "how the hell did HE hook up with her?".

On ymmärrettävää, että tuollainen asia on tabu normaalissa keskustelussa ja sitä ei ole soveliasta mennä kritisoimaan toisen miestä/naista vain ulkonäön perusteella. Mutta kuten tuolla kommenteissakin mainitsin, ihmiset puhuvat. Se, että itse ääneen lausuu noita ajatuksia, joita ulkopuoliset pohdiskelevat päisään ei mielestäni tee minusta mitenkään omahyväistä. Enkä edes ole valmis allekirjoittamaan väitettä, että esteettisiä asioita arvostava ei voisi olla syvällinen. En myöskään ole mielestäni koskaan väittänytkään olevani mitenkään syvällinen ihminen, joten "kritiikki" on sinällään jo hieman arveluttavaa.

Olisi silti kiva tietää, että jos tahtoisi mahdollisesti tulevalta puolisoltaan vastaavaa älykkyyttä, huumorintajua ja arvoja niin miksi ulkonäkö pitäisi jättää tuolta listalta pois? Miksi muita asioita saa vaatia, mutta ulkonäkö olisi jotenkin pyhä asia? Tekisikö se minusta altruistisemman ja syvällisemmän henkilön, jos seurustelisin ruvettuneen muurahaiskarhun näköisen ja oloisen naisen kanssa?

Absolut torr

Joskus aikanaan hehkuttelin täällä nimellä Triple Dry apteekeissa myytävää tuotetta. Silloinkin kommenttilaatikossa tuli esille tuo otsikon tökötti ja kun sitä Ruotsista saa alle puoleen hintaan (n. 5€) niin ajattelin napata yhden putkilon kokeeksi mukaan. Ensimmäinen käyttökerta oli yhtä tuskallista kuin monesti netissäkin on kuvattu. Itse jouduin pesemään puolessavälissä yötä pakkauksen ohjeen mukaisesti tökötin pois kainaloista kun kirvely oli sen verran voimakasta. Tehokasta se kyllä oli ja toisella käyttökerralla ei enää mainittavaa kirvelyä ollut. Ja ainakin neljä päivää ovat kainalot pysyneet kuivina. Tehokkaampaa kuin Triple Dry, joka sekin kyllä toimii päivän-pari ihan ilman mitään ongelmia. Kaipa näitä voisi vuorotella, Triple Dry kun käsittääkseni muodostaa ihohuokoseen geelimäisen tulpan, joten hiki, joka normaalisti erittyisi kainalosta erittyykin jostain muualta. Absolut Torrin alumiinikloridi taasen sulkee ihohuokoset, jolloin vaikutus on lopulta sama: hiki erittyy muualta kropasta.

Kuitenkin, kannattaa mielestäni kokeilla ensin Triple Dry:tä ja jos halajaa vielä tehokkaampaa niin Absolut Torr toimii hyvin, joskin saattaa hyvinkin todennäköisesti aiheuttaa ihoärsytystä ensimmäisillä käyttökerroilla.

District 9

Toisinaan sitä jo leffan synopsista lukiessa tietää, että tulee teoksesta pitämään. Näin kävi myös District 9:n kohdalla. Loistava scifi-pätkä, jossa kerrankin ihmiskunta toimii juurikin siten, miten menneisyys antaa olettaa. Leffa tarjoaa myös ajateltavaa siinä mielessä, että elokuvan alienit ovat ihan samassa asemassa kuin monet väestöryhmät ympäri maailmaa edelleen. Myös tietynlainen kultuurinen ymmärtämättömyys, joka kumpuaa vieraan pelkäämisestä, on hyvinkin todellista ja tätä päivää.

Erittäin suositeltavaa katseltavaa. Tulee ensi perjantaina ensi-iltaan.

