keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Haluja

Mielenkiintoista. Blogilistan kuumia blogeja tulee selailtua aina silloin tällöin omaksi ajankuluksi, mutta löytyy sieltä onneksi jotain vastinetta kulutetulle ajallekin.

Omalla tavallani ymmärrän hyvin linkin takaa löytyvää kirjoittajaa. Itse voisin olla periaatteessa aika samassa tilanteessa, mikäli minulla olisi vain sopivan huonoa seuraa. Vetoja kyllä lyödään isyyksistä ja ennen viidettäkymmenettä ikävuotta hankitusta tohtorintutkinnosta, mutta naistenkaatovetoja ei ole harrastettu. Lähimpänä ehkä ruotsinlaivalla suoritettu "kuka tanssittaa vanhinta naista"-haaste, jossa siinäkin tavoitteet olivat hyvin herrasmiesmäiset. Tosin ehkä menin metsään jo siinä, että farmariauto vaihtui bussikorttiin eikä urheilulliseen ja himoittavaan sinkkukiesiin. Tilanne muistuttaa hieman omaa, reilun vuoden takaista hetkeä myös siltä osin, että vaikka ennen seurustelun loppua minulle oli jo kertynyt toista tuhatta rakastelukertaa(*), oli partnerien lukumäärä silti laskettavissa yhden käden sormilla.

Mutta kuitenkin. Hyvin kirjoitettujen ja asiallisten pokaustarinoiden innoittamana sitä rupesi miettimään, että pitäisiköhän sitä ensimmäistä kertaa elämässään lähteä yksin ravintolaan tavoitteena tulla sieltä ulos seuralaisen kanssa. Ainakin se olisi kiinnostavampaa kuin näitten pirun kouluduunien väsääminen.

(*) En minä kirjaa pidä, mutta seitsemän vuotta seurustelua kohtuullisen aktiivisella seksielämällä kerääntyy pikkuhiljaa. Ja uskon edelleen, että harrastamalla 500 kertaa seksiä yhden naisen kanssa oppii naisista enemmän kuin harrastamalla 500 naisen kanssa kerran. Sitä en yritä tietenkään väittää, että kaikki naiset olisivat samanlaisia, mutta tietyt asiat ovat ihan yleismaailmallisia. Loppupeleissä jokainen nainen on kuitenkin kuin oma instrumenttinsa, jota täytyy oppia käsittelemään oikein, että sen saa soimaan kauneimmillaan. Vahvat perustiedot auttavat tässä mielestäni enemmän kuin se, että olisi käynyt jokaisessa vastaantulevassa musiikkiliikkeessä kokeilemassa uusia ja erilaisia soittimia.

Ei kommentteja: