maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Sairasta menoa

Olen onnistunut nappaamaan jostain jonkun astetta jäykhemmän viruksen itselleni. Viime keskiviikkona alkoi tuntua siltä, että kipeäksi olisi tulossa, to ja pe meni kuumeillessa, la oli kohtuullisen hyvä päivä ja kaverin läksiäisten kunniaksi tuli otettua hieman alkoholia nielun desinfiointiin kun Bafucinit perhanat ehtivät loppua. Ikävä niin, sillä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin jumalattomaan kurkkukipuun kun erehdyksissäni unessa menin nielaisemaan kerran. Sittemmin on kulunut litroittain Finrexiniä, hunajavettä, Earl Greytä sekä Fazerin eukalyptus-karkeista valmistettua röörienavaajaa. Oikeasti vaikutus on sitä hengitellessä miltei sama kuin kodin putkimiehellä tukkoiseen viemäriin (eli tuntuu vaikuttavan, muttei kuitenkaan mitään oikeita tukoksia poista).

Parastahan tässä on se, että voi vaan makoilla kotona, kerätä sairaspoissaolosta palkkaa, lueskella kirjoja ja katsella leffoja. Sekä nukkua tietenkin. Ei vaan millään malttaisi kun kerrankin on vapaa-aikaa. Nukkuessa tosin myös kurkku on kipeimmillään, joten sekään ei hirveästi houkuta.

Tänään katsottu Cloverfield (loistava), Death Note 1 & 2 (anime oli parempi kuin live action -leffat) sekä Meet The Spartans (höhö, olipa paska). Kovalevyltä löytyy sitten vielä liuta katsomattomiakin. Pari päivää vielä saikkua, eli eiköhän tämä tästä.

1 kommentti:

Elegia kirjoitti...

Minulla on varmaan tuo sama. Pahimmin oireilee kurkku, siellä on kaktus.

Ja tätä piinaa on kestänyt jo viitisen päivää. Koitas jaksella!