tiistaina, elokuuta 18, 2009

Onko maalla tylsää? #4

En tiedä, mutta odotan kauhulla taas uuden Big Brother-kauden ja kouluammuskelujen alkamista. On täysin kiistatonta, että parin vuoden Big Brother-altistuksen jälkeen alkoi Suomessakin kouluammuskelut yleistyä ja kaksi viimeisintä ovat kummasti ajoittuneet juuri Big Brotherin tuotantojen kanssa samaan ajankohtaan. Tämä ei voi olla sattumaa! Kolmatta tuotantokautta ehti kulua vain vajaa kuukausi kunnes Kauhajoella alkoi rätistä. Pekka-Eric sentään seuraavalla tuotantokaudella jaksoi miltei kauden loppuun asti pimahtamatta, mutta silti en voi ymmärtää, miten ihmiset ovat niin täydellisen sokeita tästä syy-seuraussuhteesta. Tämä ei voi olla sattumaa. Ensin yhdeksän, sitten yksitoista. Monenko viattoman lapsen pitää vielä menettää henkensä, ennen kuin virkavalta alkaa toimia?

Myös muualla maailmassa on selkeästi havaittavissa sama ilmiö: Winnenden Saksassa yhdeksännellä tuotantokaudella, Virginia Tech USA:ssa kahdeksannen tuotantokauden mainostuksen alkaessa... Miksi elämää ei arvosteta? Ovatko mainostulot ihmishenkien arvoisia?

Tällaiset turhat riskit ihmisten mielenterveydelle pitäisi kieltää välittömästi! On täysin edesvastuutonta antaa mediayhtiöiden mädättää ihmisten aivoja ja harkintakykyä tällä tavalla. Kuinka lähelle täytyy tappajan tulla, ennen kuin päättäjät heräävät? Lapset ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön ilman turhia, markkinatalouden aiheuttamia uhkia!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hehee, repesin! Salaliitto teoriat kunniaan!

Anonyymi kirjoitti...

minusta tämä oli taas ehkä vähän huono vitsi... :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Silloin kun yhdyssanavammaiset pitävät jostain, tietää ettei se ole kovin hyvää. :)

Kaisa kirjoitti...

Yksi yhdyssanavirhe viimeisimmästä blogauksestasi löytyy: "Big Brother-altistuksen". No, eipä siinä mitään, taitaa olla vaan typo. Tätä blogia on kiva lukea, koska teksti on niin sujuvaa ja virheetöntä.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Onhan minullakin omat kielelliset haasteeni, sitä en kiellä, mutta pääsääntöisesti pyrin kuitenkin kirjoittamaan mahdollisimman luettavaa tekstiä. :)