Loistoilta

Eilinen aamu oli varsin virkistävä lämpömittarin näyttäessä 2,6° viiden jälkeen herätessä... Aamubussilla Helsinkiin, asioiden fiksailua, iltapäivästä siskon miestä tapaamaan (ja hakemaan tämän kämpän vara-avain, couchsurffaan omassa kodissani). Hieman ruokatarpeita hallista ja kotiin kokkailemaan. Tarkoituksena oli suunnitella Vuokralaisen kanssa tulevaa reissua, mutta ilta menikin syödessä, viiniä juodessa ja juoruillessa. Taas vaihteeksi sellainen yhdistelmä, että ollaan molemmat periaatteessa samassa tilanteessa ihmissuhteissa, haemme samoja asioita, olisimme i'iltämme(?) varsin sopiva pari ja ulkoisestikin olisimme varsin toimiva ja "samantasoinen" pari. Ja intressit ja kiinnostukset mätsäävät ja, ja... Mutta kaipa se tarvisi sen kuuluisan kipinän siihen oheen vielä. :) Tietyllä tasolla typerää marmattaa tuollaisista asioista tällaisessa seurassa kun periaatteessa ratkaisu olisi siinä vierellä. Saa nähdä, mitä reissu tuo tullessaan. Kolmisen viikkoa aikaa yhdessä tien päällä.



Kivuliaan hyvä muistutus tämä on silti siitä, että missä elämäni oikeasti on. Ehkäpä sitä ensi vuonna jo asettuu tänne takaisin.

Tuttua

Jollain tavalla huvittaa tämä tilanteen yhdenmukaisuus viimesyksyiseen. Lähinnä tunnetasolla siis. On edelleen epäselvää, mitä Puolalaisen suhteen haluaisin, vaikka järki on ihan samalla tasolla koko juttua vastaan kuin silloinkin. Viimeeksi lähdin osaltaan pakoon myös työperäistä vitutusta, mutta jollain tasolla varmasti kaipasin täysin uusia ympyröitä myös pään selvittämiseksi. Katsotaan onnistuisiko tällä kertaa paremmin unohtamaan... :)

Tunneraunio

Mun elämässäni on jotain ihan oikeasti väärin. Mitätön asia, joka kuitenkin on niin syvälle uurrettu ihmisen sisimpään, ettei sitä koskaan voi sieltä irroittaa. Sen voi jakaa toisen kanssa. Sen voi antaa lapselleen. Raamatussa sitä kuvaillaan vanhahtavan kauniisti toteamalla, että vaikka puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

Myönnän, että elämä ilman rakkautta olisi synkkä ja ankea. Rakkaus värittää elämän, täyttää sielun ja nostattaa mielen. Rakkaus, jonka voi pyyteettömästi antaa palkitsee tavalla, jota ei voi sanoiksi pukea. Rakkautta, jonka on menettänyt voi muistella kaiholla. Rakkaus, jota olet saanut osaksesi säilyy ikuisesti osana sinua.

Mutta rakkaus, jota et kykene toiselle antamaan vain rutistaa keuhkoistasi ilman ja langettaa sinut tyhjyyteen, jossa ei ole valoa taikka onnea.

Helsinkiin

Viikonlopuksi pääkaupunkiin. Mukavaa vaihtelua tähän pikkukaupungin tuskastuttavaan tapahtumattomuuteen. Pitää vielä hoidella hieman asioita sielläkin ennen matkaa, mutta hyvin väljällä aikataululla ollaan liikenteessä. Pitäisi varmaan nähdä tuttujakin siinä samalla kun taas reiluksi puoleksi vuodeksi lähtee.

Onko maalla tylsää? #4

En tiedä, mutta odotan kauhulla taas uuden Big Brother-kauden ja kouluammuskelujen alkamista. On täysin kiistatonta, että parin vuoden Big Brother-altistuksen jälkeen alkoi Suomessakin kouluammuskelut yleistyä ja kaksi viimeisintä ovat kummasti ajoittuneet juuri Big Brotherin tuotantojen kanssa samaan ajankohtaan. Tämä ei voi olla sattumaa! Kolmatta tuotantokautta ehti kulua vain vajaa kuukausi kunnes Kauhajoella alkoi rätistä. Pekka-Eric sentään seuraavalla tuotantokaudella jaksoi miltei kauden loppuun asti pimahtamatta, mutta silti en voi ymmärtää, miten ihmiset ovat niin täydellisen sokeita tästä syy-seuraussuhteesta. Tämä ei voi olla sattumaa. Ensin yhdeksän, sitten yksitoista. Monenko viattoman lapsen pitää vielä menettää henkensä, ennen kuin virkavalta alkaa toimia?

