Hups

Edellisen postauksen tahaton otsikottomuus kääntyy näin krapulapäivänä varsin monitulkintaiseksi ja syvälliseksi, tarkkaan harkituksi otsikoksi blogaisulle sisäisestä tyhjyydestä. Hih.

Olen löytänyt ruokashoppailijan paratiisin. Tai jos siellä olisi oikeasti halpaa, se olisi paratiisi, nyt se vain täyttää likipitäen kaikki ruuanlaitolliset tarpeeni. Vähän kuin turboahdettu hakaniemen halli kuusi kertaa suurempana. Erinomaiset liha- ja kalavalikoimat sekä tuoreita yrttejä, hedelmiä, kasviksia ja juureksia jokaiseen makuun kattavaa leipävalikoimaa huomioimatta. Mutta nyt ainakin sitten tietää minne mennä ostoksille jos haluaa laittaa hyvää ruokaa ja se lieneekin ensimmäisiä edellytyksiä ainakin itseni kohdalla sille, että voin uutta asuinpaikkaa kutsua kotikaupungiksi.

Eilen olin yläkerran rouvan läksiäisjuhlissa (hän oli vajaa viikko sitten täällä syömässä ja siinä oikeastaan tutustuimme) ja sekä seura että tarjoilu olivat varsin edustuskelpoisia mutta voiton vei selkeästi ehkä hienoin koskaan näkemäni asunto. Mutta minulla onkin jonkinasteinen heikkous ullakolle rakennettuihin huoneistoihin. Juhlissa oli myös pari nuorta neitiä (arviolta 7- ja 9-vuotiaat) ja vietin loppupeleissä varmaankin yhtä paljon aikaa heidän kanssaan leikkiessä kuin muiden kanssa seurustellessa. Ja kun oltiin piilosilla, niin kattoparrujen päälle kiipeäminen osoittautui loistavaksi piilopaikaksi ja heitä sai oikein huhuilla ennen kuin löysivät. Eipä sitä normaalisti ylhäältä toisia etsikään.

Elo ja olo Riiassa tuntuu edelleen varsin mellevältä.