Tuntuu kummalliselta. Siltä, että kaikki on paremmin kuin koskaan, mutta samalla siltä, että sisältä puuttu suurehko palanen. Voi olla että tuolla jaloissa viikon pyörineellä muksulla on jotain osuutta asiaan, mutta en osaa tunteitani ja fiiliksiäni niin hienovaraisesti tulkita, että voisin sanoa että kyseessä olisi minkäänasteinen vauvakuume. Ja enhän minä koskaan ole vauvoista niinkään välittänyt, mutta parin-kolmen vuoden iässä kun lapsi jo leikkii ja kommunikoi, on seura pääsääntöisesti ihan lyömätöntä.

En tiedä että liittyykö tuo tunne siihen, että haluaisin vierelleni jonkun. Tai en edes jotakuta, vaan erään tietyn.

Päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta ehkä se tyhjyys, jonka toinen huomaa rivien välistä on sittenkin siellä. Vaikka kuinka yrittäisin muuta väittää.