Korviini kantautuessaan kauan kuulemattomana ollut biisi herätti oikeastaan varsin haikean olon Puolalaisen suhteen. Tietyllä tavalla hyvinkin samanlainen fiilis kuin eksästä erotessa, jolloin suurin vaikeus liittyi sen tosiasian hyväksymiseen, että se tulevaisuus, jota oli suunnitellut ei olekaan enää mahdollinen. Kaikki yhteiset haaveet, unelmat ja puheet tulevaisuudesta, romukoppaan.
Ainahan olen sen järkitasolla tiennyt, ettei Puolalaisen aika ole tässä eikä nyt, mutta taustalla on aina ollut ajatus siitä mahdollisuudesta. Saas nähdä että pitääkö tämä paikkansa. Koska itse-ehtoinen unohtaminen ei ole mahdollista niin parhaimmillanikin olen tuossa skenaariossa vain teeskennellyt unohtaneeni. Ensimmäisiä kertoja tosin tunnistan häneen liittyvän haikeuden, joka ei enää suoranaisesti kaipaa luokse vaan on hiljaa hyväksynyt sen, kuinka niistä kaikista suunnitelmista ja toiveista on ajan myötä rapautunut perustan ohella kaikki muu pois.
Tämä nyt vaan eroaa tuosta edellisestä merkityksellisestä ihmissuhteesta siinä mielessä että Puolalaisen tapauksessa selkeää loppua ei asioille koskaan saavutettu - kuten ei selkeää alkuakaan. Perusta on siellä, mutta ei nyt. Jos joskus tulevaisuudessa tiemme kohtaavat ja tilanne on soveltuva molemmin puolin niin ihmisinä sopisimme kuitenkin hyvin yhteen. Aikansa kaikella.
--
Now don't hang on, nothing lasts forever but the earth and sky
it slips away and all your money won't another minute buy
dust in the wind, all we are is dust in the wind.
- Kansas: Dust in the wind
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ei vaan kirjoituksiasi lukeneena voi kuin sivusta sanoa (eikä tietenkään tarvitsisi): te Puolalaisen kanssa olitte toisillenne kuuluvat. Tietämättä, tuntematta toivoo, että joskus kuljette uudelleen samoja teitä. Kun ei edes väärät toisillenne, vain väärä ajoitus?
Mutta elää silti pitää.
Nimelliselle kommentoijalle olisin varmastikin tarjonnut illallisen tuosta kommentista. :)
Jaan aika pitkälti tuon näkökannan kanssasi ja on mukavaa että edes siinä vaiheessa kun ilmoittaa homman olevan tältä osaa ohi ilmestyy joku optimistisesti ajatteleva henkilö. Muutoinhan veikkaan, että 80% häneen liittyvästä kommentoinnista on ollut negatiivista, 15% neutraalia ja 5% jokseenkin ehkä mahdollisesti rohkaisevaa. Mutta kaipa ihmisillä on sisäänrakennettu tarve lyödä sitä lyötyä, eritoten jos sen pystyy tekemään yöllä pimeästä puskasta nimettömänä pitkällä kepillä.
Lähetä kommentti