perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Kuherruskuukausi

Ensimmäinen viikko on kohta takana ja ainakin toistaiseksi kaikki on tuntunut varsin mukavalta. Talvinen Riika tosin avautuu arkena hieman eri tavalla kuin kesällä lomamatkalla, mutta varsin miellyttävä tunnelma kaupungissa vallitsee (eikä esikaupunkialueissakaan mitään valittamista ole).

Ruuan saralla on löytynyt jo jonkin verran kummallisuuksia, päälimmäisenä ehkäpä se, että paikallisesti valmistettua tomaattimurskaa ei vaan yksinkertaisesti löydy sokeroimattomana. Antaa pastakastikkeelle varsin omintakeisen vivahduksen.

Paikallisessa ruuassa tuppaa muutenkin olemaan reilusti kaikkea. Perusruuissa reilusti rasvaa, leivonnaisissa reilusti sokeria jne. Tai mihinkä kategoriaan paikalliset zephirit (tjsp.) menevätkään. Jotain vaahtokarkin ja tuulihatun väliltä.

Joka maitohyllystä tuppaa löytymään pieniä jugurtti/rahkakuutioita. Sellaisia esimerkiksi valkosuklaalla päällystettyjä mansikkaylläreitä. Tuskin ne terveellisiä ovat, mutta varsin täyteläisen makuisia ja antavat ainakin mielleyhtymän terveellisyydestä verrattaessa vaikka suklaapatukkaan.

Täytyy vaan katsoa, että mitäs tässä vielä eteen tuleekaan. Taloudellinen tilanne maassa on vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta oma takamus pitäisi olla ihan hyvin turvattuna. Ja sehän täällä länsimaissa on tärkeintä.

1 kommentti:

Ilkka kirjoitti...

Pu-pum-pi-dum :)