Miten onkaan, että yksi viesti saa sydämen lyömään muutaman ylimääräisen tahdin kun aamusta vilkaisee puhelinta ja huomaa häneltä tulleen viestin. Tai että se samainen viesti saa aikaan tunteja kestävän hyvänolontunteen. Tai se, että toinen useamman kuukauden hiljaiselon jälkeen ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä. Ilman erityistä asiaa. Että se jatkaa viestittelyä vaikkei omassa vastausviestissään varsinaisesti mitään kysykään. Ihan vaan toivottaakseen mukavaa päivää.
Muutaman kerran olemme tosiaan syyskuun jälkeen skypessä jutelleet, oikeastaan aina minun aloitteestani. Ehkä ensitapaamisemme vuosipäivänä tapahtuneesta viestittelystä lähtien kommunikaatiosta on jäänyt joka kerta varsin positiivinen fiilis. Ehkäpä se Intiasta lähettämäni kirje sittenkin vaikutti jollain tavalla...
Oli miten oli, ei ne tunteet ole itsestäni mihinkään kadonneet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
voi onnellista :-) kukapa meistä ei tietäisi , miten pieni viesti voi muuttaa koko päivän vireen. Itsekin tässä viestiä odotan ( vaikka en ääneen uskalla kenellekään sanoa odottavani)... Kun se tulis , se yksi viesti..... ;)
Moi muru, oletko jo hakenut tätä avointa duunipaikkaa? Luulen että se sopis sulle kuin nenä päähän:
http://www.islandreefjob.com
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901148908856_ul.shtml
-k-
haasteella heitin.
Sä oot nyt sitten vähän sellainen tapaus, että sua tekis mieli halata.
Jotenkin jäi myötätyhjä olo, kun ahmaisin tuon tarinasi.
Koska en kestä onnettomia loppuja, aion rampata täällä jatkossa ainakin niin pitkään, että postauksista haisee hyvä fiilis jo kauas.
Heeii... Kyllähän täällä hyvä fiilis pääsääntöisesti on, vaikka ehkä ne surkeimpina hetkinä tehdyt kirjoitukset saattavatkin saada suhteettoman paljon painoarvoa ainakin tunnetilojen kestoon nähden. Intensiteetti vaan tuppaa olemaan kertaluokkaa suurempi ja ihmisluontoon kuuluu se, että pahoista kokemuksista kerrotaan herkemmin kuin niistä mukavemmista.
Elämä on kaikin puolin varsin mukavaa, vaikka täydellistähän se ei tietenkään ole. Liekö koskaan... :)
Ei, ei se taida koskaan olla. Aina me keksitään lisää haluttavaa, kun entiset toiveet vaan tulee täytetyiks.
Saatoin tosiaan ylitulkita hiukan postauksiasi, se myötätyhjyys vain jäi päällimmäiseksi tunnetilaksi. Ehkä se on ihan inhimmillistä sekin, tohon saavuttamattomaan rakkauteen kun on jotenkin helppo samaistua, jos sen kanssa on joskus elänyt.
Toivon onnellista loppua, piti se sisällään sitten mitä tahansa :)
Lähetä kommentti