sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Mnyääh

En nyt osaa oikein kuvailla oloani.

Aloitetaan eilisistä "treffeistä". Oli ja meni, nothing special. Mukava tyyppi, mutten osaa kuvitella mitään sen enempää.

Toissailta - sujuessaan edellämainitun luonnikkaasti - silti jätti olettamani mukaisesti lievästi vittuuntuneen olotilan tähän toiseen henkilöön. Ei minulla ollut harmainta aavistustakaan, että Fantasia tulisi osallistumaan tuolle illalliselle kun toisen mukaan kutsuin ja kun kahta tuntia ennen toisen saapumista sitten Fantasia ilmoittaa että pääsekin osallistumaan oli olo Douglas Adamsia mukaillakseni hieman sellainen, että aivoni olisi lyöty tohjoksi kultaharkon ympärille käärityllä sitruunaviipaleella.

Luonnollisestikin olin yrittänyt selittää jo aiemmin toiselle kuinka tämän suhteemme (joka nyt vahvasti näyttää jäävän siihen yhteen suihinottoon) tulisi säilyä ihan aikuisten oikeesti puhtaasti platonisella pohjalla kun kerran asumme samassa talossa ja näköpiirissä lienee uusiakin yökylävisiittejä Fantasian toimesta. Ihan vaan senkin takia, että välttyisi tuollaisilta kiusallisilta tilanteilta, puhumattakaan nyt kyvyttömyydestäni antaa tällä hetkellä toiselle minkäänlaista henkistä vastakaikua.

Luonnollisesti kyseessä on varmaankin kyvyttömyyteni kommunikoida kun asiat sitten kuitenkin etenivät noissa edellisissä sulkeissa mainittuun pisteeseen asti.

En yritä väittää, ettenkö olisi näytellyt osaa siinä että toinen joutuu kiusalliseen tilanteeseen (viiden hengen illallinen) mutta en todellakaan sitä tehnyt tahallani ja alunperin olin vastustellut koko kuvion alullepanoa juurikin tuosta syystä, mutta näyttäkää minulle mies, joka siinä vaiheessa säilyttää uskonsa omiin sanoihinsa kun toisen käsi etsiytyy farkkujen sisään niin minä näytän teille läpeensä empaattisen satanistin.

Ja mitä hittoa olisi siinä vaiheessa pitänyt tehdä? Laittaa puoltatoista tuntia aiemmin viestiä toiselle että "tsori, ykkösmuija tuleekin illalliselle. Sä et varmaan halua olla siellä mukana"? Ainakin hän kysäisi että eikö mieleeni tullut ajatusta että olisin voinut ilmoittaa hänelle asiasta ennen kuin hän saapuu illanviettopaikkaan. Ilmoitin kyllä heti hänen saavuttuaan, että parin tunnin päästä kyseinen henkilö saapuu yllätysvieraana keskuuteemme, mutta ihan oikeasti mieleeni ei tullut vaihtoehtoa, että olisin "perunut kutsun" kämppikselleni vain sen takia että romanttisen mielenkiintoni kohde on tulossa samaan tilaan. Kun homman piti molemmin puolin olla ihan platonisella pohjalla.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haha, miehet... vain mies voi uskoa että valitsemasi ratkaisu oli se paras. Itse saisin raivotappokilarit jos olisin ollut samassa tilanteessa kuin ystäväsi. Hän on oikeassa, vähintä mitä sinun olisi pitänyt tehdä, olisi ollut se että olisit soittanut hänelle heti ja kertonut tilanteen ja jättänyt hänen oman valintansa väraan. Itselleni tilanne olisi ollut äärimmäisen nöyryyttävä, vaikka kuinka olisi sovittu platonisesta suhteesta. Ehkä naisiakin on joita tällainen ei häiritse, mutta suoraan sanottuna epäilen heidän olevan hyvin pienessä vähemmistössä.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No mitä hittoa sitten esittää ettei välitä. Jos lähes satavarmasti tuo tilanne tulee eteen jo siitä yksinkertaisesta syystä että asumme samassa asumuksessa ja että luonani käy minulle jollain tasolla merkityksellinen ihminen niin mitä hittoa se nainen sitten odotti? Että sovitan kaikki tapaamiset niin etteivät he koskaan joudu samaan tilaan keskenään? Että heittäisin hänet ulos yhteisten tuttujen luona järjestettävältä illalliselta?

