maanantaina, elokuuta 06, 2007

Ympäristönatinaa

Suhtautumiseni Greenpeaceen on vähintäänkin kriittinen. Halutessani tukea ympäristön asialla olevaa järjestöä, annan paljon mielummin rahani esimerkiksi WWF:lle toimintaan ympäristön puolesta kuin GP:lle toimintaan yrityksiä vastaan.

Greenpeacen uutisointi on epäjohdonmukaista ja ristiriitaista. Artikkelissa GMO Kehitysmaissa, GP ensinnäkin toteaa yritysten pakottavan ihmisiä ostamaan "steriilejä siemeniä", jotka tuottavat lisääntymiskyvyttömiä kasveja ja täten vain pahentavat nälänhätää.

Toisaalla järjestö taas meuhkaa siitä, että "Kun geneettisesti muunneltuja organismeja pääsee luontoon, siitepöly ja siemenet voivat levitä tuulen, lintujen, hyönteisten ja ihmisten mukana. GMO-perimäiset kasvit voivat syrjäyttää luonnollisia lajeja, siirtää geeninsä toisille lajeille tai luoda uusia risteytyksiä, joiden ominaisuudet ovat tuntemattomia."

Jos ottaa huomioon sen tosiasian, että noita steriilejä siemeniä ei ole wikipedian mukaan kaupallisessa käytössä missään päin maailmaa, niin voidaan olettaa, että tuo jälkimmäinen skenaario on greenpeacen asialistalla korkeammalla, ja koska tuossa ensimmäisessä vain mustamaalataan isoja yrityksiä valheellisella tiedolla, niin...

...no ymmärrätte varmaan miksen pidä greenpeacesta. Tuo nyt oli vain vartissa GP:n sivuja tutkiskelemalla löydetty ensimmäinen ristiriitaisuus ja toisten lähteiden mukaan valheellinen toteamus. Ainakin oma mielikuvani Greenpeacesta on se, että tuo ei ole ainoa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samasta syystä mäkin olen luopunut GP:n tukemisesta. Epäjohdonmukaisuus ja turha meuhkaaminen on syönyt luotettavuutta ko. organisaatiolta. Harmi vaan, sillä ympäristöstä välittäviä järjestöjä ei ole turhan paljoa.

Anonyymi kirjoitti...

WWF yrittää olla mieliksi kaikille eivätkä tosiasissa saa mitään aikaiseksi. WWF toimi mm. kynnysmattona Metsähallituksen ja aarniometsien välillä ja metsiä hakataankin ns. sulassa sovussa WWF:n kanssa, koska WWF ei uskalla esittää massoista poikkeavaa mielipidettä, koska kaikkia pitää yrittää miellyttää.
Kaikki firmat voivat myös rahalla ostaa WWF:n logon ja siten myös ostaa puhtaan omantunnon tekemättä sen kummenpia ympäristötekoja.

Anonyymi kirjoitti...

Meinaatko, että Wikipediasta löytyy aina oikea totuus?

Anonyymi kirjoitti...

Kuka on niin uskomattoman naivi, että hankkii 'tieteellisesti luotettavaa tietoa' Wikipediasta?

Anteeksi nyt vain, mutta todellinen tieto ympäristöalalla (kuten muillakin aloilla) hankitaan lukemalla, vertailemalla ja ristiinlukemalla tieteellisiä tutkimuksia & selontekoja sekä eri maiden viranomaisten julkaisemia raportteja (joihin ei välttist pääse kuka tahansa netissä surffailija käsiksi).

Onneksi Greenpeace panostaa taustojen tutkimiseen ehkä PIKKASEN enemmän, kuin googlaa + tsekkailee wikipedian viimeisimmät 'tiedot'. Siksi luotan Greenpeaceen tiedon lähteenä huomattavasti enemmän kuin yksittäiseen nettiartikkeliin (Wikipedia) tai johonkuhun ympäristöasiantuntijana kunnostautuvaan bloggaajaan. ;)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ei wikipedia tietenkään mikään absoluuttinen totuuden torvi ole, mutta en ole valmis kyllä pitämään Greenpeacen julkaisujakaan automaattisesti tieteellisesti tosina, sillä järjestöllä on kuitenkin niin vahva aate takanaan ja tarve todistaa olevansa oikeassa.

Wikipedia sentään väittää olevansa puolueeton ja sinne laitettavaa tietoa kontrolloidaan aktiivisen käyttäjäkunnan voimin. Toisin kuin Greenpeace. :) Tieteellisesti luotettavaksi tiedoksi sitä en ole koskaan maininnut, kuten en Greenpeacem julkaisujakaan.

Laittakaa linkkiä johonkin, mistä voi ostaa steriilejä gm -siemeniä, niin uskon. :) Postaus vaan lähti siitä, että minua ärsytti se, että GP rupeaa kiertämään ovelta ovelle. (Ja kyllä, tiedän, ettei Iltalehti ole tieteellisesti luotettava tietolähde). Mutta tuollainen menettely on mielestäni rasittavaa ja lisäksi minulla oli duunissa tylsää.

Henkilökohtaisesti voisin keskustella asiasta pitkäänkin punkkulasillisen äärellä, mutta anonyymi nettikinastelu ei ole koskaan kuulunut lempipuuhiini. Etenkään mielipideasioista kun netissä kaikki näkökulmat vaikuttavat kärkkäämmiltä kuin mitä ne todellisuudessa ehkä ovat.

Jazmanaut kirjoitti...

No se kertoo järjestöstä jo aika paljon, että itse perustajakin lähti toiminnasta, kun hörhöt lähtivät ajamaan ihan absurdeja linjoja ja politisoivat toimintansa.