Myös muualla maailmassa on selkeästi havaittavissa sama ilmiö: Winnenden Saksassa yhdeksännellä tuotantokaudella, Virginia Tech USA:ssa kahdeksannen tuotantokauden mainostuksen alkaessa... Miksi elämää ei arvosteta? Ovatko mainostulot ihmishenkien arvoisia?

Tällaiset turhat riskit ihmisten mielenterveydelle pitäisi kieltää välittömästi! On täysin edesvastuutonta antaa mediayhtiöiden mädättää ihmisten aivoja ja harkintakykyä tällä tavalla. Kuinka lähelle täytyy tappajan tulla, ennen kuin päättäjät heräävät? Lapset ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön ilman turhia, markkinatalouden aiheuttamia uhkia!

Love - Alone again or

Jostain kumman syystä olen kuunnellut tätä taas poikkeuksellisen paljon. Alkuperäiseltä vinyyliltä tosin ja mielestäni albumiversio onkin huomattavasti ylläolevaa livevetoa parempi.

Yeah, said it's all right
I won't forget
All the times I've waited patiently for you
And you'll do just what you choose to do
And I will be alone again tonight my dear

Yeah, I heard a funny thing
Somebody said to me
You know that I could be in love with almost everyone
I think that people are
The greatest fun
And I will be alone again tonight my dear

Hiljaista taas

Suurin osa ajasta menee lähtöä suunnitellessa, vaikka tehtävää ei olekaan läheskään yhtä paljoa kuin viime vuonna Intiian lähtiessä. Viisumiasiat on kunnossa, eli passi suurlähetystössä ja vuokralainen on edelleen turvallisesti kämpillä. Tarpeellisten matkatavaroiden tilaus lähti liikkeelle ja jäljellä olevat asiat ovat varsin pieniä ja mitättömiä.

Mutta silti tuntuu, että mieli on jo toisaalla ja blogi jää kauas kakkoseksi. Ei sitä viime vuoden lopullakaan tullut paljoa reissun päältä päiviteltyä.

Portviini-Vauquelin

Lukaisin ohimennen MG-blogista erilaisista sienirakenteista ja tuo edellämainittu vaikutti sopivan simppeliltä ja nopealta kokeiltavaksi. Improvisoiduilla raaka-aineilla valkuaisvaahtoon sekoitettiin portviiniä ja tuotetta, jota en olisi uskonut käyttäväni: mansikanmakuista tomusokeria. Valmis vaahto mikroon muutamaksi sekunniksi ja portviinimansikkasieni oli valmista.

Ei mikään järisyttävä makuelämys, mutta ihan maistuvaa silti. Ja rakennehan tuossa oli pääosassa. Lopputuotetta pystyi leikkaamaan veitsellä ja koostumus (sekä maku) muistutti hieman vaahtokarkkia. Jatkojalostuksen paikka maun osalta. Rakenne oli varsin mieleinen, joten siltä osin kokeilu oli onnistunut, vaikka ihan täysin sienimäistä se ei ollutkaan. Mutta kosteaa, pehmeää, ilmavaa ja kiinteää silti.

Muutos

Tämä blogi on selkeästi muuttumassa joksikin typeräksi musiikkivideoita ja paskoja reseptejä -blogiksi. Ei sillä, että paljoakaan kilpailua olisi tällä konseptilla, mutta tuskin on kysyntääkään.

Halusinpahan vaan sanoa, että tämänpäiväiset lohimedaljongit wasabivaahdolla olivat varsin maukkaita ja merkkasivat omalla kokkausuralla ensimmäistä oikeasti ruokaa täydentävää MG-kikkailua. Aiemmin kun on ehkä enemmänkin vain tutustunut tekniikoihin, mutta nyt kun hienonsi hieman soijalesitiiniä, sekoitti vesitilkkaan myös hieman wasabitahnaa ja maldonia ja vaahdotti, niin lopputulos oli sellainen, jota voisi kuvitella tarjoavansa vieraillekin joskus.

Suolainen wasabivaahto toimi oivasti paistetun lohen kanssa. Mitään tarkkoja mittoja ei ole, näppituntumalta kun tuon tein. Mutta ehdottomasti toimiva lisä annokseen.

