torstaina, tammikuuta 04, 2007

Olen innoissani

Sormet kipeänä kitaran rämpyttämisestä ja älyttömän väsyneenä töistä tulleena olen silti todella hyvällä mielellä. Onnellinen.

Kaiken lisäksi huomisen iltavuoron jälkeen on viikko palkallista lomaa, joten lomafiilis on kovastikin päällä vielä joulunjälkeisistä ajoista ja kaikki on mahtavaa muutenkin. Lauantaina olisi työkavereiden kanssa Pro Evolution Soccer-turnaus ja varmaankin menen sinne lipittelemään olutta ja häviämään kaikki otteluni. (Kaikki muut esimerkiksi omistavat kyseisen pelin, joten heillä lienee pienoinen etulyöntiasema). Ellei mitään parempaa (kuten esimerkiksi lettuvieraita) ilmaannu. [vonk vonk!]

On muuten todella rasittavaa, miten jotkin asiat (lähinnä ruuat) mieleen juolahdettuaan eivät anna rauhaa ennen kuin on syönyt niitä jälleen.

Ei kommentteja: