keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Ulos, pois, jonnekin

Jos sitä kesän alussa vaikka irtisanoutuisi, lähtisi reilaamaan kuukaudeksi, sitten asettuisi vaikka Espanjaan johonkin mukavaan pikkukylään asustelemaan... Tai saisihan tuon reilikortin hinnalla lennot Intiaankin. Taloudellisesti taikka opintojen suhteen ei estettä olisi. Tähän asti idea on ollut vain sellaisena mukavana "jos ei mitään muuta, niin..." -ajatuksena.

Ihan oikeasti olisi halua lähteä, mutta suurimpana esteenä tuossa on seuran puute. Tiedän, että yksinkin voi reissata ja kokea, mutta jonkun miellyttävän henkilön kanssa tuollainen olisi paljon antavampaa.

Pidempään jos olisi, niin laittaisi kämpän vuokralle ja elelisi herroiksi Intiassa. Tai rinkan kanssa kiertelisi tutkimattomia seutuja yöpyen milloin missäkin. Elää kiireettömästi ja vailla päämäärää. Yksi unelma olisi myös kiertää jenkit muutamassa kuukaudessa prätkällä tai autolla, käyden läpi kaikki tarvittavat nähtävyydet ja kokien maan koko skaalan rannikolta toiselle, pohjoisesta etelään. Sieltä Etelä-Amerikkaan kiertelemään ympäri latinovaltioita ja Pampasta pitkillä bussimatkoilla. Australiaan tai Uuteen-Seelantiin työskentelemään viiniviljelmille pahimman talven yli.

Haluaisin todella.

9 kommenttia:

veskuh kirjoitti...

Pitkästä roadtripistä jenkeissä olen itse haaveillut. Grand Canyon, Las Vegas, Hollywood, Golden Gate, Infinite Loop 1, yms. olisi hieno nähdä.

Anonyymi kirjoitti...

mene. tulis jotain sisältöä tähänkin blogiin ;)

Kesäminkki kirjoitti...

oh, tuo amerikan läpileikkaus on myös mun haavelistalla! alkaen itärannikolta, silleen v-kirjaimen mallisesti poikkisuuntaan matkaten, kiireettä ja silmät apposen auki. ja riittäishän sitä siellä ylösalaisessa maassakin nähtävää, vieläkin...
*huoh*

Takaisin Kallioon kirjoitti...

anonyymi: blogin sisällöntuotannollisista syistähän kaikki toiminta elämässäni nykyään lähtee. :)

Kesis: koskas lähdetään? :p

Kesäminkki kirjoitti...

ens talvena? ;)

piia kirjoitti...

Tuleeko liian lyhyellä varoitusajalla vai tuletko mun seuraksi Italiaan Toscanaan 1 1/2 viikon päästä?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Teoriassa voisi vaikka onnistuakin jos saan työvuorot sumplittua. Kuinka pitkä reissu ja mitkä päivät? :)

Anonyymi kirjoitti...

Aloitapa nyt pomon manipulointi työvuorojen järjestelemiseksi huhtikuun viikoille 15 ja 16 :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Pomolla ei ole sanottavaa tuohon, henkilöstöasioista vastaa eräs ihan toinen henkilö, jonka kernaasti soisin olevan pomoni. :) Mutta katsotaan...