Ever Fallen In Love

...säälittävintähän tässä on se, etten tiedä, pitäisikö minun ajatella tätä menneen vai tämän hetken tunnusbiisinä.

Alkuperäinen biisi The Buzzcocksilta, hyvinkin erilainen versio Nouvelle Vaguelta, mutta tämä nyt sellaisena menevänä ja hyvänkuuloisena tänne laitettakoon.

Menolippu

Kuun lopussa allekirjoittanut lähtee talvehtimaan Kaakkois-Aasiaan. Paluu näillä näkymin aikaisintaan maaliskuussa 2010.

Ihan kivaahan tämä työttömänä oleminen on.

Sain vastauksen

Toisinaan sita saa eteensa biisin, joka onnistuu kulminoimaan jokaisen ajatuksen ja senhetkisen tunteen. Oikeastaan pitkasta aikaa olen tunnepuolella ehean oloinen ja onnellinen.

Hanging on too long.

It was just my mistake
Thinking you cared
It was just my mistake
Thinking you'd be there
That you'd be by my side
And that you wouldn't lie
My mistake

It was just my false hope
Thinking we'd last, yeah
It was just my false hope
Forgot all your pests
All those girls you denied
Smashed up hearts hung out to dry

I know it's wrong
Hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
But I beat 'em all
Hanging on too long

I was a fool for you
Right from the start, yeah
I was a fool for you
Hoping for a spark
For some kind of sign
That you would be mine

I know it's wrong, I do
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long

My heart was clutching
To what felt right
My head was hoping
It could put up a fight

I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
And I need to move on
I'm hanging on too long

I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long

- Duffy: Hanging on too long

Ensimmäinen yö

Lentokentällä oli varsin mukava tavata, vaikka laukun viivästyminen venyttikin odotustani liki tunnilla alkuperäisestä. Puolalainen oli ihan aidosti iloinen nähdessämme ja ryntäsi sen kummemmin mutkittelematta suoraan halaamaan. Juttukin luisti varsin sivakasti, joten tavallaan jatkoimme aika pitkälti juurikin siitä mihin viimeeksi jäimme. Hämmentävää.

Henkisellä tasolla meillä synkkaa ihan selkeästi yhäkin. Fyysisesti luonnostaan välillemme mitoittuva välimatka on hyvin pieni, eli jos nojailen parvekekaiteeseen, tulee hän vierelleni siten, että olkavarret juuri ja juuri liikahtaessa koskevat. Myös etäisyys, jolla toisistamme yleensä seisomme paljastaisi helposti ulkopuoliselle tarkkailijalle salattua tarinaa siitä, mitä välillämme on.

Niin. Käytän tässä ihan tietoisesti preesensiä. Sillä omalta osaltani - kuten tiesinkin - mikään ei ole juurikaan muuttunut. Tunteita on siirretty taka-alalle, mutta minnekään ne eivät ole hiipuneet. Periaatteessa tästä saattaa kehkeytyä vähintäänkin toinen samanmoinen odotus, kuin mitä olen itseni antanut sietää tähänkin asti. Sillä vaikka olinpaikkamme ja ajankohta ei ole tälläkään kertaa suotuisa, tässä olisi silti ainesta johonkin todella suureen.

Se, mikä tästä tekee elokuvakäsikirjoituksen arvoista mustaa draamakomediaa on, että Puolalainen tuntee eksäänsä kohtaan juurikin samoin. No, osaanpahan ainakin eläytyä kokemiinsa tunteisiin ja hänellekin tulee viimeistään selväksi se, mitä tunnen häntä kohtaan.

Kaikesta tuosta juttelimme yömyöhään, samalla sängyllä, kiinni toisissamme. Ihan olosuhteiden pakostakin - asumuksessaan kun on vain yksi 80cm sänky - mutta se lienee sivuseikka. Oli ihana huomata se henkinen yhteys, mikä välillämme vieläkin on ja että sama rehellisyys, jolla pystymme puhumaan toisillemme on säilynyt ennallaan. Olimme myös erinäisten silittelyjen jälkeen kirjaimellisesti puolen sentin päässä suutelemasta hyvinkin pitkään, mutta sanattomalla yhteisellä päätöksellä jätimme sen pois ohjelmasta. Mutta saatana soikoon sitä sähkön määrää!