Jos Fantasia olisi ollut paikanpäällä toisen tullessa niin tietenkin olisin asiasta ilmoittanut etukäteen. Nyt kun vaihtoehtona olisi ollut heittää toinen tekemään jotain muuta kolmeksi tunniksi "johonkin" ennen bileitä, jonne toinen oli menossa oli mielestäni ihan kohtuullista antaa hänelle paikan päällä pari tuntia miettimisaikaa jos ei halua tilanteessa olla mukana. Olisiko tekstari-ilmoitus hetkeä aiemmin ollut muka niin paljon parempi asia? Minuuttipäätöksiä ei toinen joutunut kuitenkaan missään vaiheessa tekemään.

karkumatka kirjoitti...

Vähän koukeroisesti kirjoitettu. Tarkoitatko sanoa, että molempien naisten kanssa viettämäsi illallisen jälkeen sängyssäsi oli Fantasia ja seuraavana päivänä olit jo toisen naisen suussa?

Ja tämä jälkimmäinen nainen (joka siis on kämppiksesi/naapurisi) on nyt sitten vihainen siitä illallisesta?

Vai miten tämä kronologia oikein menee?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Illallinen vietettiin minun ja tämän toisen yhteisten tuttujen luona.

Asiat, jotka toisen kanssa tapahtuivat, tapahtuivat jo tiistaina.

karkumatka kirjoitti...

Ja nämä "treffit" siis lauantaina? Mikäs niiden tarkoitus sitten alunperin oli?

Anyway, melko menevä mies.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No treffien sopimistavasta voinee päätellä, että varsin huumorilla järkätty koko tapaaminen ilman mitään sen kummempia ennakko-odotuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Okei, no ootpas monimutkaisen tilanteen kutonut... Välinpitämättömän esittäminen ei tarkoita että oikeasti on välinpitämätön, ja vaikea kuvitella naista joka tiistaina on ollut muna suussasi ja perjantaina on ihan jees että kokoonnutaan yhdessä hoitosi kanssa. Mutta vaikeahan täältä käsin on tílannetta arvioida kun näitä tiedonmuruja täällä vain lukaisee. Helpoiten tietty noista tilanteista selviää kun ei pidä montaa rautaa kuumana samaan aikaan. Mutta sen varmaan jo itsekin tiedät. ;) Ei siis millään pahalla ollut tarkoitettu kommenttini. Yritin vain raottaa naisellisen ajatusmaailman kuvioita, siinä varmaankin täysin epäonnistuen... Ja onnea seuraavasta pestistäsi, täällä laman kourissa työttömänä ollaan kateudesta vihreitä... ;)

Anonyymi kirjoitti...

korjaan munasi suussaan.... :D sori.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Jesh, tuota voi sitte testailla vaikka Thaimaassa... :D

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, juuri tuosta syystä halusinkin pitää koko tämän homman ihan platonisella pohjalla toisen kanssa. Kun tällaisilta tilanteilta ei nyt vaan olisi kuitenkaan voinut välttyä. Yllätyksenä tietenkin tuli että se tuli eteen näinkin nopeasti.

Mutta edelleen: mitä hittoa sitten esittää ettei välitä. Tämän takia olen useasti painottanut että niin kauan kuin ihmissuhteessa olevat henkilöt ovat rehellisiä toisilleen on kaikki hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm, miulla on kanssa alkanut vahvasti elämään haave Thaimaaseen lähdöstä. Kunhan saan tietyt jutut täällä rullaamaan ja jotkut kevään päämäärät hoidettua pois alta, niin ehkä siellä törmätään! ;)