lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Kummaa

Jostain syystä ei blogger sallinut kommentteja edelliseen postaukseen. No, mikäpäs siinä. :)

Tuo duunipaikka ehti sitten potuttaa noin tunnin verran, sitten olo oli taas varsin normaali. Eli ei mikään paha pettymys, vaikka olin jo hieman toiveita elätellytkin. Mutta totta kai kahdesta hakijasta, joista toisella on kokemusta juuri kyseisistä tehtävistä valitaan mielummin se kokeneempi. (Jeh, vikahan ei tietenkään ole minussa).

Kaipa tässä voisi mennä vaikka nukkumaan. Huomenna viimeinen duunipäivä ennen joululomaa. Illalla olisi tarkoitus tehdä jotain todennäköisesti etanolipitoista ja sunnuntaina suunnata kohti kotikontuja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jep, ei sallinnut, olisin muutoin heti sua halannut virtuaalisesti. Mulle kanssa taannoin kävi kahteen otteeseenkin niin etten saanut haluamaani paikkaa firmassa jossa työskentelen paraikaa. Harmittaa mutta sama virsi, ensimmäiseen tarvittiin nopeammin työntekijä kuin olisin pystynyt tehtävään irtautua ja toiseen löytyi pätevämpi hakija. Nauroin partaani kun muutaman kuukauden päästä joutuivat ensimmäiseen tehtäväänsä palkkaamansa henkilön irtisanomaan kun tuli vain sutta hänen jäljiltään. Kelpasin kolmanteen työhön mutta se ei taas kiinnosta mua pidemmällä aikavälillä joten olen varmaankin pakotettu hakemaan keväällä muualta töitä vaikka haluaisin ko firmaan jäädä kun muuten viihdyn. Mutta ymmärrän kyllä että harmittaa, varsinkin kun olit noin loppumetreillä. Uusi yritys vaan muualle sitten. Hauskaa iltaa ja ihanaa joulua sulle! Minäkin tänään vietän etanolipitoista iltaa ystävän kera.. ;)