Joten mitä nyt? Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen voin sanoa, ettei motivaatio odottamiseen ole hävinnyt minnekään. Hän on edelleen minulle kaikkea sitä, minkä vuoksi olisin valmis luopumaan, riutumaan, uhraamaan ja taistelemaan.

Viimeinen tunti

En sanoisi, että minua on hirveästi jännittänyt tämä tapaaminen, mutta nyt kun hänen lentonsa pitäisi laskeutua 44 minuutin kuluttua, alkaa kehossa ja mielessä tapahtua. Sormenpäät ottavat täristääkseen, kroppa on hermostuneen oloinen, odottava.

En yhtään tiedä miten nämä seuraavat tunnit, päivät tulevat menemään. Miten voikin olla niin paljon pelissä, vaikkei mitään, mitä ei aiemmin olisi jo hävittänyt, voikaan hävitä?

I love you, man!

Loistava leffa. Pidin kovasti leffan tunnelmasta ja huumorista. Osaan myös erittäin hyvin samaistua päähenkilöön, sillä tunnistan itsessäni hieman samanlaisia ominaisuuksia.

Ehkä silmiinpistävämpinä on hyvien miespuolisten kavereiden suhteellinen vähyys. Olen aina tullut paremmin ja helpommin toimeen naisten kanssa. Miehille ominainen käyttäytyminen, jota leffassakin parodioidaan varsin onnistuneesti, on aina tuntunut itselleni hieman vieraalta. Joviaalina ihmisenä sitä kuitenkin mukautuu helposti porukkaan ja mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Mutta sellainen henkinen yhteys syntyy huomattavasti helpommin naisiin. En tiedä mikä siinä on taustalla, mutta jollain tasolla vaan synkkaa paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ihan vain kavereina tai ystävinäkin.

Ehkäpä ainoana haittapuolena on toisinaan kuunnella naispuolisten ystävien avautumisia miessuhteistaan. Siis jos itse edes jossain vaiheessa olisi voinut kuvitella jotain enemmän itsensä ja sen toisen välille. Ja miehethän kuvittelevat.

Mutta muutamaankin kertaan olen kuullut panettelua siitä, miten kyseiset naiset vertailevat miessäätöjään minuun ja tulee vähän sellainen olo, että olisi työhaastattelussa, jossa minulle kerrotaan, että olen selkeästi paras hakija, mutta en saa paikkaa. Itseasiassa olen sen verran hyvä hakija, että kaikkia tulevia hakijoita voi hyvin verrata minuun, mutta silti minulle ei tarjota paikkaa.

Tietenkin se hieman lohduttaa, kun toinen harmittelee siinä samassa, että jokin ei vaan ole kolahtanut siinä mielessä. Että edes rationaalisella tasolla toinen toivoo tuntevansa jotain enemmänkin.

Mutta tässä palataan sitten taas sen perusasian äärelle, jota lienen toitottanut useasti aiemminkin: tunteitaan olisi kiva voida hallita, mutta siinä samalla niistä katoaisi kaikki se lumo, mikä niihin liittyy.

Erilainen syntymäpäivä

Synttärijuhlat ovat onnistuneet vasta sitten kun joku viedään sairaalaan, sanovat. No, se tuli hoidettua jo heti aamusta ja siellä se äiti edelleenkin on. Pitäisi varmaankin laittaa lotto vetämään kun samaan huusholliin sattuu Parkinson, selkärangan tuberkuloosi ja toisen asteen neuroborrelioosi. Taitaa olla todennäköisyydet aika kohdillaan...

Unia ja tunteita

Parina aamuna olen nyt herännyt siihen, että jokin alitajunnassa on kertonut minulle, että jotain epämiellyttävää Puolalaisen suhteen on tapahtunut. Jokainen tekstiviestiääni ja pikaviestialoitus nostattaa pulssia ikävällä tavalla - josko toinen vaikka peruukin koko homman.

Mutta huomenna olen jo reissussa, kävi miten kävi. Perhoset vatsanpohjassa ovat jokseenkin lievä ilmaus. Tuntuu enemmänkin dieselaggregaatilla toimivalta pyörösahalta vatsassa.